Hyppää pääsisältöön

14-vuotias Jonna voitti Kesän luontoteko -kilpailun

Jonna Lehmusto voitti Kesän luontoteko -kilpailun.
Jonna Lehmusto voitti Kesän luontoteko -kilpailun. Kuva: Yle/Timo Heikkinen luontoteko

Turkulainen Jonna Lehmusto (14) keksi itselleen ilmaisen kesätyön, joka vei hänet Radio Suomen Kesän luontoteko -kilpailun voittoon. Koko kesän ajan Jonna on kerännyt ruosteista piikkilankaa pois vanhalta lehmien laidunmaalta. Enää eivät alueen hirvet joudu juoksemaan koivet verillä.

Lehmuston perheen kesämökin ympärillä laidunnettiin lehmiä kymmeniä vuosia sitten. Laiduntaminen loppui jo nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta luontoon oli jäänyt piikkilankaa metsään kymmeniä metrejä. Nämä laitumien rajoiksi tehdyt piikkilanka-aidat ovat olleet alueen runsaalle eläimistölle aikamoinen harmi. Kesämökin lähistöllä kulkee paljon hirviä, peuroja ja muitakin nisäkkäitä.

Tämän kesän aikana Jonna on kerinyt ja pätkinyt metsästä useita ämpärillisiä ruosteista lankaa - ihan ilmaiseksi. Jonna liikkuu mielellään metsässä ja häntä on jo pidempään harmittanut, kun piikkilankaa on ollut poluilla hankaloittamassa liikkumista. Vielä työtä riittää, jätteen määrä on melkoinen.

- Piikkilankaa on maan sisällä pitkät pätkät, aina kun alkaa vetää, sieltä tulee uutta lankaa monta metriä, Jonna kertoo.

Aitalankana on käytetty myös galvanoitua lankaa, joka ei ruostu ja on siis melkoisen ikuista, kertoo Jonnan äiti Leena Lehmusto. Äiti ilmoitti tyttärensä Kesän luontoteko-kilpailuun salaa, ja oli jo ehtinyt unohtaa koko asian, kun tieto voitosta tuli täysin yllättäen.

- Jonna ei tästä mitään palkkaa saa, eikä kukaan tätä ole hänelle ideoinut. Eikä edes alue josta hän ikävät piikkilangat keräilee, ole meidän omistuksessa, tyttärestään silminnähden ylpeä äiti kertoo.

Palkinnoksi Jonna pääsi äitinsä ja veljensä kanssa seuraamaan Suomen luonnon päivän viettoa ja luonto-ohjelmien tekoa Nuuksioon Luontokeskus Haltiaan.

Kesän Luontoteko -kilpailussa ehdolla saattoi olla jokin ihmisen arkeen ja lähiympäristöön liittyvä asia, joka parantaa eläin- tai kasvimaailman selvitymismahdollisuuksia muuttuvassa maisemassa. Aihe saattoi liittyä myös ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen ja sen parantamiseen erilaisin keinoin. Tärkeintä kilpailussa oli, että lopullisen hyödyn teosta saa itse luonto.

Ylen luonto-ohjelmien tekijöistä koottu raati valitsi 140 ehdotuksen joukosta voittajan. Luonto-ohjelmien tuottaja Asko Hauta-aho perustelee voittajan valintaa näin:

- Se että näinkin nuori ihminen omaehtoisesti ja ilman palkkaa korjaa historian jäänteitä pois luonnosta, se vakuuttaa. Toki muitakin hienoja ehdotuksia oli, mutta tämä erottui kyllä joukosta.

Katso Jonnan haastattelu kohdasta 01:12

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto