Hyppää pääsisältöön

Palava pensas vei Agnieszka Hollandin takaisin Prahaan

Palava pensas
Tästä tarina alkaa. Palava pensas Kuva: Yle Kuvapalvelu yle teema

Ihmissoihtu syttyy Prahan keskustassa vastalauseena neuvostomiehitykselle. Tositapahtumiin perustuva Palava pensas on 2010-luvun tv-draaman huippuja.
Kolmiosainen Palava pensas Teemalla maanantaisin 29.8.–12.9. noin klo 21.50, Areenassa 14 päivää.
Dokumenttielokuva Paluu Prahaan sunnuntaina 28.8. klo 19.30, Areenassa 30 päivää.

Agnieszka Hollandin HBO:lle ohjaama kolmiosainen minisarja – tai yksi erikoispitkä elokuva – Palava pensas (Hořící keř) on jännittävä tositarina vastarinnasta, uhrautumisesta, rohkeudesta ja moraalista. Se kertoo Prahan kevään jälkeisestä hyisestä kaudesta Neuvostoliiton miehittämässä Tšekkoslovakiassa vuonna 1969.

Sarjan ohjaaja, puolalainen Agnieszka Holland opiskeli maailmankuulussa Prahan elokuvakoulussa FAMUssa juuri niinä kuohuvina vuosina, joista Palava pensas kertoo. Ajanjakso muovasi hänen käsityksiään elämästä, ihmisluonnosta ja politiikasta. Hän on sanonut halunneensa siitä asti tehdä elokuvan kommunistien harjoittamasta pehmeästä sorrosta ja sen tuomasta moraalisesta korruptiosta. Tarinan elokuvaansa hän löysi vuonna 1984 syntyneen Stepán Hulíkin käsikirjoituksesta.

Palava pensas alkaa, kun Prahan kevät on muuttunut epätoivon talveksi. Tammikuussa 1969 Prahan ydinkeskustassa Václavin aukiolla syttyy ihmissoihtu keskellä kirkasta päivää: opiskelija Jan Palach sytyttää itsensä palamaan vastalauseena neuvostomiehitykselle.

Viranomaisten salailuyrityksistä huolimatta tieto teosta leviää, Palachin hautajaisista kasvaa suuri mielenosoitus, ja polttoitsemurhia tehdään lisää. Moskovasta johdettu valtakoneisto alkaa mustamaalata marttyyrinä pidetyn Palachin muistoa. Palachin äiti ja veli haluavat puhdistaa kuolleen pojan maineen, mutta kukaan ei uskalla asettua vallanpitäjiä vastaan. Lopulta omaiset saavat asianajajakseen nuoren juristin Dagmar Burešován.

Palava pensas esittää kysymyksiä, jotka resonoivat myös tässä ajassa: Millaisia uhrauksia olet valmis tekemään oikeuden puolesta? Entä oman ja läheistesi turvallisuuden? Miten elää maailmassa jossa valhe voittaa totuuden?

Tšekkiyleisölle Palava pensas on ollut shokki, puhdistava paluu ahdistaviin muistoihin. Tarinan jälkinäytöksestäkin on jo 25 vuotta: samettivallankumous nosti Palavan pensaan päähenkilön vapaan Tšekkoslovakian ensimmäiseksi oikeusministeriksi. Burešováa näyttelee sarjassa Tatiana Pauhofová.

Tatiana Pauhofová esittää pääosaa draamasarjassa Palava pensas, ohjaus Agnieszka Holland.
Tatiana Pauhofová. Tatiana Pauhofová esittää pääosaa draamasarjassa Palava pensas, ohjaus Agnieszka Holland. palava pensas,Tatiana Pauhofová,Agnieszka Holland,Burning Bush,Tšekkoslovakian miehitys 1968,Tšekkoslovakia,Tshekki
Elokuvaohjaaja Agnieszka Holland. Kuva Palava pensas -draamasarjan teosta kertovasta tv-dokumentista Paluu Prahaan.
Agnieszka Holland. Elokuvaohjaaja Agnieszka Holland. Kuva Palava pensas -draamasarjan teosta kertovasta tv-dokumentista Paluu Prahaan. Agnieszka Holland,palava pensas,elokuvaohjaajat,Burning Bush

Agnieszka Holland tuntee pitkän elokuvan dramaturgian lisäksi tv-draamojen pitkät kaaret. Andrzej Wajdan ja Krzysztof Kieślowskin entinen työtoveri, Puolassa ja USA:ssa elokuvia tehnyt Holland on ohjannut episodeja muun muassa tv-sarjoihin The Wire, Treme ja House of Cards. Palava pensas yhdistääkin hienosti eurooppalaisen elokuvan ja amerikkalaisen laatudraaman vahvuuksia.

Todellisiin tapahtumiin ja suurelta osin todellisiin henkilöihin perustuva Palava pensas oli syksyn 2014 tv-tapauksia. Sarja uusitaan Teemalla maanantaisin 29.8.–12.9.2016.

Ennen Palavan pensaan alkua esitetään sunnuntaina 28.8.2016 dokumenttielokuva Paluu Prahaan (Powrót Agnieszki H.), jossa ohjaaja Agnieszka Holland palaa nuoruutensa opiskelukaupunkiin ja Palavan pensaan tapahtuma-aikoihin. Holland ja Jan Palach olivat ikätovereita.

Palava pensas sai Suomen-ensi-iltansa Teemalla syyskuussa 2014. Se oli osa Teeman ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteistyötä. Festivaalilla Palava pensas eli Burning Bush esitettiin kolmituntisena elokuvaversiona.

  • Palava pensas (16) (Hořící keř/Burning Bush), Tšekki, 2013. Ohjaus Agnieszka Holland. Pääosissa Tatiana Pauhofová, Jaroslava Pokorná, Petr Stach, Vojtech Kotek, Igor Bareš, Adrian Jastraban, Ivan Trojan. Käsikirjoitus Stepán Hulík. Tuotanto Nutprodukce, HBO Europe. (16)
  • Paluu Prahaan (Powrót Agnieszki H.), Puola 2013. Dokumenttielokuva, ohjaus Jacek Petrycki ja Krystyna Krauze.

Artikkeliin on päivitetty uusintatiedot 25.8.2016.

Lue lisää:

Kynttilämielenosoittajia Agnieszka Hollandin elokuvassa/minisarjassa Palava pensas (Horici Ker/Burning Bush)

Prahan palava pensas

Neuvostoliitto antaa Tšekkoslovakialle kaikkien aikojen apupaketin elokuussa 1968. Puoli vuotta myöhemmin keskellä kirkasta päivää Prahan keskustassa opiskelija Jan Palach sytyttää itsensä palamaan, vastalauseensa neuvostomiehitykselle. Paikan päällä asunut Agnieszka Hollandin ohjaa HBO:n Palava pensas -sarjan yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Radio 1:n Filmiryhmä keskustelee Hollandin sarjasta.

Lue lisää:

Tšekkoslovakian miehitystä vastustava mielenosoitus

Prahan kevät ja Tšekkoslovakian miehitys Elävässä arkistossa

Mielenosoittajia ja studiokeskustelua Helsingissä, Lieko Zachovalová paikan päällä... Näin vuoden 1968 tapahtumat kuuluivat radiossa ja näkyivät televisiossa.

Kommentit

Yle Teema