Hyppää pääsisältöön

01.01. Kino Suomi: Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut

Vesa-Matti Loiri ja Spede Pasanen elokuvassa Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut.
Toimittaja Vasa kohtaa Mikko Syvärivin. Loirin ja Speden nauru on tarttuvaa. Vesa-Matti Loiri ja Spede Pasanen elokuvassa Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut. Kuva: YLE spede pasanen

Mitä kaikkea ruudusta lähteekään maailmalle, kun kansan syvien rivien edustaja tulee tv-studioihin kohentamaan tarjonnan laatua? Spede Pasasen päätöntä telkkariparodiaa säestävät Vesku Loiri, Leo Jokela ja Simo Salminen.

Spede Pasanen aloitti elokuvanäyttelijänä 1950-luvun puolivälissä, ja kymmenen vuotta myöhemmin käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Vauhtiin päästyään Spede oli melko tuottelias: vuonna 1969 ensi-iltaan tuli kolme Spede-elokuvaa. Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut sai ensi-iltansa helmikuussa, Leikkikalugangsteri elokuussa ja Pohjan tähteet joulukuussa. Kaikissa kolmessa kantavia rooleja vetävät Pasanen, Simo Salminen ja Vesa-Matti Loiri, kahdessa on lisäksi Leo Jokela ja Tamara Lund.

Elokuvan tapahtumat käynnistyvät, kun televisiosta töitä saanut Mikko Syvärivi (Spede) saapuu työpaikalleen. Tähtireportteri Vasa (Vesa-Matti Loiri) erehtyy luulemaan häntä puoluesihteeriksi ja raahaa hänet väkisin suoraan tv-haastatteluun. Siitä alkaa Mikon televisiotähteyden hidas nousu ja nopea tuho.

Tv-tarjonnalle irvaileva Näköradiomies syntyi yhteistyössä Yleisradion kanssa: se tehtiin osittain Ylen henkilökunnalla ja kalustolla Ylen studioissa. Televisiokohtaukset kuvattiin televisiokameralla ja leikattiin suorana studiolla: filmille lopputulos kuvattiin monitorin ruudulta. Kekseliäs tekniikka nopeutti kuvauksia, mutta kostautui kuvajäljessä.

Elokuvan ohjasi Ere Kokkonen, jolle tämä oli ensimmäinen pitkässä Spede-elokuvien jatkumossa.

Spede Pasanen elokuvassa Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut
Spede Pasanen elokuvassa Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut Kuva: YLE spede pasanen
  • Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969) Rooleissa Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Tarja-Tuulikki Tarsala, Simo Salminen, Leo Jokela, Danny, Tamara Lund, Veikko Sinisalo. Ohjaus Ere Kokkonen. Tuotanto Filmituotanto Spede Pasanen Oy.
  • Historia synnyttää musiikkia, musiikki tekee historiaa

    Sarja historiallisista tapahtumista musiikin kautta.

    Millaista musiikkia soi viime vuosikymmenten historiallisten tapahtumien taustalla? Millaisiin lauluihin kuulennot, sodat ja mullistukset ovat innoittaneet lauluntekijöitä? Kahdeksanosainen sarja tarkastelee lähihistorian merkkihetkiä musiikin kautta, Vietnamista Berliinin muurille, Apollo-lennoista New Yorkin homojen Stonewall-mielenosoituksiin.

  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema