TV1:llä maanantaina esitetty Vaalirahoittaja keräsi yli puoli miljoonaa katsojaa. Vain harva Dokumenttiprojektin dokumentti kerää enää nykyisin näin suuria katsojamääriä. Viimeksi näin suurta kiinnostusta herätti hiihtäjien dopingohjelmasta kertova Sinivalkoinen valhe.
Eri medioissa eri tulkinnat
No, pitäisikö tuottajan olla tyytyväinen?
Jotenkin en vaan ole. Selasin sekä iltapäivälehdistön lukijakommentit että muita keskustelufoorumeita. Yhteenvetona voin sanoa: aihe herätti kiinnostusta, mutta todella monista lähtökohdista; Ylen sensuurista, Arto Merisalon luonteesta ja hyväveliverkostosta. Iltasanomien Vaalirahoittajaa koskeva artikkeli keräsi pitkän kommenttirivin, Merisalo sai paljon kannustusta ja palautetta, toki myös Yleisradion roolia ja toimintaa arvosteltiin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288729812497.html#comments-anchor
Yhteisöpalvelu Twitter keräsi paljon kommentteja. Niissä dokumentti otettiin vastaan murskaavasti: ”huonoin dokumentti, jonka olen ikinä nähnyt”, ”kauheaa yksinpuhelua”, ”miksi toi saa puhua?”. Yhteenvetona voi sanoa että reaaliaikainen kommentointi dokumentin sisällöstä ja esitystavasta oli aluksi hämmentynyttä, kiinnostunuttakin, mutta jo loppupuolella todella tuomitsevaa ja taas suurin kritiikki kohdistui Yleen. Esimerkiksi Merisalon rukoilu ei monenkaan mielestä ollut uskottavaa, sitä ei olisi saanut näyttää ainakaan näin pitkään.
Sosiaalisen median seuraaminen tämän esimerkin kautta on todella mielenkiintoista. Miten sama aihe voi aiheuttaa näin kaukana toisistaan olevat reaktiot eri yleisöille? Siinä missä Merisalon Facebook- tilille sataa kaveripyyntöjä ja sydämiä, häntä avoimesti halveksutaan median ammattilaisten keskuudessa.
Pelkäämmekö, että väärä mies sai liikaa puheaikaa?
Hänhän puhui vain omasta näkökulmastaan, hän kertoo vain oman totuutensa. Missä on oikea totuus? Suuttumusta herätti, että dokkarista puuttui journalistinen sisältö, ei ollut yhtään vasta-argumenttia.
Miksi ihmeessä näin tehtiin?
Dokumenttiprojekti ei koko olemassaolonsa aikana ole keskittynyt journalistiseen sisältöön. Itse asiassa dokumenttielokuvat ovat pyrkineet kauas journalistisesta tekotavasta. Enemmänkin dokumenttielokuvissa on rakennettu tarinan maailmaa: rajauksella, valinnoilla ja kärjistämällä.
Miksi Vaalirahoittaja tehtiin?
Henkilökuva Merisalosta noudattaa aika perinteistä ”ihminen kertoo omasta elämästään sen mitä haluaa” –muotoa. Tarina rakentuu päähenkilön vankilavuoden ympärille. Miksi se tuntuu vaikealta, että juuri Merisalo saa puhua, eikä häntä keskeytetä?
Dokumentti kertoo enemmän persoonasta joka haluaa aina pärjätä vaikka tilanteet ja olosuhteet ympärillä muuttuisivat. Mutta minulle Merisalo on yhden aikakauden symboli, maakunnan mies, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Hän on karismaattinen hahmo, joka onnistui rakentamaan KMS kuvion kautta vahvan konservatiivileirin yli puoluerajojen.
Tietysti Vaalirahoittajassa Arto Merisalo puhuu omasta näkökulmastaan ja jokainen katsoja ymmärtää sen, ei vain media-alan ammattilaiset. Samalla meille välittyy kuvaa myös puhetulvan välistä. Kuka muuten edes muistaa mistä Merisalo puhui? Enemmänkin muistan kuvan miehestä joka haluaa pärjätä, joka tilanteessa.
Medialukutaito on kehittynyt kansalaisten keskuudessa paljon. Se näkyy vanhojen medioiden jatkuvana alasajona, sisältö ei kerta kaikkiaan enää kiinnosta. Ehkä meidän media-alalla kannattaisi oikeasti olla huolissaan siitä miten kaukana meidän uskomme vaikutusmahdollisuuksistamme nykyisin ovat verrattuna yleisömme mahdollisuuteen määrittää omaa median kulutusta. Portinvartijoiden aika taitaa olla kohta ohi.
Miksi en ole tyytyväinen?
Vaikka katsojamäärällä mitattuna dokumentti oli menestys, ei se ollut sitä juuri muilla arviointitavoilla. Erityisesti harmittaa, että keskustelu itse asiasta, suomalaisesta hyvä veli -verkostosta, ei noussut enää juuri missään esille. Miksi se ei kiinnosta? Onko asia oikeasti jo muka loppuun kaluttu?
Siinä missä moni mielipidekirjoittaja näki Merisalon elämässä aina pärjäävänä ja pinnalle nousevana, ja halusi toivottaa hänelle kaikkea hyvää, näki twiittaava yleisö Merisalon ennemmin itseään mainostavana suurisuuna, joka voisi jo hiljentyä.
