Hyppää pääsisältöön

Ulvova mylläri nauraa rakkaudennälälle, normeille ja niiden rikkomiselle

Eija Ahvo ja Vesa-Matti Loiri elokuvassa Ulvova mylläri (1982).
Sanelman ja Gunnarin herkkä hetki Ulvovassa myllärissä. Eija Ahvo ja Vesa-Matti Loiri. Eija Ahvo ja Vesa-Matti Loiri elokuvassa Ulvova mylläri (1982). Kuva: Yle Kuvapalvelu arto paasilinna

Ulvova mylläri oli järjestyksessä kolmas Arto Paasilinnan kirjojen filmatisointi. Sitä olivat edeltäneet Risto Jarvan syvämietteinen ja runollinen Jäniksen vuosi (1977) ja Hannu Kahakorven leppoisan hauska tv-elokuva Onnellinen mies (1979).

Elokuva kertoo maatalouskerhoneuvoja Sanelma Käyrämön ja yksinkertaisen mylläri Gunnar Huttusen rakkaustarinan, jonka tieltä ei esteitä puutu. Yhteisön paineet ovat kovat, ja lisäksi myllärin oma omituisuus ja silkka kylähulluus johtavat virkavallan ja sairaanhoitolaitoksen väliintuloon.

Rakkaudennälkäänsä ulvahtelevaa mylläriä esittää Vesa-Matti Loiri yhdessä parhaista rooleistaan, Sanelmana nähdään Eija Ahvo elokuvadebyytissään. Molempien roolisuoritukset katsottiin Jussi-patsaan arvoisiksi. Sivurooleissa kylän vallankäyttäjinä nähdään liuta vanhemman polven huumorin taitajia: Harri Tirkkonen, Olavi Ahonen, Yrjö Järvinen, Valde Pitkänen, Ahti Kuoppala, Martti Tschokkinen ja Matti Tuominen.

Mylläri Gunnar ei käyttäydy kuten kunnon kansalaisen tulisi käyttäytyä, eikä pysy huomaamattoman kylähullun roolissa, joka hänelle kyllä suotaisiin. Normien rikkominen saa maalaiskylän jahtaamaan ulvovaa Gunnaria.

Pakkasvirran uralla Ulvova mylläri on ehdottomasti eniten suuren yleisön elokuva, sen lähtökohta on humoristinen ja lähestymistapa mutkaton ja helppo. Seuraavaksi Paasilinna ohjasikin sen vastakohdan, Franz Kafkan romaaniin perustuvan vaikeatulkintaisen taide-elokuvan Linna (1986). Suuren yleisön komiikkaan hän palasi tv-elokuvassa Nitroliiga (1993).

Ulvova mylläri on Paasilinnan romaaneista suosituimpia ulkomailla, se on käännetty yli 20 kielelle. Ranskalainen Yann Le Quellec ohjasi Paasilinnan romaanista uuden elokuvaversion Cornelius, le meunier hurlant vuonna 2017. Ranskalaisten suhtautuminen Paasilinnan teksteihin poikkeaa melkoisesti suomalaisesta luennasta, ja elokuvakin on kotimaisen realismiin verrattuna sadunhohtoinen. Ranskalaisversion tunnusmusiikin esittävät Iggy Pop ja Anaïs Demoustier. Ranskalaisversio esitetään Teemalla 26.2.2020 nimellä Cornelius, ulvova mylläri.

  • Ulvova mylläri (7)
    Ohjaus Jaakko Pakkasvirta. Pääosissa Vesa-Matti Loiri, Eija Ahvo, Harri Tirkkonen, Juha Muje, Yrjö Järvinen. Musiikki Otto Donner. Tuotanto Filmityö Oy.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa