Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä

Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä, yle tv1,
Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä, yle tv1, Kuva: Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä. dokumenttiprojekti: näin unta elämästä

TV1 maanantaina 8.9.2014 klo 21.30 - 22.50, uusinta lauantaina 13.9. klo 13.30
Yle Areenassa 30 päivää

Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen dokumenttielokuva Näin unta elämästä kartoittaa itsemurhan syitä ja seurauksia kuuden suomalaisen tarinan avulla.

Joka päivä keskimäärin kaksi suomalaista tekee itsemurhan. Yksi heistä oli 26-vuotias Aleksi. Näin unta elämästä seuraa nuoren miehen matkaa lapsuudesta kohti mielenterveyden järkkymistä ja lopulta itsemurhaa.

Tositapahtumiin perustuvaa Aleksin tarinaa tukevat kuuden ihmisen henkilökohtaiset kokemukset itsemurhasta: osa päähenkilöistä on kohdannut itsemurhan lähipiirissä, osalla on taustalla itsetuhoista käytöstä tai itsemurhayrityksiä. Jokainen heistä kertoo elokuvassa oman tarinansa. Itsemurha on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen tabu.

Kun puhutaan itsemurhasta, puhutaan elämästä, ei kuolemasta

Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen ohjaama dokumenttielokuva kertoo koskettavalla tavalla siitä, mitä itsemurhaan liittyy ja miten se vaikuttaa elämään – ja miten kaikesta voi selvitä. Tärkeintä on puhua ja tulla kuulluksi.

Lue lisää elokuvasta ja aiheesta: www.nainuntaelamasta.fi

Keskustelu jatkuu Radio Suomessa

Näin unta elämästä -dokumentin jälkeen klo 23.00 – 02.00 jatkaa Radio Suomi aiheen käsittelyä.

Dokumentista ja sen herättämistä ajatuksista keskustelevat psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola. Ohjelman toimittaa Olga Ketonen.

Suoran lähetyksen aikana kuuntelijat voivat osallistua keskusteluun ja soittaa numeroon 0203-17600 ja lähettää sähköpostia osoitteeseen radio.suomi@yle.fi.

Suomen Mielenterveysseuran puhelinpäivystäjät vastaavat puheluihin, keskustelevat ihmisten kanssa sekä tarvittaessa ohjaavat kuulijan suoraan lähetykseen.

Akuuttia apua

Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin p. 010 195 202
arkisin klo 9.00-7.00
la ja su 15.00-7.00

Dokumenttielokuvan ovat ohjanneet Jukka Kärkkäinen ja Sini Liimatainen © Mouka Filmi

Kommentit