Näkökulma: Leuanvetohaaste – lahjakkuuttako vain? - Urheilutiedettä, osa 17

Naisista voi löytyä enemmän voimaa kuin ulkonäkö antaisi arvata. Synnynnäinen lahjakkuus ohjaa, missä urheilussa kullakin on potentiaalia kehittyä hyväksi. Vasta ympäristö ja sisäiset tekijät - merkittävimpänä motivaatio - kuitenkin ratkaisevat, kehittyykö vai ei.

Naiset eivät sittenkään niin heikkoja?

Kolmannessa Urheilutiedettä-artikkelissani todettiin, että naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia.

Naisilla on jo lähtökohtaisesti vähemmän lihasmassaa kuin miehillä. Lisäksi naisten rasvaprosentti on korkeampi, ja naisiin lihasmassa myös tarttuu miehiä hitaammin.

Tästä huolimatta minä ja muut toistoleuanvedon SM-kilpailuihin 26.7. osallistuneet naiset osoitimme, että naisistakin löytyy voimaa.

Harhaluuloista huolimatta leuanveto ei nimittäin ole naisille mahdoton liike. Lähtökohtasesti naisten ylävartalon suhteellinen voima on heikompi kuin miehillä, joten naisille leuanvetojen oppiminen on toki oletusarvoisesti vaativampaa.

Itse aloitin nollasta leuanvedosta huhtikuussa. Heinäkuun lopussa vedin SM-kisoissa 16 leukaa, joista 14 hyväksyttiin. Elokuun puolella tein Athletica-valmentajieni järjestämissä lopputesteissä peräti 21 leuanvetoa yhteen putkeen.

SM-kisoissa nähtiin vieläkin kovempia tuloksia: yksi nuori nainen, Sini Mattila, veti peräti 31 leukaa, joista 30 hyväksyttiin. Tilastot osoittavat, että se on rutkasti enemmän kuin mitä monet kilpailuihin osallistuneet miehet vetivät.

Kilpailuihin osallistui nimittäin yhteensä 76 henkilöä. Heistä miehiä/poikia oli 62 ja naisia/tyttöjä 14.

Heistä ainoastaan 14 (mukaanlukien Sini) veti 30 tai sitä enemmän hyväksyttyjä leukoja.

Toisin sanoen Sini veti enemmän leukoja kuin 49 kilpailuihin osallistunutta miestä/poikaa.

Tällainen vertailu ei toki ole kovin reilua, sillä leuanvedossa kyse on suhteellisesta voimasta, ja leuanvetosuoritukset tehdään oman kehon painoa vastaan. Ei siis ole kovin mielekästä vertailla 100-kiloisen miehen ja 55-kiloisen naisen suorituksia.

Mutta tämän vertailun tarkoituksena onkin vain osoittaa, että vaikka naisten fyysiset edellytykset leuanvedon kaltaiseen liikkeeseen ovat miehiä heikommat, naisistakin löytyy ytyä – ja paljonkin.

Mistä odottamaton kehitys johtui?

Athletica-valmentajani veikkasivat leuanvetohaasteeni alussa, että 5-10 toistoleuanvetoa olisi jo todella hyvä lopputulos kolmen kuukauden treenijaksolleni. Oletus oli, ettei kaltaiseni laiha, perusterve, ja voimaharjoitteluun tottumaton nainen kehity sen nopeammin.

”Kyllä 14 SM-kisoissa suoritettua leukaa ja 21 lopputesteissä suoritettua ylittivät odotuksemme rutkasti”, toteaa Mika Vuoriainen, yksi harjoitusohjelmani laatijoista.

Toimittajan toistoleuanvetokehitys. Käyrästä näkyy, että kehitys nousee ja laskee treenaamisen mukaan: rankkojen treeniviikkojen aikana maksimitoistomäärä pienenee ja nousee taas, kun keholle annetaan aikaa palautua. Toisin sanoen treenaamisen tulokset ilmenevät viiveellä. Lue lisää superkompensaatiosta Urheilutiedettä-sarjan osasta 6. leuanvetohaaste, juttu 17 Kuva: Milla Vahtila leuanvetohaaste

Hän laittaa kehitykseni pitkälti geneettisen lahjakuuden sekä hyvän peruskuntoni, kuten myös hyvin laaditun treeniohjelman piikkiin.

Geneettiseen lahjakkuuteen hän sisällyttää muun muassa biomekaaniset ominaisuudet, kuten jänteiden kiinnityskohdat, luiden pituudet sekä leuanvetosuoritukseen otollisen lihassolujakauman.

Jänteiden kiinnityskohdissa esimerkiksi se, miten olkavarren lihakset kiinnittyvät olkapäähän, vaikuttaa siihen, miten voimakas vipuvoima käsivarressa luonnostaan on.

Lihassolujakauman merkitystä Vuoriainen taas selventää seuraavasti: ”Sinulla lienee vetävissä lihaksissa enemmän kakkostyypin lihassoluja kuin ykköstyypin.”

Karkeasti jaoteltuna ykköstyypin lihassolut ovat ns. hitaita lihassoluja. Ne ovat vallitsevia sellaisilla urheilijoilla, jotka ovat lahjakkaita pitkäkestoisessa aerobisessa urheilussa, kuten maratonjuoksussa.

Kakkostyypin lihassolut taas ovat ns. nopeita lihassoluja. Ne ovat vallitsevia anaerobista nopeutta vaativilla urheilijoilla, kuten pikajuoksijoilla – ja niistä on hyötyä nimenomaan räjähtävää voimaa vaativissa lajeissa, kuten leuanvedossa.

Ykköstyypin lihassolut vs. kakkostyypin lihassolut

Hyvällä aerobisella peruskunnolla ei sen sijaan ole leuanvedon kannalta kovin paljon merkitystä, jos leuanvetotoistomäärät ovat pieniä.

Siinä vaiheessa kun kykenee vetämään leukoja isoja määriä putkeen, esimerkiksi reilusti yli kymmenen toistoa, niin siirrytään kuitenkin maksimivoimasuorituksen puolelta kestävyysvoimapuolelle. Tällöin myös aerobinen kestävyys nousee merkittäväksi tekijäksi.

Näin ollen luultavasti myös koko aikuisikäni kestänyt lenkkeily- ja kuntoilutausta oli hyödyksi, kun aloin kehittyä leuanvedossa pidemmälle.

Ennakkoluulot rikki

Nollasta 21:een leuanvetoon reilussa kolmessa kuukaudessa – edelleen tämä kuulostaa uskomattomalta.

Ja jos valmentajani ja leuanvetohaasteen seuraajat olivat yllättyneitä kehityksestäni, niin voin sanoa, että itse olin vielä PALJON yllättyneempi.

Itse olin aina mieltänyt itseni lahjakkaammaksi ennen kaikkea kestävyysliikunnassa. Nautin pitkistä ja hidastempoisista juoksulenkeistä, enkä koskaan ole ajatellut, että minulla voisi olla lahjakkuutta esimerkiksi nopeutta ja voimaa vaativiin lajeihin.

Sanoohan sen jo ulkokuori: olen hoikka, en näytä lainkaan lihaksikkaalta ja etenkin käteni ovat todella hontelon näköiset. En näytä laisinkaan voimailijalta ja erotun mielestäni selvästi kuntosalilla muiden treenaajien joukosta.

Kuvittelin myös, että olisin rakenteellisesti huono nostelemaan painoja tai itseäni.

Olin toki joskus aikaisemminkin testaillut leuanvetoa, ja se oli aina tuntunut minulle mahdottomalta liikkeeltä. Olin käyttänyt perusteluna, että minulla on ”liian pitkät kädet”, ja siten ”liian pitkä matka” alhaalta roikunnasta ylös leuanvetotankoon.

Ja siis käteni todella ovat pitkät – muun muassa yhtä pitkät kuin isälläni ja 187 cm pituisella veljelläni.

Olin lisäksi aina ajatellut, etten luultavasti edes tykkäisi voimaharjoittelusta, ettei se olisi minua varten.

Lisäksi en ole innostunut käymään kuntosalilla tai harjoittelemaan vain ulkonäön tähden, vaan liikun yksinkertaisesti voidakseni hyvin. Miksi siis innostuisin lihasteni kehittämisestä?

Voi miten väärässä olinkaan: innostuinkin leuanvedosta ja voimaharjoittelusta enemmän kuin olen ennen innostunut mistään urheilusta. Lisäksi huomasin olevani siinä ihan kehityskelpoinenkin.

Samalla rikoin kaikki omat ennakkoluuloni – ja toivottavasti myös teidän muiden, etenkin kaltaisteni naisten.

Voimaharjoittelussa ei nimittäin tarvitse olla kyse lihasten kasvattamisesta tai bodaamisesta. Omalla kohdallani löysin nimenomaan hyvinvointia sekä kipinän kehittää itseäni ja voimaani.

On nimittäin mahdollista olla suhteellisesti vahva näyttämättä siltä. Ja itseäni nimenomaan ennakkoluulojen rikkominen innostaa todella paljon.

Tässä 7.8. pidettyjen lopputestien leuanvetosuoritukseni:

Lahjakkuttako vain?

Se, että jotkut naiset oppivat hyviksi leuanvetäjiksi, ei toki tarkoita, että kaikki oppisivat.

Jos leuanvetohaasteen koekaniiniksi olisi otettu joku muu kuin minä, tulos olisi saattanut olla hyvin toisenlainen – siitäkin huolimatta, vaikka tuolla toisella olisi ollut yhtä paljon synnynnäistä potentiaalia kehittyä leuanvedossa kuin minulla.

Pelkkä lahjakkuus ei nimittäin riitä.

Lahjakkuus lasten ja nuorten urheilussa -raportissa (2009) todetaan, että jokaisella meistä on syntyjään tietty geeniperimä, jonka varaan lahjakkuutemme rakentuu.

Pelkkä synnynnäinen lahjakkuus ei riitä

Puhutaan synnynnäisestä lahjakkuudesta, joka pitää sisällään fyysisen ja motorisen lahjakkuuden.

Synnynnäisen lahjakkuuden perusteella toisella on paremmat valmiudet kehittyä esimerkiksi hyväksi koripalloilijaksi, kun taas toisen synnynnäisillä lahjoilla olisi parempi mahdollisuus kehittyä hyväksi telinevoimistelijaksi.

Raportissa kuitenkin todetaan, että jokainen, jolla olisi synnynnäisesti lahjakkuutta kehittyä jossain laissa huippuhyväksi, ei kuitenkaan kehity sellaiseksi.

Tämä johtuu siitä, että sekä urheilijan ympäristö että urheilijan sisäiset tekijät – kuten temperamentti, persoonallisuus ja tahto – vaikuttavat hänen kehitykseensä.

Jos käytössä ei ole uimahallia, niin ei voi kehittyä uimariksi, vaikka kuinka olisi synnäisiä lahjoja siihen.

Ja vaikka uimahalli löytysikin, niin ilman hyvää valmentajaa tai motivaatiota ei pitkälle polskita.

On nimittäin löydyttävä oikeatharjoitteluolosuhteet ja lisäksi on osattava treenata oikein – ja olla tarpeeksi halua siihen.

Sisäinen palo vie eteenpäin – myös aikuisena

Lahjakkuusraportista käy ilmi, että keskeisin asia lahjakkuuden hiomisessa eteenpäin on motivaatio – oma sisäinen halu kehittyä.

Itse olin valmis laittamaan itseni täysillä likoon, kun päätin asettautua leuanvetohaasteen testikappaleeksi.

Luonteeltani olen sellainen, että jos päätän lähteä johonkin täysillä mukaan, niin silloin hoidan asian loppuun asti.

Toki omalla kohdallani kävi myös niin, että kun huomasin kehittyväni odotettua nopeammin, se ruokki innostustani lisää.

Myös oikeanlaisen valmennuksen tai harjoittelutavan merkitys on suuri, jotta saa urheilusta tai vastaavasti liikuntaharrastuksesta mahdollisimman paljon irti. Itse en olisi saanut leuanvetoharjoittelusta läheskään yhtä paljon irti ilman Athletican valmentajiani.

Pelkän liikunnan kannalta oman henkilökohtaisen valmentajan hankkiminen ei toki ole tarpeen. Jos kuitenkin haluaa harjoitella tavoitteellisesti tai kehittyä itse harjoittelijana – itsensä valmentajana – tai löytää oman potentiaalinsa, niin hyvästä valmentajasta voi olla hyötyä.

Se, että löytää liikunnassa omat vahvuutensa, onkin minusta erityisen tärkeää – oli sitten kyse huippu-urheilijaksi pyrkimisestä tai vaan liikunnallisen elämäntavan löytämisestä.

Sillä oikeanlaisia geenejä tärkeämpää on, että nauttii siitä, mitä tekee. Silloin se motivaatiokin löytyy.