Sari Casal
Yle
Sami Yaffa on kiertänyt maailmaa 34 vuotta enemmän tai vähemmän putkeen. Vaikka bändien kanssa kierretään ensisijaisesti esiintymisten takia, matkustaminen on Yaffalle myös elämäntapa. Sami Yaffa isännöi Yle Teemalla esitettävää matkaohjelmaa, Sound Trackeria, joka lähestyy kohteitaan musiikin näkökulmasta.
Onko matkustaminen sinulle työtä vai huvia?
En voi valittaa. Mä oon tehnyt elantoni soittamalla instrumenttia, jota rakastan ja samalla oon pystynyt pyörimään sen kanssa ympäri maapalloa. Pidän itseäni tosi onnekkaana. Tää on ollut mieletön kokemus, joka jatkuu yhä, se on ihan uskomatonta.
Toki kaikissa duuneissa jotkut jutut joskus pännii. Välillä matkustaminen tuntuu aika loputtomalta, varsinkin pitkät vaikkapa kahden kuukauden rundit. Perhettä ei nää paljon, ei se helppoa ole. Ei rundaaminen ole pelkästään hohdokasta elämää ja bailausta, vaan se on kovaa duunia. Pitää nukkua silloin kun pystyy. Univelat ovat jatkuvasti päällä. On siinä haittapuolensa, mutta myös tietty balanssi. Me muusikot ollaan silleen kummaa ryhmää, että me eletään sitä yhtä tai kahta tuntia varten koko päivä. 22 tuntia menee kaikkeen muuhun ja sitten tulee se kaksi tuntia, jota me kaikki odotetaan. Se vapaus, se on spirituaalinenkin juttu tavallaan. Kaikki haetaan sitä vapautta ja lentoa.
Matkustaisitko ilman kiertueita?
Mulla on pienestä pitäen ollut tarve päästä uusiin paikkoihin. Mutsi vei mut Italiaan, kun olin 12-vuotias. Mä hoidin itelleni sieltä duunin ja paikan asua ja sanoin mutsille, että sä voit mennä takas Suomeen, mä pysyn täällä Italiassa. Se vaan läpsäytti mua päähän ja sanoi, että "lentokoneeseen siitä natiainen".
Kyllä mulla on aina ollut tutkimisen halu ja kielet on aina kiinnostaneet mua. Koulussa en paljoa kieliä oppinut, vaan olen oppinut ne kokeilun kautta ja mestoissa asumalla, ihan käyttämällä. Mua on kiinnostanut tää maapallo yleensäkin. En ole rajoittunut siihen mestaan, mistä tuun, vaan mua on kiinnostanut, mitä täällä pallolla tapahtuu ja minkälaisia erilaisia kulttuureita ja jengiä täällä on.
Mikä matkustamisessa kiehtoo eniten?
Uuteen tuntemattomaan saapuminen, mä todella tykkään mennä uusiin mestoihin. En kauheesti suunnittele matkoja etukäteen. On parempi vaan lähteä tsuppailemaan ja katsoa, mitä löytyy.
Esimerkiksi Los Angelesissa asuessani, ehkä joskus vuonna 1988, olin aamuyöllä pyytänyt manageriani lähettämään mut jonnekin lomalle. Se tuli kolkuttamaan mun ovelle aamukuudelta ja sanoi, että "sä lähdet nyt." Kysyin, että "mihin mä lähden nyt?" "No sinne lomalle, mitä vaadit neljä tuntia sitten." Nukahdin ja se oli ajanut mut lentokentälle. Nukuin myös lentokoneessa, enkä muistanut yhtään, mihin mä olin mennyt. Heräsin lentokoneessa, kun lentoemo patisteli mua, että "señor, señor, herätkää". Kuuntelin, että ahaa, hän puhuu espanjaa, saatan olla Meksikossa tai Costa Ricassa, Puerto Ricossa tai jossain päin Etelä-Amerikkaa, kuka tietää. En saanut selville ennen tullia, missä olin.
Lopulta selvisi, että olin Etelä-Meksikossa. Mulla ei ollut mitään hotellia hoidettuna. Kysyin taksikuskilta hyvää ja halpaa hotellia ja hän suositteli mulle mestaa nimeltään Las Brisas, joka tarkoittaa joko tuulet tai kiireet. Se siis saattoi olla hieno biitsihotelli tai sitten vaikkapa huoratalo. Joko tai. Lopulta päädyin asumaan kahdeksi viikoksi helmenkalastajien kanssa ja jammaamaan mariachi-bändien kanssa. Pääsin jonnekin tuntemattomaan ja siitä tuli helvetin hieno kokemus ja stoori, mitä kertoa.
Mikä on paras tapa löytää paikallista menoa ja musiikkia?
Yleensä hotellien tyypit puhuu englantia, se on ensimmäinen keino. He ainakin pystyvät osoittamaan sua johonkin suuntaan. Jengin kanssa pitää ylipäätään vaan kommunikoida ja pelottomasti lähteä mukaan. Ei sovi ujostella, vaan pitää uskaltaa mennä. Kun sen yli pääsee, ovet avautuvat.
Ei pidä pelätä liikaa, mutta kuitenkin pitää olla järkevä, koska paljon pahojakin juttuja tapahtuu. On hyvä kulkea jonkun paikallisen kanssa. Esimerkiksi Venezuelassa ei kannata lähteä yksin palloilemaan pimeille kujille. Pitää etsiä kavereita ja toivon mukaan ne on hyviä kavereita, jotka eivät ryöstä sua. Jos löytyy muusikoita, niin muusikot ovat yleensä hyvää jengiä, heidän kauttaan avautuu kaikenlaisia ovia.
Mitä olet saanut elämääsi musiikin ja matkustelun kautta?
Tietysti uusia kokemuksia ja laajempaa näkemystä. Me kaikki ollaan pohjimmiltaan ihan samanlaisia, halutaan olla onnellisia ja halutaan rakastaa. Perusjutut, mitä jengillä on, ovat ihan samat: ei haluta konflikteja, halutaan pitää hauskaa, halutaan duunia ja halutaan, että lapset voivat hyvin. Kaikki on toisaalta täysin samaa, vaikka myös täysin erilaista. Lähtökohdat ovat erit, miten on kasvanut, musiikilliset ja kulttuurilliset jutut. Ne rikastuttavat elämää, matkustaminen todellakin avartaa.
Mistä olet joutunut luopumaan?
Perhe-elämää paitsi jää välillä. Vuosi sitten olin esimerkiksi joka toinen päivä himassa eli puolet vuodesta pois kotoa. Se ei ole helppoa, riippuu paljon ihmisestä, kenen kanssa oot. Välillä voi yrittää saada heitä messiin rundeille. Kiertuemuusikkona ei myöskään ole turvallisuudentunnetta. Välillä tienaa paljon ja välillä on heikkoja vuosia sun muuta. Se on aika epävarmaa elämää, mutta mä oon tottunut siihen. Pari kertaa oon ollut normiduunissa kahdeksan tuntia päivässä. Mä en kestä sitä. Mä haluan juosta pakoon sieltä neljän tunnin jälkeen.
Miten jaksat innostua rundaamisesta uudelleen ja uudelleen?
Toivon mukaan sulla on hyvää jengiä ympärilläsi, bändi ja crew. Jos sulla on hyvää seuraa, se on helvetin helppoo. Jos on kusipäitä messissä, se on helvetin raskasta, todella raskasta. Mulle sellaiset jutut kuihtuu aika äkkiä, mieluummin sitten menee vaikka normaaliduuniin vähäksi aikaa. Kyllä siinä touhussa pitää olla sydän messissä koko matkan.
Sound Trackerin kanssa oli hienoa. Meidän crew on tavallaan niinku bändi, tulemme helvetin hyvin toimeen. Kukaan ei valita pikkujutuista ja kaikki tykätään matkustaa.
Kumpaa kaipaat enemmän, lavaa vai uutta mestaa?
Pääasia on se lava, sinne pääsee purkautumaan. Musiikki ja se kaksi tuntia on jonkunlainen terapeutti. Se pitää mut terveenä päästä ja hulluna päästä samaan aikaan.
Kauanko maltat pysyä paikallasi?
Kysy mun tyttöystävältä, heh. Se on sellainen kuukausi. Kuukauden on helvetin nastaa olla himassa ja sitten alkaa jalat syyhytä. Mä haluaisin välillä yrittää. Mä olin himassa neljä kuukautta, mulle se on outoa. Silloin mun mimmi ei jaksanut oottaa, että lähden ovesta ulos, vaan se oli, että lähde jo.
Olet asunut Suomessa, Ruotsissa, Englannissa, Espanjassa ja USA:ssa. Oletko maailmankansalainen?
Perusteeltani olen täysin suomalainen, ei se sieltä katoa. Näkökulma on kuitenkin laajentunut ja joitain piirteitä on tullut esimerkiksi New Yorkissa asumisesta. Olen oppinut rakastamaan ruotsin kieltä, joka on meille melkein mahdotonta. Nuppi on avautunut. Varsinkin, jos oppii puhumaan kieltä, voi uppoutua kirjallisuuteen ja tällaseen. Alat arvostamaan sitä paikkaa, missä asut, tavallaan omit sen omaksi. Kuitenkin pohjaltani ja sydämeltäni olen suomalainen.
Sami Yaffa on tullut tunnetuksi monien nimekkäiden bändien basistina. Hän on soittanut muun muassa Hanoi Rocks ja New York Dolls -yhtyeissä. Sami Yaffan isännöimä matkailuohjelma Sound Tracker alkaa Yle Teemalla 25.8.
