Hyppää pääsisältöön

YouTube-sketsiryhmä Krouppi: Pääasia on itsensä nolaaminen ja muiden hauskuuttaminen

YleX:n TubeCon-esittelyssä on sketsiryhmä Krouppi, joka on myös Tube Awards -ehdokkaana Vuoden action- ja Vuoden sketsivideoista.

YouTube-sketsiryhmä Krouppi // Kuva: youtube.com/KKKGroup

YleX on mukana 16. elokuuta järjestettävässä TubeCon 2014 -tapahtumassa. Tämän kunniaksi esittelemme tapahtumassa mukana olevia tai Tube Awards -palkintogaalassa ehdolla olevia tubettajia ja vlogaajia.

YouTubesta tunnettu sketsiryhmä Krouppi aloitti toimintansa kesällä 2006. Ville, 23, ja Iiro, 22, olivat mukana ryhmässä alusta lähtien, 24-vuotias Emppu liittyi joukkoon vuonna 2009. Vaikka työt, harrastukset ja eri paikkakunnilla asuvien miesten välimatkat hankaloittavat kolmikon kuvauksia, ehtii Krouppi silti kokoontua muutaman kerran kuukaudessa. Yhden sketsivideon kuvauksissa menee yleensä päivä, jonka ohessa kuvataan ryhmälle myös vlogi ja pelivideo. Ville on porukan editoija, joka saattaa kuluttaa useita kymmeniä tunteja editointiin riippuen materiaalien ja efektien määrästä.

Värikkäistä ja monipuolisista videoista tunnettu Krouppi on Tube Awardseissa ehdolla Vuoden sketsi- ja actionvideoista. Ryhmällä on yli 55 000 tilaajaa YouTubessa.

Katso ja lue alta, kun Krouppi kertoo tubettamisestaan YleX:lle.

1. Mikä sai aloittamaan videoiden teon?

Ville ja Iiro: Sketsivideoiden teko alkoi yhteisestä mielenkiinnosta kuvailuun, näyttelemiseen ja hauskanpitoon. Meillä on lisäksi vlogi- ja pelikanavat. Meillä on aina hauskaa kun kuvataan.
Emppu: Krouppi-ryhmässä oli aluksi mahtavaa tehdä sketsejä omaksi iloksi ja jakaa niitä muille YouTubessa. Pikku hiljaa siitä kehkeytyikin paljon suurempi ja vakavampi harrastus, mutta ilo touhusta ei ole kadonnut, vaan pikemminkin noussut.

2. Mitä haluatte viestiä videoillanne?

Ville ja Iiro: Meillä on aina hauskaa kun kuvataan ja toivotaan, että joku muukin kokee meidän videot viihdyttävinä ja suupielet nousee ylös!
Emppu: Ihmisten naurattaminen ja viihdyttäminen antaa toivottavasti katsojille pienen hetken aikaa karata arjesta. Toivon, että ihmiset eivät ota kaikkea niin vakavasti. Naurakaa elämän pienille asioille.

3. Videopostaus, jota kadutte?

Ville: Välillä sketsien julkaisemisen jälkeen sitä miettii, että mitäs hittoa tuli taas tehtyä. Välillä jutut menee niin överiksi, että saattaa vähän nolottaa, mutta näissä hommissa ei kuitenkaan kannata ottaa itseään niin vakavasti. Huumorilla mennään.
Iiro: Pitää osata nauraa itselleen. Ei kannata ottaa kaikkea niin vakavasti.
Emppu: Epäonnistumiset ja pöljätkin kokeilut kasvattaa, joten en kadu tällä hetkellä mitään.

4. Paras videonne ja miksi?

Ville & Iiro: Paha sanoa, mikä on paras sketsivideo. Sanotaan nyt vaikka Mitä telkusta tulee? -sketsi. Siinä parodioidaan nykyajan televisiotarjontaa
Emppu: Lissu Vlogaa on henkilökohtaisesti suosikkini sillä se vaati eniten heittäytymistä roolihahmoon ja siitä myös irtosi parhaimmat naurut kuvausten aikana sekä myös live-esiintyminen Tube-miitissä Lissuna oli mahtavaa.

5. Miten paljon teitä tunnistetaan kadulla? Miltä huomio tuntuu?

Ville: Välillä tunnistetaan. Useimmiten se on kuitenkin vaan tuijottelua jostain kauempaa. Ei sitä oikein pysty käsittämään kuinka moni meidänkin videoita ruudun toiselta puolelta on katsellut.
Iiro: Jonkin verran nuoret tunnistaa. Ihan hauskalta tuntuu, jos ihmiset tunnistaa ja tulee moikkaamaan.
Emppu: Melkein päivittäin joku tulee moikkaamaan tai juttelemaan. Se tuntuu aina yhtä mukavalta ja samalla oudolta, kun joku kertoo seuraavansa aktiivisesti ja toivoo uutta videota. On mukavaa vaihtaa kuulumisia ja tutustua uusiin ihmisiin, eli moikkaamaan saa ilman muuta tulla!

6. Kuinka paljon katsotte muiden videoita?

Ville: Youtubettajien määrä Suomessa on viime vuosina kasvanut käsittämättömän paljon. Välillä aika ei tahdo riittää kaikkien seuraamiseen. Katselen useimmiten Youtubesta kamera/editointi-aiheisia tutoriaaleja tai sketsejä.
Iiro: Riippuu vähän päivästä, mutta joitain tulee seurattua. Nykyään Youtubessa on niin paljon Suomalaisia vlogaajia, että välillä tuntuu, että on vähän ylitarjontaa. :D Ulkomaalaisista tubettajista seuraan muun muassa Smoshia ja Shaytardsia.
Emppu: Päivittäin. Joskus saattaa jäädä kunnolla koukkuun uuteen tubettajaan ja siinä se pari tuntia vierähtääkin aika lepposasti.

7. Kuka on video-idolinne/kenen kanssa haluaisit vaihtaa päiväksi osia?

Ville: Haluaisin olla päivän FreddieW (nykyään RocketJump-kanava) ja oppia sen kaikki editointiskillit.
Iiro: Eipä mulla oikeen mitään varsinaista idolia ole, mutta vois olla aika jännä olla vaikka päivän ajan PewDiePie.
Emppu: PewDiePie on (kirjaimellisesti) ihan ykkönen! Siinä on esimerkki kuinka Tube voi vaikuttaa ihmisen elämään. Aivan mahtava tyyppi sekä aivan hullu armeija faneja ympäri maailmaa, eikä jätkällä mene kusi päähän. Two thumps up!

8. Kertokaa joku likainen yksityiskohta itsestänne, mitä muut eivät vielä tiedä?

Ville: Kroupin kaikista likaisin yksityiskohta on varmaan se, että fiilistellään toisinaan Kirkaa ja Pekka Ruuskaa.
Iiro: Jaa'a. Luulen, että kaikki häröilyt on tulleet jo videoista esille.
Emppu: Uskoisin, että kaikista likaisista yksityiskohdista mussa on jo väännetty sketsi, joten jäljelle jää likaset kalsarit. :)

9. Mitä teistä tulee isona?

Ville: Leikkaajaksi olisi tarkoitus valmistua. Mutta kai musta joku supermultimediapersoona vois tulla.
Iiro: Toivottavasti joku media-alan heebo.
Emppu: Personal Trainer sekä toivottavasti isompi "tuttu kasvo" mediassa, ja tietty osa tärkeintä ja vielä isompaa tulevaisuuden Krouppia!

10. Bonus: Onko hallussa Kesärenkaat?

Ville: Roudasin muuten kyseisen musiikkivideon kuvauksiin safkaa. Toivottavasti maistui. Kesärenkaita en sieltä kyl saanu. :/
Iiro: Juuh elikkäs.
Emppu:Kysy vaan kuinka paljon ;)

YleX on mukana TubeConissa ja jaamme Tube Awards -gaalassa YleX-palkinnon. TubeConissa jaetaan YleX-palkinto – äänestä suosikkiasi!

Lue myös:

YouTube-suosikki Miisa yllättyi suosiosta: Olen tavallinen tyttö

Lähteet: YleX