Hyppää pääsisältöön

09.10. Kino Suomi: Yhden miehen sota

Erik ja Liisa Suomies (Tuula Nyman, Eero Rinne) haastattelussa. Yhden miehen sota (1974).
Erik ja Liisa Suomies (Tuula Nyman, Eero Rinne) haastattelussa. Erik ja Liisa Suomies (Tuula Nyman, Eero Rinne) haastattelussa. Yhden miehen sota (1974). Kuva: YLE tuula nyman

Risto Jarvan Yhden miehen sota sai vuonna 1974 kriitikot polvilleen: arvosteluissa elokuva oli vahva, vaikuttava, voimakas, kaunistelematon, jykevä ja suomalainen. Tuula Nyman palkittiin naispääroolista Jussi-patsaalla.

Yhden miehen sotaa verrattiin Mikko Niskasen Kahdeksaan surmanluotiin, ja se nimettiin Jarvan päätyöksi. Elokuva on kestänyt hyvin aikaa. Se kertoo työmies Erikistä, joka yrittää elättää perheensä kauhakuormayrittäjänä Suomessa. Piskuinen firma kutistuu yhden hengen pienyritykseksi, joka lopulta ei pysty työllistämään edes perustajaansa. Erik Suomies ei kuitenkaan lannistu, vaan lähtee perheineen täynnä toivoa kohti Ruotsia, jossa voi aloittaa kaiken alusta.

Elokuvan käsikirjoituksen Jarva laati Jussi Kylätaskun aiheen pohjalta. Antti Peipon kuvaama mustavalkoelokuva tapahtuu pitkälti työmailla, parakeissa ja asuntovaunussa ja sen tyylilaji on hyvin dokumentaarinen. Tarinan uskottavuus syntyy juuri rouheasta kerronnasta ja visuaalisesta realismista. Suuri osa näyttelijöistä oli amatöörejä. Pääosaa esittävä Eero Rinne oli maanviljelijä ja bussikuski, jonka veli kulttuuritoimittaja Matti Rinne kuului Jarvan ystäväpiiriin. Rinne teki pikkurooleja myöhemmissäkin Jarvan elokuvissa.

Naispääosaan Jarva kiinnitti Tuula Nymanin, joka oli jo kokeneempi ammattinäyttelijä, toki vasta uransa alkutaipaleella hänkin. Nyman palkittiin roolista Jussilla. Äskettäin edesmenneen Tuula Nymanin toinenkin Jussi-palkinto tuli Jarvan ohjauksesta, elokuvasta Loma vuonna 1977.

  • Yhden miehen sota (7)
    (1974) Ohjaus Risto Jarva. Rooleissa Eero Rinne, Tuula Nyman, Tauno Hautaniemi, Martti Pennanen, Aimo Heino, Jorma Pulkkinen. Tuotanto Filminor.
Suomiesten perhe. Tuula Nyman, Maarit Rinne ja Eero Rinne. Yhden miehen sota (1974).
Suomiesten perhe (Tuula Nyman, Maarit Rinne, Eero Rinne). Suomiesten perhe. Tuula Nyman, Maarit Rinne ja Eero Rinne. Yhden miehen sota (1974). Kuva: YLE maarit rinne
Kommentit

Yle Teema