Oopperatuotannot kiertävät maailmaa ja oopperalaiset ovat kuin yhtä perhettä. Savonlinna on ihana paikka, mutta sitä ei saisi latistaa Töölöksi.
Puccinin Madama Butterflyn esitys aloitti kesäni Savonlinnassa, ja sain nauttia Helena Juntusen hienosta tulkinnasta. Japanilaisen no-näytemän lavasteet loivat jyrkän kontrastin amerikkalaisille ihanteille, joihin Cio-Cio-san halusi kaikin voimin luottaa. Hän kääntyy kristityksi ja haaveilee tasa-arvoisen naisen asemasta, mutta kaikki tämä ja myös rakkaus osoittautuu vain petokseksi.
Naiseus Taikahuilussa edustaa ihmisen tunnepuolta
Seuraavana päivänä oli vuorossa Taikahuilu, enkä voi sille mitään, että se tuntui vähän nahistuneelta, vaikka uudet solistit tuovat tuoreutta vanhoihin vaatteisiin. Taikahuilun tarinassa on monta tasoa aina filosofisesti sadunomaiseen, mutta silti olen aina suhtautunut librettoon ristiriitaisesti. Nyt pääsin näistäkin ongelmista, kun menin kuuntelemaan Minna Lindgrenin oopperaesittelyä.
Minua aina ärsyttäneet heitot naisten heikkouksista saivat nyt selityksensä. Minnan mukaan Pamina edustaa ihmisen naisellista tunnepuolta ja Tamino ihmisen miehistä älyllistä puolta. Kasvaakseen ihmisinä täyteen kypsyyteensä näiden kahden ominaisuuden pitäisi yhdistyä ja tällä tiellä Pamina ja Tamino kulkevat koettelemusten kautta voittoon.
Taikahuilun alun perin ohjannut August Everding oli Martti Talvelan kavereita ja keksi ehdottaa esiintymislavan siirtämistä linnan pihan pitkälle sivustalle. Hän teki paljon Savonlinnan oopperajuhlien hyväksi. Pääsin myös tapaamaan itse mestari Everdingin 1990-luvun alussa. Hän tuli silloin pitkän tauon jälkeen ohjaamaan Fideliota ja herättämään Taikahuilun unestaan.
Taikahuilusta on tullut eri sukupolville merkittävä kokemus ja myös oopperalaulajat ovat tehneet sen rooleissa useita kierroksia. Vuoden 1992 taikahuilussa lauloi Jorma Silvasti Taminona, nyt hän on päässyt oopperajuhlien ylipapiksi. Jussi Merikanto näytti olleen yksi kolmesta pojasta ja tänä vuonna hän teki Papagenon roolia antaumuksella. Toisena Papagenona oli upeasti laulava Arttu Kataja ja Tuomas Katajalan tenori soi herkullisesti Taminon aarioissa. Kaikkein ihmeellisintä oli kuulla Anna Immosta Paminana, varsinkin kun hän tässä roolissa oli ensimmäistä kertaa mukana oopperan teossa lavalla, ihan oikeasti. Hänkin on laulanut Savonlinnan oopperajuhlakuorossa samoin kuin toinen Pamina Marjukka Tepponen. Tepposta kuulin tällä reissulla vain Midnight Circus -rockbändin solistina, ja aivan täydestä hän meni siinäkin roolissa.
Olisiko Carmen tasavaltalainen?
Seuraavaksi näin Carmenin, joka oli Marianne Mörckin jo tutuksi tullut ohjaus. Minua on aina yhä uudelleen viehättänyt tässä tulkinnassa Anna Kontekin kekseliäs lavastus ja Ann-Maria Anttilan puvustus, joiden myötä Carmen sijoittuu jonnekin 30-luvulle, Espanjan sisällissodan liepeille. Carmenista tulee tasavaltalaisuuden ja vapaudenkaipuun airut, kun taas Sevillan kasarmin torilla maleksivat sotilaat edustavat francolaista järjestystä, joka jakaa yhteiskunnan kahtia.
Lavan yli ylhäällä muuria pitkin kulkevat kaiteet ovat saaneet mallinsa juuri siitä vanhasta Sevillan tupakkatehtaasta, joka sittemmin on siirtynyt Sevillan yliopiston käyttöön, mutta pihaa rajaavat kaiteet eivät ole muuttuneet. Nyt niiden päällä istuvat opiskelijat oman aikansa vallankumousmietteissä.
Bulgarialaisen mezzon Nadia Krastevan ääni sopi hienosti Carmenin rooliin vaikka hän tekikin välillä hameen helmoillaan pientä puskateatteria, jolla oopperassakin on oma kannattajakuntansa. Luc Robert tuotti tasaista jälkeä Don Josena, mutta Escamillona laulanu Randall Jakobsh vaikutti liian elähtäneeltä vietelläkseen ketään.
Kullervo kuin arkaainen maalaus
Aulis Sallisen Kullervon tarina on ikävä kyllä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kun se sai ensi-iltansa 1992 ei koulusurmista vielä paljon puhuttu. Kari Heiskasen ja Antti Mattilan tulkinta kylänraitin ahdistavine aitoineen oli osuva.
Minuun teki vaikutuksen myös Jenny Carlstedtin viettelevä hahmotus Pohjolan tyttärenä, näillä tuhoon marssineille raivopäillä kun on aina ollut joku tyttöystävä joka heidät on hyljännyt. Juha Kotilaisen Untosta ja Vuokka Kekäläisen vaimosta hahmottui kauhutarinoiden Macbeth-pariskunta, jossa mies sortuu viinaan ja vaimo vallanhimoon. He edustivat oopperan koomista puolta, jos sellaista Kullervossa haluaa nähdä, sillä mieleltään sairas Kimmo, jonka osaan Ville Rusanen herkästi eläytyi, on yhtä traaginen kuin kostoon takertunut veljensä. Petri Lindroos luonnehti isä-Kalervon kovuutta, jonka vastakohtana oli Tuija Knihtilän armahtava äiti.
Kapellimestarina kiinatar
Walesilaisten kuorojen väkevyys sai kansan lakoamaan myös linnan katsomossa, vaikka orjien kuoro oli enemmän rauhan kuin sodan julistusta. Teoksen kapellimestarina toimi kiinatar Xian Zhang. Hän kertoi miten kommunistivallan tasa-arvoisten aatteiden innoittamana myös naiset pääsivät kapellimestarikoulutukseen Kiinassa.
Hänen kiinnostuksensa länsimaista musiikkia kohtaan oli peräisin kristityn kodin innokkaasta musiikkiharrastuksesta. Zhang kertoi, että musiikki ei ole läheskään yhtä merkittävässä roolissa kiinalaisessa kulttuurissa, kuin se on länsimaissa. Hän näki myös länsimaisen taidemusiikin vahvan yhteyden kristinuskoon, joka on vaikuttanut musiikin syntyyn ja sen saamaan asemaan lännessä.
Aikamoinen pala kulttuurista pitäisi heittää Kankkulan kaivoon, jos aletaan Suvivirren tapaan tiirailla kristinuskon yhteyksiä kulttuuriin, oli sitten kyse mistä alueesta tahansa. Eihän tällainen ajattelu kerro muusta kuin kovin ohuesta sivistyksen kerroksesta.
Walesilaiset kertoivat, että heillä oli tasan tarkkaa 3 tuntia aikaa harjoituksiin ennen ensi-iltaa, joten on ymmärrettävää että Nabuccon ohjaus meni täysin sekaisin linnanpihan kattauksessa. Nabuccon tarina oli tuotu nykyaikaan, eikä vertailukohtia juuri tarvitse taaskaan hakea, varsinkin Nabuccon osassa laulanut Kevin Short toi mieleen Arafatin hahmon. Abigaillena lauloi upeasti amerikkalainen Mary Elizabeth Williams, joka pystyi laulamaan hyvin lyyrisesti mutta myös tarvittaessa rumasti.
Yhteistuotantoja siellä ja täällä
Manon Lescautin toteutus onnistui ehkä paremmin linnan olosuhteissa, kun taustalla välkkyi vilisevänä videona kiireinen metroasema tai suurkaupungin valot. Manon edusti huikentelevaista tyttöä, jolle ei yksi kiltti mies oikein riittänyt. Ohjaaja Mariusz Treliński on ilmeisen mieltynyt tällaisiin tulkintoihin, sillä hänen La Traviatansa, joka tulee jälleen ohjelmistoon ensi vuonna, on samaa maata. Minulla ei ainakaan ole mitään modernisointia vastaan, jos ne todella tuovat jotain uutta oivallusta oopperan tulkintaan.
Suurin osa Savonlinnan tuotannoista on yhteisproduktioita eri talojen kanssa. Tämä on tietysti järkevää ja kustannustehokasta, mutta kuka mahtaa lopulta kerätä kaikki säästetyt rahat taskuihinsa konsulttien neuvojen mukaan.
Oopperamaailma kuin yhtä perhettä
Ensi vuonna Savonlinnassa nähdään myös uusi Boris Godunov, jonka ohjaa Nicola Raab. Kansallisoopperan upea Thaïs-tuotanto oli hänen ohjauksensa. Istuimme viime vuonna katsomossa vierekkäin ja hän alkoi väittää, että olisimme tavanneet jossain. Vähitellen selvisi, että olin haastatellut häntä Thaïsin yhteydessä Helsingissä. Nyt tapasin Savonlinnassa hänen aviomiehensä ja maineikkaana oopperaohjaajana tunnetun David Pountneyn. Herra Pountney on aika paljon Nicola Raabea vanhempi, mutta tuskin siitä on mitään haittaa, kun perheen kesken voi miettiä oopperan ohjauksia keittiön pöydän ääressä.
