Hyppää pääsisältöön

Kesän parhaat luontokohteet on valittu

Polun varren penkki
Hossan retkeilyalue Polun varren penkki Kuva: Metsähallitus hossa

Yle Luonto etsi kesän 2014 parasta luontokohdetta. Lukijat äänestivät kuuden finalistin joukosta voittajat.

Ehdotuksia kisaan sai lähettää heinäkuun loppuun mennessä. Paikan piti olla sellainen, että sinne voi kuka tahansa mennä retkelle, oli kyseessä sitten kansallismaisema tai lähiluontokohde.

Kohteen saattoi tehdä kiinnostavaksi henkeäsalpaavan kauniit maisemat, kulttuurihistoriallinen arvo, paikkaan liittyvä tarina tai jotain erityistä, mitä kohteessa voi tehdä.

Ylen luontotoimituksesta koottu raati valitsi lähetetyistä ehdotuksista jatkoon kuusi kohdetta, joista yle.fi/luonto -sivun lukijat valitsivat parhaat kohteet äänestyksessä.

Kiitos kaikille sadoille äänestykseen osallistuneille! Kisan tulos on selvä: Hossa sai 37%, Pallas-Ylläs 26% ja Koli 19% kaikista annetuista äänistä.

1. Hossan retkeilyalue, Hossanjärvi Suomussalmella


Hossanjärvi. Kuva: Kari Seppänen

Hossan retkeilyalue sijaitsee Suomussalmen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

- Suomen kesä kauneimmillaan, näissä maisemissa ihmisen mieli lepää ja rauhoittuu, kirjoittaa kuvia lähettänyt ja Hossanjärveä parhaaksi luontokohteeksi ehdottanut Kari Seppänen.

Metsähallituksen Hossan luontokeskuksen mukaan Hossanjärvi kuvastaa hyvin alueen kauneutta.

- Mielikuva Hossasta sisältää aina vesielementin, sanoo Sirke Seppänen Hossan luontokeskuksesta.

Tyypillistä Hossan järville on niiden kirkkaus. Järvien pohjissa on runsas katkakanta, jonka takia Hossasta voi saada upeita kalasaaliita. Kirkas vesi houkuttelee myös sukeltamaan. Öllörijärvi, suuri suppajärvi, onkin suosittu sukelluskohde.

Hossassa on kuljettu jo tuhansia vuosia

Värikallion kalliomaalauksia.
Värikallion kalliomaalaukset Värikallion kalliomaalauksia. Kuva: Metsähallitus hossa
Hossan alueen tunnetuin nähtävyys ovat Värikallion kalliomaalaukset, jotka sijaitsevat muinoin käytetyn vesireitin varrella. Maalaukset poikkeavat muista Suomen muinaismaalauksista, sillä pieniä, tikkumaisia hirvikuvioita ja omalaatuisia ihmishahmoja kolmionmuotoisine kasvoineen ei juuri tunneta muualla.

Värikallioita on käynyt ihastelemassa myös Leppävirralla asustava Anssi Toivanen, joka on kirjoittanut kalliomaalauksista Retkipaikka.fi –sivustolla.

Anssi kertoo, että hän vuokrasi aikoinaan Hossasta kanootin ja innostui sillä reissulla melomisesta niin, että hankki seuraavana vuonna oman kanootin. Anssin haaveissa on vielä joskus päästä Hossaan melomaan enemmänkin.

- Hossan hiekkaperäiset rannat olivat tosi hienoja, aivan toisenlaisia kuin kotiseudullani, Anssi kertoo.

Hossa on retkeilijöiden suosiossa

Melomiselle onkin Hossassa hyvät mahdollisuudet, sillä reittejä on useita kymmeniä kilometrejä.

Hossan valttina on alueen monipuolisuus. Kirkkaiden järvien ja kalavesien lisäksi Hossassa on myös upeita mäntyharjuja ja vaaramaisemia.

Retkeilyalueella on hyvät patikointimahdollisuudet eri-ikäisille ja -kuntoisille vaeltajille, taukopaikkoja on useita. Alueen polut ovat kohtuullisen helppokulkuisia ja ne on hyvin merkitty.

Retkeilyalueella on ollut kesä-heinäkussa yhteensä jo noin 20 000 kävijää. Vuosittain alueella on noin 50 000 käyntikertaa, kesä ja syksy ovat sesonkiaikaa.

2. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto


Näkymä Laukukeron ja Taivaskeron väliltä. Kuva: Ari Laurén

Kisan kakkoseksi sijoittunut Pallas-Yllästunturin kansallispuisto sijaitsee Peräpohjolan, Metsä-Lapin ja Tunturi-Lapin rajamailla. Kansallispuiston tuntureilla ja metsissä kohtaavat eteläinen ja pohjoinen luonto. Alueelle tyypillistä ovat ylväät tunturit, luonnontilaiset metsät ja suot.

- Seudun maisemat ovat henkeäsalpaavat ja luonnossa riittää ihmeteltävää. Mieli rauhoittuu kun silmä näkee kauas, eikä tunturiin kiipeäminen maksa penniäkään. Kaupan päälle saa vielä liikunta-annoksen! hehkuttaa kohdetta ehdottanut Ari Laurén.

Korkein huippu on Pallastuntureiden 807 metriä korkea Taivaskero. Alueella on paljon erimittaisia retkeilyreittejä. Vaellusreiteistä suosituin on 55 km:n mittainen Hetta-Pallas-reitti.

3. Kolin kansallispuisto, Laitosaari Lieksassa

Aurinko laskee Laitosaaren taakse
Aurinko laskee Laitosaaren taakse. Aurinko laskee Laitosaaren taakse Kuva: nvainio laitosaari

Kolin kansallispuisto on yksi Suomen tunnetuimista kansallismaisemista. Ukko-Koli kohoaa 347 metriä merenpinnan ja 253 metriä Pielisen pinnan yläpuolelle. Taiteilijoiden suosimalla Kolilla on jylhien vaarojen lisäksi myös arvokkaita perinnemaisemia sekä rikas eläin- ja kasvilajisto.

Suomen viidenneksi suurimman järven Pielisen vesiltä löytyy haastetta myös melojille ja soutajille. Pielisen keskellä on kaksi poikkeuksellisen pitkää ja kapeaa saarta, Purjesaari ja Laitosaari, jotka valittiin kesäkuussa myös Yle Uutisten viiden erityisen kauniin lomareitin joukkoon.

- Hieno hiekkaranta, upea näkymä Pielisjärven yli Kolin vaaroille, perustelee ehdotuksen anonyymisti lähettänyt lukija valintaansa. (Oheisen kuvan on ottanut nvainio/Creative Commons.)

Kommentit
  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Pystykorva haukkuu saaliin pystyyn

    Pikinokat ovat suomalaisten vanhimpia metsästyskumppaneita.

    Pystykorvaiset koirat ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla jo kivikaudella. Ne ovat olleet paitsi korvaamattomana apuna ravinnon ja turkisten hankkimisessa, myös seurana metsässä kulkeneelle kansallemme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.