Hyppää pääsisältöön

"Metsä on akatemia, jonka barbaarit hävittivät"

Valokuva Puiden kansa -kirjasta.
Valokuva Puiden kansa -kirjasta. Kuva: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo puiden kansa

'Ihminen tarvitsee merkityksiä kantavia ympäristöjä nähdäkseen paremmin oman elämänsä kulun osana historiaa ja suurta elämävirtaa. Maailma, jossa kaikki on uutta, nuorta, vasta ostettua, vailla merkkiäkään ennen meitä eläneistä, on kuin samea peili, josta heijastuu vain haalea varjo olemuksestamme.'

Valokuvaajat Sanni Seppo ja Ritva Kovalainen rupesivat työstämään Puiden kansa -kirjaa vuonna 1997. Neljäs ja viimeisin painos ilmestyi keväällä. 200-sivuinen teos on kokoelma suomalaisen luonnonuskonnon menneisyyttä ja sen nykytilaa. Kirjan kahdeksan lukua pohtivat metsäläisyyttämme tarinoiden, kuvien ja lorujen kokonaisuuksina.

Puiden kansa -kirjan kansi.
Puiden kansa -kirjan kansi. Kuva: Sanni Seppo, Ritva Kovalainen puiden kansa

Kun seuraamme suomalaisten jälkiä menneisyyteen, törmäämme pian metsärajaan. Luontoyhteys oli vielä joitakin sukupolvia sitten hyvin vahva. Metsille uhrattiin ja niiden vartijoiksi uskottuja haltijoita kunnioitettiin. Pyhillä lehdoilla, hiisillä, juhlittiin ja laulettiin kertomuksia maailman synnystä. Karhu puolestaan oli miltei jumalallinen eläin, jonka nimeäkään ei tohdittu sanoa ääneen (vrt. Mooseksen Toinen käsky).

Kun seuraamme suomalaisten jälkiä menneisyyteen, törmäämme pian metsärajaan.

Suomalainen mytologia sisältää samoja piirteitä kuin monet muut maailman alkuperäisuskonnot. Myytti elämänpuusta yhdisti ihmisen, jumalten ja manalan maailmat. Kaikesta huokui riippuvaisuus ympäristöämme kohtaan: metsät ja vesistöt eivät olleet hyödykkeitä, ne olivat ylläpitäjiä. Luonto oli pyhä.

1200-luvulla kirkko keksi, että luonnonuskonnot on kitkettävä. Osan perinteistä kirkko sulautti omiin tapoihinsa, osan propagoi unholaan.

Kuva Puiden kansa -teoksesta.
Kuva Puiden kansa -teoksesta. Kuva: Sanni Seppo, Ritva Kovalainen puiden kansa

Paavin itsensä siunaamana kirkko kaatoi suomalaisten uhrilehtoja 1800-luvun lopulle asti. Pyhien puiden kaatamista pelättiin niin paljon, että papit ja rovastit joutuivat usein itse tarttumaan kirveeseen.

Asenteet muuttuivat, merkitykset hämärtyivät. Pyhää lehtoa tarkoittanut hiisi-sana alkoi vuosisatojen myötä tarkoittaa hornaa tai sarvipäistä paholaista.

Syviä uskomuksia ei kuitenkaan täysin onnistuttu hävittämään. Paikanimet kuten Eräpyhä, Hiidenkangas ja Pyhäloukas kielivät yhä vanhempiemme hengellisistä paikoista. Tammikuu sai nimensä pakkasöistä, jolloin Suuren Tammen eli linnunradan näki selvimmin. Jopa Kouvolan nimi viittaa vanhaan karhun kutsumanimeen kouko.

'Näillä vanhoilla nimien merkitsemillä paikoilla myös maa kätkee sisäänsä muistoja. Kasvillisuuden alta löytyy alttarimainen kivikehä, kalmisto kiviröykkiöineen tai vain pala hiiltä todistuksena pyhässä lehdossa palaneesta rituaalisesta tulesta.'

Kovalainen ja Seppo ovat vuosien aikana etsineet ja valokuvanneet uhrilehtoja, karsikkoja (puita, joihin on kaiverrettu muisto) sekä metsämaisemia ympäri Suomen ja Viron. Moni ihminen kertoo kirjassa suhteestaan vaikkapa sukumäntyyn. Kirjasta käy ilmi metsän historiallinen tärkeys, mutta myös sen vähemmän puhuttu merkitys nykypäivänä. Juuremme ovat ehkä syvemmällä maassa kuin äkisti uskoisi.

Saamme historian.

Kaunis Puiden kansa on kuin kansien väliin tallennettu metsäretki. Osa tilkkutäkkimäisesti kootuista sivuista ovat hieman vaikealukuisia, mutta naisten ottamat valokuvat ovat uskomattoman hienoja. Kun on syventynyt sivukaupalla ikivanhaan karhumyyttiin, kappaleen viimeisessä kuvassa eläintarhan kaltereihin nojaava kontio haastaa ajattelemaan, millaisen hinnan metsä eläimineen on maksanut materiaalisesta yltäkylläisyydestämme.

'Sana metsä on alun perin tarkoittanut kaukaista, reunaa, äärtä ja rajaa. Tätä rajaa on aikanamme työnnetty yhä kauemmaksi. Villi metsä on lähes kokonaan kesytetty, sen haltijoiden nimet ja rajanylitykseen tarvittavat rituaalit ovat unohtuneet. Metsän syvä seinä on meitä vastassa vasta kaukana pohjoisessa tai maamme rajojen ulkopuolella.'

Ekologisuudesta ja luontoyhteydestä puhuttaessa kohtaa paljon vastakkainasettelua luonnon edun ja ihmisen edun välillä. Puiden kansassa siteerataan Sauli Niinistön vuoden 1997 lausahdusta ”viimeisestäkin puusta, joka on muka jätettävä pystyyn, jotta jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää onnellista elämää”.
Tasavallan presidentin tuolloinen ajatusmalli on virheellinen. Ihminen ei ole ympäristönsä yläpuolella, vaan osa ekologista kokonaisuutta, joka viime kädessä ratkaisee ihmisen olemassaolon. Kestämättömällä luontosuhteella sahaamme oksaa altamme. Luonto selviää ilman meitä, mutta me emme ilman sitä.
Puiden kansa ei kuitenkaan ole moralisoiva pamfletti. Se on teos puiden henkisestä arvosta, joka vielä joitakin sukupolvia sitten oli yhtä tärkeä kuin niiden nykyinen arvo talouskasvun vauhdittajana.

Ihmisiä sukupuun ympärillä
Ihmisiä sukupuun ympärillä Kuva: Sanni Seppo, Ritva Kovalainen puiden kansa

'Kenties näemme nyt kartan ja maiseman uusin silmin: tuolla halkaisee tie pyhän metsän, toisaalla on kaunis vanha uhripaikka merkitty suojeltavaksi. Puut humisevat, pyhää vettä pulppuava lähteen silmä kimaltaa pikatien kohinan ympäröimässä mustassa kuusikossa. Entisen hiiden suuret puut heittävät varjonsa kirkon seinään.
Juuremme kasvavat. Saamme historian, eivätkä metsät, mäet ja purot enää ole vain metsiä, mäkiä ja puroja.'

Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Puiden kansa. 1997-2014. 200 s.

Otsikon sitaatti: Pentti Saarikoski.

Puiden kansan kotisivu
Strada: Esivanhempamme eivät kirkonpenkkejä kuluttaneet
Elävä arkisto: Metsäsuomalaiset loitsuivat itsensä unohduksiin
Tiededokumentti: Elämää metsässä


  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Varis on fiksumpi kuin koira

    Linnut ovat yllättävän viisaita

    Linnut kiehtovat monia, myös minua. Ne ovat kauniita, kevyitä ja laulutaitoisia. Eniten kadehdin niiden lentokykyä. Linnut ovat myös fiksuja ja sosiaalisia. Olen usein kuulevinani, että ne siellä puiden latvoissa vitsailevat ja naureskelevat keskenään meille maan matosille.

  • Oletko sivistynyt? Pitäisikö olla?

    Mitä sivistys perimmiltään on?

    Nykyään saatetaan jopa rehennellä sivistymättömyydellä, jota virheellisesti kutsutaan toisinaan myös kansanomaisuudeksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kun urheilijat rahan perään lähtivät

    Vellu Ketola ja Hexi Riihiranta? Hehän pelaavat rahasta!

    Yle Teemalla on käynnissä upea 10-osainen Urheilu Suomi -sarja. Siinä käydään kattavasti läpi maamme merkittävimmät urheiluhenkilöt, saavutukset ja ilmiöt urheilun ympärillä. Teeman Elävä arkisto komppaa kolmella ohjelmalla, joissa nousevat esiin suomalaisille rakkaat urheilulajit. Historiallinen urheilupaketti Teemalla: Torstaina 23.11. klo 22.45, perjantaina 24.11.

  • Yöt, päivät, lakkaamatta… Avaruusromua 26.11.2017

    Me ajelehdimme ajassa eteenpäin kuin virrassa.

    Kun Konfutse katseli jokea, hänen kerrotaan sanoneen, että elämä kulkee kuin tuo virta. Yöt, päivät, lakkaamatta. Monet kokevat elävänsä luonnon päättymättömän kierron keskellä. Ehkä se on eräs syy siihen, miksi musiikin tekijät ovat halunneet kuvata suhdettaan luontoon. Suhdettaan siihen suureen virtaan, jonka mukana me ajelehdimme ajassa eteenpäin, tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa. Luonto voi olla mukana musiikissa sekä symbolisesti että konkreettisesti. Avaruusromussa lähdetään liikkeelle luonnosta ja matkataan kohti sisäistyneitä visioita. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava. Lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja sen, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Viha vaihtui sopuun 1920-luvulla - lue klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 1920-luvun kirjallisuuteen

    Perheitä, kyliä ja kaupunkeja rikki repinyt veljesviha näkyi suomalaisissa kirjoissa 1920-luvun alussa. Molemminpuolinen vihakirjoittelu oli kaunokirjoissa kovempaa kuin nykyajan sosiaalisessa mediassa. Kaupunkielämä vilkastui, ikkunoita auottiin Eurooppaan ja naisihanne muuttui maaseutuemännästä kaupunkilaiseksi jazztytöksi.

  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Veneäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.