Iltasanomien verkkoyleisö kehui Merisalon rohkeutta nostaa esille korruptoituneet päättäjät. Tästä ei tietenkään ollut kyse. Vaalirahoittamisessa ei ole mitään laitonta eikä dokumentti paljastanut mitään uutta, jota ei olisi jo lehdissä aikaisemmin kerrottu. Kun Merisalo bongaa KMS:n rahoittamia poliitikkoja Linnan juhlien kättelyseremoniassa, kansan syvien rivien närkästys on ymmärrettävää. Koska tavassa, jolla Suomessa asioita on aina hoidettu, on paljon moraalisesti kestämätöntä.
Mielenkiintoisinta Merisalon ja KMS -ryhmän toimissa on kuinka pienillä rahallisilla panoksilla he pelasivat. Lähes puolen eduskunnan verran kansanedustajia oli saanut KMS:n tukea. Moni näistä KMS-kansanedustajista nousi myös ministeriksi saakka. Tärkeintä on muistaa, että samat miehet rahoittivat monia paikallispoliitikkoja, joiden äänisaalis oli tärkeää puolueen menestykselle. Tämä verkosto ei ole hävinnyt vaalirahakohun myötä minnekään. Varmaan moni olisi toivonut, että Merisalo olisi vankilatuomion myötä hävinnyt jonnekin tai ainakin pitäisi suunsa kiinni. Kumpikaan ei toteutunut ja Yle vielä muistuttaa tämän kaverin olemassaolosta lähes tunnin ohjelmalla.
Vaikka Merisalon kommenteissa on paljon kalavelan makua, pitkissä monologeissa paljastuu myös muuta: ”Minä autoin nämä miehet eduskuntaan ja ne hylkäsivät minut.” Itse olen huomaavinani juuri tässä kohtaa Merisalon äänessä tuohtumista ja jopa katkeroitumista. Hän sai ehkä maistaa vaikutusvaltaa poliittisen eliittiin ja nyt hän on ulkoradalla, Kärkkäisen myyntitykkinä Lahdessa. Mutta takaan, että Arto vielä nousee uusille kehille, niin sosiaalisesti lahjakas hän on.
Korruptio on ilma, jota hengitämme
Suomi on konservatiivinen maa, jonka valtarakenteet murtuvat hitaasti. Meillä on jäljellä monopolien ja kartellien avulla rakennettu systeemi. Vanhat rakenteet, toimintamallit ovat viime aikoina olleet yksi syy elinolojemme kurjistumiseen ja jämähtämiseen.
Emme tiedä mitään muuta tapaa toimia, vaikka nykyinen järjestelmä sakkaa. Kutsun tätä ajattelutavan korruptioksi. Tämä korruption muoto on kaikista oudoin, koska tässä ei raha liiku. Vai miten muuten voi perustella kaupunkien asemakaavat, jotka autioittavat keskustoja jättimarkettien siirryttyä moottoriteiden varsille? Miten koko kaupungille kohtalokasta päätöksentekoa voi perustella muulla kuin näköalattomuudella ja kuntapäättäjien syvällä uskollisuudella ”viisaampiin tahoihin”?
Suomalaisessa korruptiossa maksuvälineenä toimivat pullakahvit, harjakaiset ja valtuuston juhlaillalliset.
Tässä suomalaisessa korruptiossa maksuvälineenä toimivat pullakahvit, harjakaiset ja valtuuston juhlaillalliset. Ryhmäkuriin hakeutuva lauma pitää aina yhtä, siihen ei rahaa tarvita. Jokainen ymmärtää ihan itse pitää suunsa kiinni, koska kyse on jostain paljon syvemmästä ja aidommasta – meidän yhteisestä asiasta.
Itse muistan häpeällisen ajan kun jouduimme perustelemaan moraalisia uhrauksia ulkopoliittisin perustein, siitä on ehkä päästy eroon. Suomalaista ajatusmallin korruptiota onkin jo paljon vaikeampi kitkeä: meidän korruptiomme on ilma, jota hengitämme. Se on verissä, traditiossa jonka varaan rakennamme arvomaailmamme.
Arto Merisalon tarinat kannatti mielestäni ottaa talteen. Minusta kannatti yrittää näyttää pieni kaistale ”maan tavasta” ja kannatti ylläpitää keskustelua siitä, miten pienellä rahallisella panoksella voi olla mukana poliittisen vallankäytön ytimessä. Kannatti myös kertoa siitä maakunnan vahvasta miehestä, jonka arvomaailman jakaa todella suuri osa suomalaisista.
Merisalo siirtyi vankilasta uusiin tehtäviin. Hän ei varmasti jää yksin. Vaalirahoittaja antaa pintaraapaisun siihen maailmaan, josta pitäisi jatkossa tehdä syvempiä, kunnianhimoisia dokumentteja.
Niitä odotellessa yhdyn Jussi Erosen twiittiin:
Jussi Eronen @JussiEronen 25. elokuuta
Tästä valkopesudokumentista ei enää sen enempää. Miettikää, suomalaiset huippupoliitikot kautta linjan uskoivat tätä miestä. #Merisalo
Ja vielä pitää vastata otsikon kysymykseen: Kyllä, puoli miljoonaa suomalaista voi olla todella väärässä.
Vaalirahoittaja-dokumentin tuottaja Erkko Lyytinen, Yleisradio
Artikkeli liittyy 25.8.2014 esitettyyn Arvo Tuomisen Dokumenttiprojektiin Vaalirahoittaja.
Lisää ohjelmasta
- Dokumenttiprojekti: Ystäväni Gorbatshov – ohjaajalegenda Werner Herzog kertoo viimeisen neuvostopresidentin tarinan
- Dokumenttiprojekti: Seksitohtori Ruth – Yhdysvaltain ensimmäinen radioterapeutti on pelastanut monen elämän
- Dokumenttiprojekti: Jihadi John – Kuinka tavallisesta koulupojasta tuli pelätty ja etsitty terroristi?