Mr. Pountny on syntynyt Oxfordissa ja opiskellut varmuuden vuoksi Cambridgessa. Hän osasi loistavasti täyttää kaikki ennakkoluuloni tällaisesta peri-engalntilaisesta herrasmiehestä: valkoinen puku, raidallinen puvun takki, kampaus ja naama kuin suoraan Dickens-filmistä. Perienglantilaiseen tyyliin hän vastusti ehdottomasti Skotlannin eroamista Britanniasta, mutta halusi Britannian pysyvän EU:ssa.
Hän oli juuri tullut Walesin oopperan johtoon päätettyään pitkän johtajakautensa Bregenzizzä, joten Walesin oopperasta keskusteleminen ei kiinnostanut häntä vähääkään. Kymrin kielen opettelun hän jätti kevein sydämin kuulutuksistaan kuuluisan Aaro Cronvallin huoleksi. Hän ei suostuisi oppimaan mokomaa kieltä kurkun korahduksen vertaa. Hän myönsi että Aarno Cronvallkin osasi kymriä paremmin kuin hän. Ehkä tapaamme hänet Savonlinnassa ensi vuonna vaimonsa rinnalla.
Savonlinna haluaisi olla Töölö
Palaan Savonlinnaan joka kesä aina yhtä mielelläni, mutta samalla sydän kylmänä. Olen jo pitkään ollut todella huolissani Savonlinnan kaupunkikuvasta. Nyt on päätetty purkaa oopperajuhlakansliaa vastapäätä sijaitseva Hulikan kortteli, jossa olisi viimeiset muistot kaupungin puutaloista. Eikö nuo kaksi vanhaa taloa ja pihaa olisi voinut muodostaa mukavan keitaan pikkupuiston ja vanhan kaupungintalon kanssa. Vanhat talot muistuttaisivat, että tuolla paikalla on muinoin sijainnut Savonlinnan kauppatori.
Tietysti vanhat talot on päästetty rapautumaan, kuten kaikki muutkin puretut rakennukset Savonlinnassa. Näin saadaan aina hyvä syy purkamiseen. Erään kaupungin edustajan mielestään Savonlinnan keskustan pitäisi muistuttaa Helsingin Töölöä! En todellakaan Töölön asukkaana haluaisi viettää kesälomaani toisessa Töölön kaltaisessa paikassa.
Uusi ohitustie sivuuttaa kasinon ja kaupungin keskustan aika hillitysti, mutta sitten alkaa silmiä puuduttaa kun ajetaan autolla kohti länttä. Järvenranta on kyllä piloilla. Se on kylmää asfalttia ja katuvalojen rivistöä. Moottoritie sopii järven rantaan todella huonosti eikä tilannetta edes korjata puuistutuksilla. Jotain tietysti on istutettu, mutta kaipaisin Savonlinnan vanhan perinteen mukaisesti rantoihin hopeapajua. Kaupungin ilmoituksen mukaan se ei ole kyllin suomalainen puu koristamaan kaupunkia, vaan sen tilalle on ajateltu mäntyjä. Männyn taimia siellä nyt näyttääkin olevan. Mitä mahtaa tapahtua Suomen puistoissa, jos kaikki siellä kasvavat kasvit korvattaisiin vain kotimaista alkuperää olevilla lajeilla.
Kun ylitin aika monta kertaa Olavinkatua, se oli usein täysin autio. Mitä rekkoihin tulee, niin uusi väylä on kuulemma paikka paikoin liian kapea suurille rekoille, joten rekat ajavat vanhaa reittiä läpi kaupungin edelleen. Siksi olisikin ensin täytynyt tehdä uusi syväväylä ja vasta sitten suunnitella tiet.
Junaliikenne kulkee keskeltä kaupunkia, ja se on kyllä suuri helpotus kun raahaa matkalaukkuaan mennen tullen. Nyt vain on niin, että junalaituri on suunniteltu varsin kummalliseksi. Asemalla on vaikea päästä ylös ja alas pyörillä kulkevan matkalaukun kanssa. En tiedä onko metalliränni tehty vain lastenvaunuille, mutta matkalaukku siinä kulkee todella huonosti. Kummallisia ovat suunnittelijoiden tiet ja aivoitukset.
Savonlinnan on sijainniltaan kuitenkin maan ihanin paikka kun vettä on molemmilla puolilla. Kaupungin päättäjät eivät sitä vaan näytä ollenkaan ymmärtävän, vaan haluaisivat asua Helsingin Töölössä.
Paula Nurmentaus on virkaheitto filosofian maisteri ja pitkän linjan toimittaja. Hän on kiinnostunut varsinkin oopperasta, mutta mikä tahansa uutinen saa hänet vauhtiin. Hän on toiminut ulkomaankirjeenvaihtajana sekä tiedottajana Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Nurmijärven Musiikkipäivillä.
Muokattu 21.8. Seuraavien nimien kirjoitusasut korjattu: Cio-Cio-San, Mariusz Trelińskin, Mary Elizabeth Williams, Randall Jakobsh ja francolainen.
