Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Suosikkimusavideot pääkuva

Sami Yaffa, Arto Tuunela, Milla Rumi, Särre, Miro Palokallio, Tero Huotari, Stepa, Musta Barbaari, Iisa Pykäri ja Pekka Nisu kertovat suosikkimusavideostaan.

Pekka Nisu: "Uusi taso upeaan kappaleeseen"

Pimeys
Pimeys Pimeys Kuva: Nauska pimeys

Pimeys-yhtyeen laulaja-kitaristi Pekka Nisu valitsee suosikkimusavideokseen Red Hot Chili Peppersin Scar Tissuen. Musiikkivideo miellyttää Nisun silmää, mutta kappaleeseen liittyy myös henkilökohtaisia muistoja, jotka nostavat videon arvoa.

"Kyseessä on klassinen outlaw-video, jossa on hyvin elokuvallinen tunnelma. Nykyajan lännenkulkurit nuolevat haavojaan ja ovat matkalla ties minne. Tällainen värimaailma sekä autiomaa miellyttävät silmääni. Jo videon ensi sekunneista herää välittömästi kysymyksiä, mistä kulkurit ovat tulossa ja mitä on tapahtunut ennen tätä hetkeä."

"Pääsin intistä kesällä 2006 ja tätä biisiä kuunneltiin kavereiden kanssa matkalla Säkylästä Ruisrockiin. Fiilis oli upea. Tällainen samanlainen raukea ja matkalla kohti suurta tuntematonta. Yhdessä oli koettu kaikenlaista. Nyt yksi on siitä joukosta pois. Video oli suosikkini jo ilmestyessään 1999, mutta myöhemmin biisiin liittyi tällainen kaunis muisto, jonka jaoin poismenneen ystäväni kanssa."

Scar Tissue -videon eri tasot kiehtovat Nisua. "Lopussa nähtävä John Fruscianten nuuskamuikkushahmo ja haikea, mutta vimmainen slidesoolo katkenneella stratolla auringonlaskussa on täynnä merkityksiä. Varsinkin se kohta, kun John heittää straton auton perästä takaisin autiomaahan, mistä se on tullutkin."

Pekka Nisu pitää musiikkivideoista, joissa video ja kappale eivät kilpaile huomiosta vaan tukevat toisiaan. "Scar Tissuessa video tavoittaa biisin tunnelman ja tuo upeaan kappaleeseen vielä uuden tason."

Aiemmin Nisu katsoi musiikkivideoita tv:stä, sittemmin huomio on siirtynyt verkkoon. "Musiikkivideoiden kanssa tuli vietettyä aikaa eniten silloin joskus, kun Jyrki oli vielä olemassa. Sittemmin on tullut luovuttua telkkarista, eikä sieltä kai musiikkivideoita enää pahemmin näekään. Sen sijaan tarjontaa on nykyään netissä mielettömästi. Joka päivä julkaistaan visuaalisesti upeita videoita. Tekniikka on halvempaa, joten hyvännäköistä jälkeä syntyy paljon. Välillä tuntuu kuitenkin, että määrä on korvannut laadun ja sisältöpuoli jää ohueksi. Vaikka kyse on musiikkivideoista, on musiikista tullut vain taustamölinää, jonka verukkeella saadaan artistin naama eetteriin."

Kesällä Pekka Nisu osallistui musiikkivideon tekemiseen ensi kertaa itse. "Kuvasimme Pimeys-yhtyeeni kanssa kaksi musiikkivideota ja ne olivat itselleni ensimmäiset ikinä. Joel, bändimme toinen laulaja, on näytellyt useissa musiikkivideoissa. Jo ilmestyneen Salaisuus-videon ohjasi Heikki Hyvänen ja toisen myöhemmin julkaistavan Juha Fiilin. Erittäin hauskoja projekteja kummatkin ja omasta kokemattomuudesta huolimatta oli koko ajan fiilis, että hyvää jälkeä tästä syntyy. Suunnitelmissa on lohkaista lokakuussa julkaistavalta levyltä useampiakin videoita", Nisu kertoo.

Red Hot Chili Peppersin Scar Tissue -videon on ohjannut Stéphane Sednaoui.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua