Hyppää pääsisältöön

Juha-Pekka Hotinen: Sori vaan, Rokka, jos sinua on loukattu

Liittyy juttuun 'Sori vaan, Rokka, jos sinua on loukattu'
Liittyy juttuun 'Sori vaan, Rokka, jos sinua on loukattu' Kuva: Paula Tuovinen. Juha-Pekka Hotinen, Ylen Radioteatterin dramaturgi. ylen radioteatterin dramaturgi
Kevättalvella levisi Ilta-Sanomien kautta luulo, että Radioteatterin uudessa Tuntemattomassa sotilaassa Antti Rokasta tehdään homoa. Lievä närkästys levisi Homma-foorumiin ja muutamiin muihin keskusteluihin.

Näistä reaktioista päättelin, että Rokasta tehdään homoa väkisin, oman tahtonsa vastaisesti. Mitä ihmettä? Kummastelin, mistä nämä kaikki keskustelijat ovat päässeet selville siitä, mitä Rokka haluaa itselleen tehtävän, kun itse en tiennyt siitä mitään. En myöskään tiennyt, onko Rokka hetero, bi vai homo – puheet Kannaksella olevasta vaimosta ja lapsista eivät todista muusta kuin että hänellä luultavasti on perhe.

Toisaalta tuntui virkistävältä, jos jotakuta yritetään muokata heterosta homoksi – varsinkin kun päinvastainen terveyskasvatus, parantaa homosta heteroksi, on ollut lähes kaikissa kulttuureissa varsin suosittu ja hyväksytty väkivallan muoto.

Osasin toki epäillä, mitä järkeä mokomassa muokkaamisessa voisi olla. Ainakin tuo tutumpi päinvastainen kasvatustoimi on laajalti huomattu varsin tehottomaksi. Ja kas – näinpä uuden Tuntemattoman tekijätkin olivat luopuneet yrityksestään. He totesivat, että materiaali, ts. se mitä Rokasta tiedetään, ei tue tätä hanketta. Eli muutoksen toteuttaminen olisi tarkoittanut silkkaa väkivaltaa Rokkaa kohtaan ja siitä syvästi eettiset tekijät halusivat pysyä erossa.

Olin silti huolissani. Monet olivat jo ehtineet vihastua ja loukkaantua. Rokkaa en ollut tavannut, joten en tiennyt, miten hän tähän kaikkeen oli suhtautunut; syytä oli kuitenkin pelätä, että hän itsekin oli pahoittanut mielensä. Tunnelma oli painostava – tuntui, että lauetakseen tilanne vaatisi jonkinlaisen selityksen.

Päätin etsiä Rokan käsiini ja esittää anteeksipyynnön tekijöiden ja koko yhtiön puolesta. Halusin kätellä häntä, katsoa silmiin ja sanoa, että sori vaan, Rokka, jos sinua on loukattu.
Mutta kävikin ilmi, että koko miestä ei ole olemassa!

Eikä ole ollutkaan. Olin ällistynyt, kun minulle kerrottiin että hän on sepite, kirjailija Väinö Linnan keksintö. Koko mieskuvani, maskuliinisuuteni ja historiankäsitykseni romahtivat yhdessä rysäyksessä. Aivan kuin olisin joutunut onnettomuuteen, kuoleman rajamaille.

Rokkaa ei ole, keneltä nyt pyytäisin anteeksi? Väinö Linna! Päätin soittaa Linnalle. Hädissäni näpyttelin Fonecta finderin puhelinnumerohakua kunnes minulle kerrottiin, että Linna on kuollut jo 1992.

Mutta tämä oli vain sivuseikka sen kauhun rinnalla, joka hetkessä valtasi mieleni. Rokka on fiktio eikä Linnaakaan enää ole. Kenelle nyt voin esittää anteeksipyyntöni? Onko ketään, joka voi ottaa pahoitteluni vastaan? Perikunta, kustantamo, Ilkka Malmberg, Suomen kansa… Lamaannuin, ajatukseni alkoivat hajota.

Harhauduin lopulta miettimään, mistä tässä loukkaantumisessa oikein on kysymys. Kun loukkaannutaan, tunteet ovat pelissä. Tunteet ovat hyvästä, koska ne todistavat että asioilla on merkitystä.

Mutta miksi eri tunteet ovat niin eriarvoisia? Miksi toisia tunteita saa loukata, vieläpä kaikin mokomin? Miksi poliittisia tunteita saa loukata niin paljon kuin sielu sietää mutta inhimillisten tunteiden loukkaaminen on nykyisin sopimatonta ja uskonnollisten tunteiden loukkaaminen suorastaan lailla kiellettyä tai hengenvaarallista?

Entäpä Rokkaa tai Linnaa kohtaan tunnetut tunteet? Tai romaania, taideteosta, Tuntematonta kohtaan tunnetut? Ovatko nämä inhimillisiä vai historiallisia tai taiteellisia tunteita – ja ovatko kadunmiehen tunteet tässä kohden paitsi erottamattomat, myös lähellä uskonnollisten tunteiden herkkyyttä ja loukkaamattomuutta? Ja miksi niin monet loukkaantuvat ja loukkaavat siellä, missä sen voi tehdä nimettömänä?

Rokan ja Linnan puolesta loukkaantuvat eivät pahastu siksi, että pitäisivät kirjaa todellisuutena. Niin typeriä eivät enää ole juuri muut kuin jotkut taiteen tekijät. Eivätkä nämä ihmiset loukkaannu Rokan ja Linnan, vaan omasta puolestaan. He suuttuvat, koska heille rakas tarina rikotaan. Ja rikottu tarina on pilalla. Sama juttu kuin iltarukouksen kanssa: sen on mentävä sanasta sanaan oikein. Muuten se ei tehoa.

Ajantajuni horjahti, palasin viiden vuoden taakse. Kun idea Radioteatterin uudesta Tuntemattomasta ensimmäisen kerran esitettiin, vastustin sitä. Loukkaannuin kuuntelijoiden puolesta; pidin yhden Tuntematon-toisinnon tekemistä taas kerran kuuntelijoiden aliarvioimisena, heidän vastaanottokykynsä ja makunsa halventamisena.

”Ihan paska romaani! Eikä enää yhtään juttua kansalaissodasta, talvi- eikä jatkosodasta. Kaikki ovat niitä aivan täynnä, ketään ei kiinnosta nää sodat enää yhtään!”

Tunteeni olivat siksi rehvakkaita, että niitä piti hiukan tutkia. Ehkä omassa ärtyneessä reaktiossani oli sisällä jotakin uuden Tuntemattoman tarpeesta? Pari vuotta myöhemmin otin asian itse uudelleen esiin. Olin kääntänyt kelkkani. Kutsuin tulevan ohjaajan Pasilaan tapaamiseen. Ilmoitin hänelle isällisesti:

”Nyt näiden sotajuttujen on loputtava. Tämän maan ja kansakunnan identiteetti eivät enää kasva niistä. Te voisitte tehdä semmoisen Tuntemattoman, ettei sitä tarvitse tehdä enää ikinä. Tehkää semmoinen, missä Linna lopullisesti muuttuu kirjallisuudeksi ja lakkaa olemasta historiaa.”

Mutta tämä nuori etevä taiteilija katsoi minua hiljaa. Hänen katseensa tuntui kysyvän: ”Mikä ihmeen sota?”

Viimein hän sanoi: ”Mä haluaisin tehdä jutun siitä, millaista on olla mies nykypäivän Suomessa ja maailmassa. Tää Tuntematon vois kertoa mun sukupolven mieskuvasta.”

Nyt olen kuullut kolme ensimmäistä osaa, keskeneräisinä nekin. Rokka ja kumppanit eivät ole jumalia vaan heijastuspinta. Heidän keskellään kuuluvat tämän päivän äänet. Rokassa alkaa kiinnostaa se, mitä hän ei ole, mitä hänestä puuttuu. Näin taide puhuu: poissaolon keinoin, elliptisesti.

Alkaa pelottaa. Olen kuullut todistuksia Rokasta ja hänen kylmäpäisestä rohkeudestaan, joten osaan aavistella, että nyt hän saattaa tosiaan loukkaantua. Siksi, että hänestä ei tehty transua, puiden suutelijaa tai jotakin muuta nykypäivän sankaria. Hänellä on loukkaantumiseensa hyvä syy, koska hän ei luultavasti haluaisi olla heijastuspinta vaan edelläkävijä.

Onneksi hän ei ole ihminen vaan keksintö.

Radioteatteri esittää: Tuntematon sotilas – Vuoropuhelu Linnan romaanin kanssa. Lähetykset Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin 7.9. - 12.10.2014 klo 15.00 ja uusinta maanantai-iltaisin klo 19.03. Yle Areenassa 30 vrk:n ajan ensilähetyksen jälkeen.

Radioteatteri esittää: Tuntematon sotilas - Vuoropuhelu Linnan romaanin kanssa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua