Jukka Lindfors
Yle
Varhaisteinien muodostama Sumpit-yhtye nousi 1960-luvulla hetkeksi julkisuuteen Suomi-popin kuriositeettina. Keski-iältään vain 14-vuotias kitarabändi sai järvenpääläisestä peikkopuistosta nimen, keikka-asut ja varsin erikoisen esiintymisfoorumin.
Tietolaatikko
Lähteitä:
El-Jii: Soittavat Sumpit, Yhteishyvä 17/1966.
Helge Siimes: Managerin hullunmylly pyörii, Hymy 10/1968.
Elonet.fi: Topralli.
Joukko Helsingin Lyseon eli Ressun oppilaita pani uuden kitarayhtyeen alulle loppuvuodesta 1965. Suuri osa sen ohjelmistosta oli peräisin rhythm and blues -vaikutteisilta brittibeatbändeiltä, kuten The Animalsilta, The Kinksiltä ja Rolling Stonesilta. Kesällä 1966 taltioidussa Sirkus Papukaija -ohjelman katkelmassa kuullaankin coverversiot Kinksin Till the End of the Daystä ja amerikkalaisen The McCoysin hitistä Hang On Sloopy.
Bändin otti pian hoteisiinsa eri missien ja laulajatähtien kanssa työskennellyt manageri ja promoottori Helge Siimes, jonka rock-kokemukseen kuului mm. uraauurtava Roobertin Rock Show -konserttisarja vuodelta 1961 (ks. erillinen artikkeli).
Hymy-lehdessä 1968 ilmestyneiden muistelmiensa mukaan Siimes harjoitutti ryhmää monen kuukauden ajan, hankki pojille laulunopettajan ja hiotutti heidän lavaliikehdintäänsä. "Ideamme oli saada orkesterille seitsemän tosi hyvää rautalankanumeroa."
Siimes keksi myös idean yhteistyöstä Martti ja Helena Kuuskosken 1960-luvun alussa perustaman Järvenpään Peikkometsän kanssa. Pariskunnan suunnittelemien satuhahmojen varaan rakentunut paikka oli Suomen ensimmäisiä teemapuistoja.
Kuuskoskien Sumppi-maskoteista oli tullut suosittuja ulkomaita myöten, ja tuoreen bänditulokkaan imago rakennettiinkin kyseisten hahmojen varaan. Yhtye nimettiin peikkojen mukaan, soittajille tehtiin Sumppi-asut ja -peruukit, ja keikkoja varten saatiin vieläpä peikkoaiheinen taustakangas.
Orkesterin alkaessa saada nimeä laulaja Jan Nielsen oli vain 13-vuotias, basisti Olle Haase ja rumpali Kalevi Helman puolestaan neljäntoista ikäisiä. Toinen solisti Franco Rossi sekä kitaristit Heikki Mustonen ja Jukka Niemelä olivat vuoden vanhempia.
Julkisuuteen ja takaisin
Sumpit teki debyyttikeikkansa Siimeksen pyörittämässä Pop-kellarissa Helsingin Hämeentiellä. Bändi esiintyi muutamaan otteeseen myös Peikkometsässä. Se oli mukana myös lastenohjelma Sirkus Papukaijan tehdessä teemapuistosta edellä mainitun erikoislähetyksensä.
Yhteishyvä-lehden haastattelussa keväällä 1966 pojat tosin tunnustivat joutuneensa aluksi esiintymään ilmaiseksi, "sillä kukaan ammattinsa taitava järjestäjä ei maksa palkkaa aloittelevalle yhtyeelle niin kauan kuin nämä eivät itse huomaa ryhtyä vaatimaan palkkaa työstään. Yhteensä 5 markkaa oli poikien palkkio esiintymisestä eräässä paikassa."
Palkkiosummat kuitenkin kasvoivat, ja yhtye haluttiin myös moniin tv-ohjelmiin, jopa suomalaisen miehen olemusta käsittelevään viihdeohjelmaan. Kokoonpanon poikkeuksellisen alhainen ikärakenne epäilemättä vaikutti melkoisesti median ja yleisön kiinnostukseen. Sumpit olikin eräänlainen kotimainen vastine Suomessakin suositulle tanskalaiselle The Lollipopsille, jonka päävetonaulat olivat pinnalle päästessään vain 12–13-vuotiaita.
Manageri Siimes kertoo muistelmissaan tehneensä "valtavasti työtä poikien hyväksi", ja suunnitteilla oli jo esiintymisiä ulkomaillakin. Pojat alkoivat kuitenkin saada "suuren tähden ajatuksia", ts. esittää toiveita paremmista soittovehkeistä ja palkkioista.
Yhteistyö Siimeksen kanssa kariutui, eikä ura managerinvaihdoksen jälkeen kestänyt nähtävästi kovinkaan pitkään. Sumpit katosivat nopeasti Suomen rockhistoriasta jättämättä jälkeensä edes yhtä levytystä.
Teksti: Jukka Lindfors
