Hyppää pääsisältöön

Posti tekee paluun – Entä muut vanhat valtionyhtiöiden nimet?

Itella vaihtaa nimensä takaisin postiksi. Yhtiö haluaa palvella jatkossa myös yritysasiakkaita yksityishenkilöille tutulla nimellä.

Posti // Kuva: Posti / Facebook

Posti- ja logistiikkayhtiö Itella aikoo vaihtaa nimensä takaisin Postiksi ensi vuoden alusta lähtien. Posti perusteli Itella-nimeä vuonna 2007 kansainvälistymisellä, siitä huolimatta, että posti on post hyvin monella vieraalla kielellä.

Yhtiön toimitusjohtaja Heikki Malinen kertoo YleX:lle, että nimen vaihdoksella halutaan vastata yleisön ja asiakkaiden pyyntöön: yli 80 prosenttia Itellan asiakkaista pitää Posti -nimeä sopivampana yritykselle.

Itella sinnitteli nykyisellä nimellään seitsemän vuotta. Heikki Malisen mielestä aika on nyt kypsä nimen vaihdokselle.

- Maailma muuttuu, meillä on uusi visio ja todettiin, että vuoden vaihteessa tämä muutos astuu voimaan, Malinen kertoo YleX:lle.

YleX teki soittokierroksen myös muihin valtionyhtiöihin ja kysyi, onko suunnitelmissa palata vanhaan ja perinteiseen yhtiönimeen.

Seuraavatko muut valtionyhtiöt perässä?

Lentoyhtiö Finnair perustettiin vuonna 1924 niellä Aero O/Y. Suomen valtio omistaa yhtiöstä osake-enemmistön, joka tekee siitä valtionyhtiön. Finnairin viestintä arvelee huvittuneesti, että eiköhän yhtiön nykyinen nimi ole melko kuvaava sen suhteen, millaista yritystoimintaa se harjoittaa.

Veikkaus Oy sai alkunsa vuonna 1940 nimellä Oy Tippaustoimisto Ab. Veikkauksen tiedottaja Katrina Puro kertoo, että yhtiössä ei ole suunnitteilla nimenvaihdosta.

- Kyllähän tätä työkavereiden kanssa leikillä pohdittiin tänä aamuna, mutta nimi on vain nimi. Tärkeintä on se, mitä yhtiö tekee ja Veikkaus Oy on mielestäni erittäin kuvaava, Katrina Puro sanoo.

Valtionyhtiö Altia Oyj on pohjoismaissa ja Baltiassa suuri alkoholijuomien valmistaja ja maahantuoja. Yhtiönä Altia syntyi vasta vuonna 1999, useiden yhtiömuutosten jälkeen, mutta sen juuret johtavat Rajamäellä vuonna 1888 perustettuun viinanpolttimoon.

Altian viestintäjohtaja Anu Salmi-Savilampi ymmärtää, että nimi ei välttämättä ole toimintaa kuvaava, mutta heidän tapauksessa tuotemerkit ovat erittäin tunnettuja.

- Nimenvaihdosta ei ole harkittu, eikä yhtiössä varsinaista nimihistoriaa olekaan. Meidän tapauksessa tuotteemme ovat niitä, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin. Tuskin tästä maasta löytyy kovin montaa ihmistä, joille esimerkiksi Koskenkorvan viina tai Jaloviina ei olisi tuttu, Salmi-Savilampi kertoo.

Fortum Oyj on pohjoismaihin toimintansa keskittävä energiayhtiö. Nykyään se on julkinen osakeyhtiö, mutta sen perustana toimii Suomen valtion ennen omistamat Imatran Voima Oy ja Neste Oy.

Fortumin Pia Fast kertoo YleX:lle, että energiayhtiössäkään ei nimenvaihdosta kaavailla, vaikka sosiaalisessa mediassa ihmiset ovatkin Posti-uutisoinnin innoittamana sellaista ehdotelleetkin.

- Imatran Voimassa on toki historiaa, mutta Fortum vuosien on varrella muovautunut energian monialayritykseksi, jossa on nykyään paljon muutakin kuin Imatraa ja vesivoimaa, Fast naurahtaa.

Tiesitko että…

Myös moni muu valtionyhtiö on kansainvälistänyt imagoaan virtaviivaisella nimellä. Tässä muutamia esimerkkejä:

Destia Oy – Entinen Tieliikennelaitos, jonka aivan alkuperäinen nimi oli Kuninkaallinen Koskenperkausjohtokunta. Destia Oy ei ole enää Suomen valtion omistuksessa.

Patria Oyj – Puolustusteollisuuden konserni, jonka pääomistaja on Suomen valtio. Nimi Patria juontaa vuoden 1997 yhtiöfuusiosta, jonka yksi muodostajista oli Patruunatehdas Lapua Oy.

Kemira Oyj – Kemianteollisuuden pörssiyhtiö, jonka perustana toimii entinen valtionyhtiö nimeltä Rikkihappo Oy.

Lue Yle Uutisten juttu Itellan paluusta Posti -nimeen.

Artikkelia päivitetty 13.8.2014 klo 11:47 - Juttuun lisätty Fortum Oyj:n Pia Fastin kommentti sekä esimerkkejä muista yhtiöistä, jotka ovat kansainvälistäneet imagoaan nimivaihdoksella.

Lähteet: Yle Uutiset, YleX Etusivu, Suomen valtionyhtiöt