Hyppää pääsisältöön

Breaking Bad päihitti Game of Thronesin palkintogaalassa

Arvostetut Emmy-palkinnot on jaettu Yhdysvalloissa. Ehdokkuuksia eniten napannut Game of Thrones ei pärjännyt Breaking Badille.

Breaking Badin näyttelijöitä Emmy-gaalassa 2014. // Kuva: EPA/PAUL BUCK

Huumebisnekseen ajautuvasta opettajasta kertova Breaking Bad -draamasarja on voittanut eniten palkintoja Emmy-gaalassa. Viidenteen tuotantokauteen päättynyt Breaking Bad valittiin parhaaksi draamasarjaksi toisen kerran peräkkäin ja lisäksi pääosassa näyttelevä Bryan Cranston palkittiin parhaan draamasarjan miesnäytteljän palkinnolla. Cranston on voittanut palkinnon nyt neljästi. Viime vuonna päätöksen saanut Breaking Bad -sarja vei lisäksi parhaat mies- ja naissivuosan Emmyt sekä parhaan draamakäsikirjoituksen palkinnon.

Breaking Badin kovin kilpailija Yksi sarja on ylitse muiden – myös Emmy-ehdokaana?ennakkoon oli Game of Thrones. Se sai peräti 19 ehdokkuutta, joista neljä tuotti palkinnon. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet Emmy-gaalan himotuimmat pystit, vaan sarjan tekijöitä palkittiin muun muassa erikoistehosteista ja puvustuksesta.

Eurooppalainen tähtihetki gaalassa oli brittituotantoa oleva BBC Onen draamasarja Sherlock, joka  palkittiin kolmella Emmyllä. Parhaan minisarjan pää- ja sivuosasta palkitut Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman eivät kuitenkaan olleet paikan päällä.

Gaalan historiaa tehtiin, kun Moderni perhe -sarja voitti parhaan komediasarjan palkinnon viidennen kerran peräkkäin. Lisäksi Rillit huurussa -näyttelijä Jim Parsons valittiin neljännen kerran parhaaksi komedianäyttelijäksi.

Lue myös Yle Uutisten juttu aiheesta.

  • Runo ja Alove ovat YleX Nosteessa -finalisteja ja näyttävät, millainen on 2020-luvun poppari

    Kumpikaan finalisti ei ole artistina vielä valmis.

    Alove ja Runo ovat elokuussa startanneen YleX Nosteessa -realityn kaksi finalistia. Katri Norrlinin ja Miska Haakanan juontamassa Youtube-sarjassa kahdeksan aloittelevaa suomalaisartistia ovat kilpailleet voitosta ja pääsystä esiintymään ensi kevään YleXPopiin. He ovat erottuneet joukosta alusta saakka. Molemmat ovat helposti samastuttavia, hyvällä tavalla epätäydellisiä artisteja, joilla on sekä lahjoja että kirkas näkemys. Samalla he tarjoavat kaksi erilaista näkökulmaa siihen, mitä on olla popartisti 2020-luvulla.

  • YleX:llä uusi musiikkiohjelma Papananaaman K-pop-show!

    Sini "Papananaama" Laitinen juontaa uutta k-pop-ohjelmaa.

    4. lokakuuta YleX:llä starttaa viikoittainen ohjelma Papananaaman K-pop-show, joka tarjoaa kuulijoilleen tärkeimmät uudet biisit ja ilmiöt sekä kiinnostavia kurkistuksia k-popin historiaan.

  • Poikelus, Pehkonen ja Parikka: yöshow tulee taas ja kaikki on mahdollista!

    PPP:n yöshow esitetään25. syyskuuta klo 00.00–6.30.

    Poikelus, Pehkonen ja Parikka: yöshow tulee taas ja kaikki on mahdollista! PPP:n yöshow esitetään torstain ja perjantain välisenä yönä 25. syyskuuta klo 00.00–6.30. Vuosi sitten YleX iltapäivän Poikelus, Pehkonen ja Parikka livahtivat studioon salaa ja järjestivät Suomen hauskimman yön.