Pasi Heikura
Yle
Suurin osa Afrikan kielistä on samanlaisia kuin suomi sikäli, että jokaista äännettä kohti on oma kirjaimensa ja jokaisella kirjaimella on oma äänteensä. Tämän vuoksi näitä kieliä on helpompi oppia puhumaan ja lukemaan kuin monia eurooppalaisia kieliä.
Tämä taianomaiselta vaikuttava seikka johtuu yksinkertaisesti siitä, että näitä kieliä on alettu kirjoittaa vasta noin sadan vuoden aikana, joten kielet eivät ole muuttuneet paljoakaan kirjoitusjärjestelmän kehittämisen jälkeen. Suomessa kirjakieltä on vaalittu ja murteita vainottu niin uskollisesti, että vastaavuus on säilynyt hyvänä.
Opin nämä asiat haastatellessani Jyväskylän yliopiston kehitysneuropsykologian professori Heikki Lyytistä Aristoteleen kantapää-ohjelmaan erilaisista oppimisvaikeuksista, joita kutsutaan lukihäiriöksi, lukivaikeuksiksi tai diagnoosimaisesti dysleksiaksi. Hän on ollut mukana kehittämässä tietokonepeliä, jonka avulla lukemaan oppiminen helpottuu kaikilla lapsilla, niin niillä, joilla dysleksiaan on taipumusta kuin muillakin. Ja koska Afrikan kielet ovat monessa suomen kaltaisia, Lyytisen tietokonepelillä opetetaan lapsia Afrikassa lukemaan bantun kielellä.
Lyytinen kertoi myös, että yksi vaikeimpia asioita lukemaan oppimisessa on äänteiden pituuden hahmottaminen. Meille itsestään selvä asia ei ollut itsestään selvä hiukan yli sata vuotta sitten, kun suomen kieltä viimeisteltiin kuumeisesti kulttuurikieleksi. Niinpä kielimies ja Jyväskylän suomenkielisen yliopiston idean isä Wolmar Schildt pähkäili vielä 1800-luvun puolivälissä, pitäisikö suomen pitkät äänteet merkitä omilla erityisillä venykemerkeillään kahden peräkkäisen kirjaimen sijasta.
Mutta aletaanpa alusta. Mistä lukivaikeudessa on kyse? Tuleeko lukivaikeutta kärsivistä luusereita? Onko kirjoittaminen tiedonvälittämisenä mistään kotoisin, kun lukemaan oppiminen on niin vaikeaa? Kuuntele mitä Professori Lyytinen vastaa Aristoteleen kantapää-ohjelmassa:
Ekapeli opettaa lukemaan Suomessa ja Afrikassa:
