Ronja Salmi
Yle
Aloitin ratsastuksen vuonna 2002. Ensimmäisestä tunnista alkaen kirjasin systemaattisesti ylös viikottaisen ratsastustuntini kulun. En muista mistä idea lähti, mutta nopeasti kirjoittamisesta tuli minulle itsestään selvä asia. Nyt vanhempana ymmärrän pitäneeni koko lapsuuteni ajan kehityspäiväkirjaa ja järjettömän tarkkaa seurantaa edistymisestäni. En voi kuin ihailla omaa neronleimaustani! Harjoituspäiväkirjaa kun käytetään apuna alalla kuin alalla, ja sillä voidaan saada aikaan mahtavia tuloksia. Kirjoittaessa ihminen joutuu analysoimaan tekemisensä ja kokemansa vielä kertaalleen, ja pakostakin oppimaan itsestään lisää.
Itselleni oli nyt kiinnostavaa huomata, että järjestystä rakastava luonteeni on ollut vahva jo yli kymmenen vuotta sitten. Mikä tarkkuus kirjoituksessa onkaan ollut! Alleviivauksia, lomakkeen kaltainen jäsentely sekä harkitut kysymykset. Jokaisen tunnin kohdalta olen vuosien ajan kirjoittanut ylös hevosen tietoja, varusteiden laitto ja jopa säätilaa. Tunnin kulun olen luonnollisesti analysoinut viiden minuutin tarkkuudella ja erotellut, mikä tehtävä oli onnistunut ja miksi.
Jokaisen tunnin lopuksi olen aina pohtinut tavoitteen seuraavalle tunnille. Tämä on tapa, joka on säilynyt minulla näihin päiviin asti. Mietin edelleenkin yhden tai kaksi, konkreettista asiaa johon keskityn seuraavalla kerralla hevosen selässä. Yksittäisiin asioihin tarttumalla kun voi jonain päivänä päästä onnittelemaan itseään saavutetuista tavoitteista. Tavoite "ratsasta paremmin" ei koskaan tule todella täyttymään, kun taas "katso mihin ratsastat" on oikeasti mahdollista tulevaisuudessa toteuttaa.
Ehkä hellyyttävintä näissä päiväkirjoissa on oma, henkinen tsemppini. Ehkä en kokenut saavani alkeiskurssilla tarpeeksi henkistä ohjausta, ja olen siksi sitä ryhtynyt itselleni antamaan. Uskon kuitenkin, että suurin syy ylös kirjoittamilleni rohkaiseville lauseille oli se jännitys, josta kärsin välillä edelleenkin. Jännitykselle on toki luonnollinen selitys: kun joku asia on itselle todella tärkeää ja siinä haluaa onnistua, sitä voi jännittää ylitsepääsemättömän paljon.
Rohkaisevaa lausetta voisin hyvin käyttää tänäkin päivänä. Jokin eteenpäin vievä, positiivinen lause olisi hyvä pitää mielessä epäonnistumisen hetkinä. Uskon nimittäin vakaasti, että se tapa miten puhumme itsellemme vaikuttaa henkiseen kapasiteettiimme. Jos hokee päässään "en pysty", ei tule koskaan pystymään.
Toinen asia josta voisin ottaa oppia menneisyyden itseltäni on hevoskirjojen lukeminen. Minulla oli tapana ahmia kaikki saatavilla olevat hevoskirjat ja kirjoittaa niistä ylös vihkotolkulla muistiinpanoja. Tekeminen ei tuntunut työltä, koska minulla oli selkeä motiivi, saada jonain päivänä oma poni. Nippelitiedoista oli lopulta apua, motivaationi hevosenhoitoon ei jäänyt perheessäni epäselväksi. Ja toki muistan edelleen ison liudan hevosille myrkyllisiä kasveja ja muuta tärkeää.
Vaikka nyt kaiken muun kirjoittamisen lomassa ajatus vapaaehtoisista musitiinpanoista ei houkuta, voisi hevoskirjoja silti edelleen lukea. Ratsastuksen teoria, hevosen terveyteen liittyvät seikat ja tarinat inspiroivista ratsastajista antaisivat varmasti uutta ymmärrystä omaan tekemiseen.
Ketään ei varmasti yllätä tieto siitä, että saadessani oman ponin pidin sille uutterasti päiväkirjaa. Ajan myötä päiväkirjan pitäminen väheni, mutta se aloitettiin jälleen Miran alkaessa oireilemaan jaloistaan. Päiväkirjasta on ollut järjettömän suuri apu kun on pohdittu mistä mahdolliset vaivat tai outo käytös saattaisivat johtua. Miran päiväkirjoja seuraamalla esimerkiksi tajuttiin sen herkkä reagoiminen kengitykseen ja kesällä toistuva lievä hiekkaähky. Mielestäni jokaisen hevosenomistajan kannattaa pitää ainakin sairaspäiväkirjaa, jos päivittäiseen kirjanpitoon motivaatio ei riitä.
Mutta mitä tulee ratsastuspäiväkirjoihin, niin on niistä vielä yksi tapa minulle jäänyt. Ratsastuksen analysointi tunnin jälkeen on minulle pakonomaista, eikä samalla autokyydillä kulkeva voi välttyä kuulemasta tuntini kulkua hetki hetkeltä. Vaikka ylös ei mitään kirjata, sarakkeet ovat minulla päässäni, ja uskollisesti niitä puheellani täytän. Tänä syksynä lisään loppuun vielä sen rohkaisevan lauseen, vanhojen aikojen muistoksi ja tulevaisuuden iloksi.
