Hyppää pääsisältöön

19.2. Kino Suomi: Kaikki pelissä

Kohtaus elokuvasta Kaikki pelissä.
Hannu Pelkonen ja Satu Silvo elokuvassa Kaikki pelissä. Kohtaus elokuvasta Kaikki pelissä. Kuva: SEA kaikki pelissä

Murha mutkistaa eroottisen elokuvan tekoa Matti Kassilan viimeisessä pitkässä leffassa, joka päivittää Palmujen rikosviihteen 1990-luvulle.

Matti Kassilan ura pitkien fiktioelokuvien ohjaajana alkoi vuonna 1949 elokuvalla Isäntä soittaa hanuria, ja päättyi vuonna 1994 elokuvaan Kaikki pelissä. 45 vuoden aikana hän ohjasi 32 pitkää fiktioelokuvaa ja dokumentteja päälle.

Kassilan läpimurto oli vuoden 1951 jännäri Radio tekee murron, ja 1950-luvulla valmistuivat myös suosikkikomediat Hilmanpäivät (1954) ja Pastori Jussilainen (1955), sekä klassikkofilmatisointi Elokuu (1956). Hänen tunnetuimmat ohjaustyönsä ovat 1960-luvun Palmu-elokuvien sarja.

Viimeisessä pitkässä fiktioelokuvassaan Kassila palaa rikospaikalle, eli Palmuista tuttuun genreen. Tällä kertaa murha – tai oikeastaan kaksi – tapahtuu ohjaajalle hyvinkin tutussa ympäristössä, eli elokuvatuotannon keskellä. Käsikirjoittaja, joka aikoo ujuttaa juoneen paljastuksia vanhasta rikoksesta, päätyy vainajaksi, ja elokuva keskittyy enemmän rikostutkintaan kuin elokuvantekoon. Rikoksen maailmassa on perinteisiä palmumaisia motiiveja ja alibeja, mutta myös 90-lukulaista vauhtia ja ylenpalttisuutta.

Näyttelijävalinnoissa Kassila on pysytellyt jo asemansa vakiinnuttaneiden elokuvanäyttelijöiden parissa. Esko Salminen on komisario Max Nummensyrjä, Allu Tuppurainen hänen konstaapeli Pynnösensä. Elokuvaväkeä edustavat tuottaja Heidi Ahola (Hannele Lauri), ohjaaja Antti Blomberg (Antti Litja), kuvauspäällikkö Jorma Jouppi (Jukka Puotila), kuvaaja Timo Korpi (Kari Heiskanen) ja näyttelijätär Ritva Rajos (Satu Silvo).

Kaikki pelissä -elokuvan jälkeen Kassila on ohjannut vielä TV1:n Kulttuuriohjelmille 10-osaisen dokumenttisarjan Tähdet kertovat, Matti Kassila (1996) omasta elokuvatuotannostaan, sekä oman tuotantoyhtiönsä nimissä dokumentin Kun aika on kypsä (1998), jossa hän kertoo suhteestaan F.E. Sillanpään tuotantoon.

  • Kaikki pelissä (1994) O: Matti Kassila. N: Esko Salminen, Hannele Lauri, Jukka Puotila, Satu Silvo, Allu Tuppurainen, Aake Kalliala, Kari Heiskanen, Antti Litja, Martti Järvinen, Esko Nikkari, Kati Outinen, Pentti Siimes.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa