Hyppää pääsisältöön

29.1. Kino Suomi: Jäähyväiset

Pirkko Nurmi ja Stina Ekblad Tuija-Maija Niskasen elokuvassa Jäähyväiset.
Pirkko Nurmi ja Stina Ekblad elokuvassa Jäähyväiset. Pirkko Nurmi ja Stina Ekblad Tuija-Maija Niskasen elokuvassa Jäähyväiset. Kuva: YLE pirkko nurmi

Pankkisuvun tytär etsii seksuaali-identiteettiään 1930-luvulla Vivica Bandlerin tarinoihin perustuvassa, Tuija-Maija Niskasen vuonna 1982 ohjaamassa elokuvassa.

Jäähyväiset kertoo vauraasta suomenruotsalaisesta pankkiiriperheestä. Elokuva alkaa pankkiiri Magnus von Freyerin hautajaisista, joissa aikuinen Valerie-tytär toteaa, että vasta isän kuoltua hänen yksinäisyytensä ehkä loppuu. Valerie on varttunut aikuiseksi maailmansotien välisenä aikana, ja joutunut salaamaan homoseksuaalisuutensa perheen painostuksen vuoksi.

Lesbolaisuus ei ollut mitenkään yleinen ja hyväksytty aihe elokuvissa vielä 1980-luvullakaan. Eurooppalaisessa elokuvassa oli joitakin vakavasti otettavia naisrakkauden kuvauksia, mutta harvinaisia ne olivat. William Wylerin Huhu (1961) kertoi opettajattarista, joiden elämän epäilty lesbosuhde tuhoaa. Ingmar Bergmanin Persona – naisen naamio (1966) voidaan tulkita lesbotarinaksi, vaikka naisten suhteen luonne jätetäänkin elokuvassa avoimeksi. Robert Aldrichin Sisar Georgen surma (1966) ja Rainer Werner Fassbinderin Petra von Kantin katkerat kyyneleet (1972) olivat ainoat kaapeistaan astuneista lesboista kertovat suuren yleisön elokuvat.

Tuija-Maija Niskasen Jäähyväiset ei siis astunut helppoon jatkumoon. Elokuva sai alkunsa läntisessä naapurimaassamme, jossa suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin oli huomattavasti avoimempaa kuin Suomessa. Ruotsin TV2:n teatteritoimituksen päällikkö Lars Löfgren oli tutustunut Tukholman kaupunginteatterin johtajaan Vivica Bandleriin, ja kuunnellut hänen kertomuksia vaikeista nuoruusvuosistaan. Kertomukset toimivat pohjana elokuvalle, jonka käsikirjoituksen laati Eija-Elina Bergholm yhteistyössä Bandlerin kanssa.

Elokuvan ohjaajaksi pyydettiin toinen suomalaisnainen, Tuija-Maija Niskanen (s. 1943). Hän oli työskennellyt 1960-luvun lopulta saakka Yleisradion Televisioteatterissa, jossa hän oli ohjannut useita klassikkonäytelmiä. Suurta epookkidraamaa hän oli tehnyt Edith Södergranista kertovassa ruotsinkielisessä minisarjassa Maa jota ei ole (Landet som icke är, 1977). Södergrania esittänyt Pirkko Nurmi nähdään myös Jäähyväisten pääroolissa Valeriena.

Suomalaiseksi yhteistuotantokumppaniksi elokuvalle ryhtyi yllättäen MTV, joka on esittänyt elokuvan televisiossa vuonna 1986.

Leikkausvaiheessa elokuvan lopullisesta muodosta ilmaisivat oman tahtona ohjaajan lisäksi tuotantotahoja edustavat Ingmar Bergman ja Jörn Donner, sekä Vivica Bandler, joka veti nimensä pois alkuteksteistä todeten, ettei lopputulos vastaa enää käsikirjoitusta.

  • Jäähyväiset (Avskedet, Suomi-Ruotsi) 1982. O: Tuija-Maija Niskanen. K: Eija-Elina Bergholm. N: Pirkko Nurmi, Carl-Axel Heiknert, Kerstin Tidelius, Stina Ekblad, Elina Salo, Sanna Hultman.
Kommentit
  • Tere Perestroika! – eli voiko yksi punk-biisi horjuttaa maailman mahteja?

    Musiikki muurin murtajana

    Poliittisen kuohunnan aikoina musiikilla on väliä, se menee suoraan tunteisiin paremmin kuin pamfletit. Viron laulava vallakumous 80-luvun lopulla hyödynsi vanhoja kansallislauluja, mutta myös rockilla ja punkilla oli iso rooli. Euroopan poliittiset valtarakenteet alkoivat säröillä 1980-luvun puolivälissä.

  • Teeman elokuvafestivaalin 2019 juliste on täällä!

    Filmi, metsä ja Stalker festivaalijulisteen inspiraationa.

    Teeman elokuvafestivaalia vietetään taas 27.11.–1.12.2019. Festivaalin visuaalinen ilme sisältää kaikuja Andrei Tarkovskin Stalkerin salaperäiseltä vyöhykkeeltä: Kriittisellä vyöhykkeellä puhutaan elokuvasta. Lataa juliste itsellesi täältä ja paikanna itsesi ja mobiililaitteesi Kriittiselle vyöhykkeelle profiili- ja taustakuvilla!

  • Kirsi Marie lähti opiskelemaan sosialismia Itä-Saksaan – löysi yllättäen vilkkaan homo- ja lesbokulttuurin

    Itä-Saksan todellisuus valkeni 2 kuukaudessa

    DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu oli näyteikkuna reaalisosialismiin ja sen tehtävänä aatteen levittäminen ympäri maailman. Koulussa opiskeli vuosittain satoja nuoria eri maista ja kulttuureista. Vuonna 1988 parikymppinen Kirsi Marie Liimatainen seisoi samassa joukossa Itä-Berliinin Bogenseella. Kirsi Marie oli kasvanut työläisperheessä Tampereen Pispalassa.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa