Hyppää pääsisältöön

Salaisuus taulun takana: käsikirjoitus

Sinikka Kaurahalme, kulttuurikoordinaattori, Tampere:
"Kovin paljon siitä ei tiedetä. Tää rakennus on valmistunut 1961 ja taulu on ilmeisesti alusta asti ollut tossa seinällä."
"Kun tää talo on ollut valmistumassa niin sitten on keksitty että tää voitais sijoittaa Tampereelle."
"Tää on vaan tällaisena esittelypaikkana, että Tampereen kaupungin taidetta on siirrettynä eri puolille kaupungin rakennuksia."
"Taulun omistaja?"

MOT
"Joo. Entinen."

Sinikka Kaurahalme:
"Ai entinen omistaja? Juu siitä me ei täällä tiedetä sitten kyllä. Ei ole tiedossa."

Taulun alkuperä on hämärän peitossa. Se on tullut Suomeen Tanskasta. Sikäläinen pankkiiri Paul Hagemann myi Kööpenhaminasta arvotalon Suomen ulkoministeriölle vuonna 1943. Kauppaan sisältyi iso joukko arvokkaita taideteoksia. Ranskalaisen taiteilijan Gustave Dorén mahtipontinen teos Elonkorjuujuhla on yksi niistä.

Ulkoministeriön arkistossa on vielä tallella kööpenhaminalaisen talon kauppakirjat ja irtaimistoluettelo sekä valokuvia.

Hanna Pirinen, yliopistotutkija, Jyväskylän Yliopisto :
"Tätä Suomessa olevaa Dorén nimellä signeerattua teosta ei ole tutkittu. Maalaus kuuluu Ulkoministeriön kokoelman.
Monien teosten niin ulkoministeriön kokoelmaan kuuluvien teosten kuin suomalaisten museoidenkin kokoelmiin kuuluvien teosten omistushistoriassa on aukkoja."

Dorén maalaus on vain yksi esimerkki Suomeen toisen maailmansodan aikana hankituista tauluista. Lähdimme selvittämään, millaisia taustoja maalauksilla on. Niiden takaa voi löytyä niin roistoja ja väärentäjiä kuin natsejakin.

Salaisuus taulun takana

Miksi Suomeen tuoduista tauluista tiedetään niin vähän?

Pauli Sivonen, museonjohtaja, Serlachius-museot:
"Ongelma on se, että se on todella pitkää aikaa vaativaa tutkimusta ja kallista tutkimusta.Taidesäätiön hallitus viime viikolla keskusteltiin tästä asiasta vähän laajemmin ja päätettiin käynnistää tai oikeastaan tässä vaiheessa selvittää, että miten iso asia olisi selvittää koko meidän kokoelman tasolta nämä samat asiat mahdollisimman huolellisesti, minkälainen tutkimusprosessi se olisi, miten monta vuotta tai kymmentä vuotta se kestää ja miten paljon se maksaa."

Risto Ruohonen, pääjohtaja, Kansallisgaleria:
"Kansallisgallerian hallussa olevat Suomen valtion kokoelmat ovat yli 35 tuhatta teosta. Varmasti on siten niin, että yksittäisten teosten kohdalla joskus saattaa olla hyvinkin haastavia tilanteita eikä välttämättä pystytä kaikkia selvittämään
Meidän omistushistoriatiedot ei oo ihan täydelliset."

Saksan kansallissosialistit järjestivät historian suurimman taidevarkauden vuosina 1933-1945. Taidetta varastettiin niin Saksassa kuin sen miehittämillä alueillakin. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Natsit varastivat noin 2 milj. esinettä. Sodan jälkeen liittoutuneet alkoivat palauttaa teoksia niihin maihin, joista ne oli viety. Valtava määrä taide-esineitä oli jo kadonnut teille tietymättömille.

Iso osa natsien varastamasta taiteesta kuului juutalaisille. Natsit alkoivat kaupitella varastettuja taideteoksia Saksassa jo 1930-luvulla. Suomen ja Saksan suhteet olivat tuolloin läheiset, ja myös taidekauppaa käytiin maiden välillä ahkerasti.

Taidekauppiaat kävivät 1930-luvun puolivälin jälkeen usein Suomessa kauppaamassa suomalaisille taiteenkerääjille vanhaa ulkomaista taidetta. Saksalaisten tärkein asiakas oli tehtailija Gösta Serlachius, joka tunnettiin myös merkittävänä taiteen ystävänä. Hän perusti vuonna 1933 Gösta Serlachiuksen taidesäätiön, jonka laajat kokoelmat ovat nykyisin esillä Gösta Serlachiuksen taidemuseossa Mäntässä.

MOT:
"Miten arvioitte, päätyikö suomalaisten taidekokoelmiin Saksankansallissosialistien käsien kautta kulkenutta taidetta?"

Risto Ruohonen:
"Koskaan ei voi olla ihan varma siitä onko hallussa oleva todistushistoriatiedot kuinka täydelliset, niin se on joka tapauksessa aika vähäistä. Ja näin ollen on tietysti aidosti mahdollista että Suomeen on kulkeutunut myös tän tyyppisiä teoksia, todennäköisesti määrät ei oo niin suuria kuin jossain muualla. Mut sitten tietysti oma asiansa on että yksityisissä kokoelmissa saattaa esiintyä teoksia joilla on historiaa joka on yhdistettävissä niihin."

Pauli Sivonen:
"Niin paljon kuin sitä on tutkittukin, ei ole löytynyt semmoista todisteita, että semmoista juurikaan olisi, esim. meidän tapauksessa kokoelmaa on pyritty käymään läpi eikä ole yhtään tämmöistä tapausta tullut vastaan. Mutta toisaalta eihän me voida sanoa, että se olisi mahdotonta, että asia vaatii lisää tutkimusta mun mielestä koko Suomen tasolla. Meitä kiinnostaa tämä kysymys, me tutkitaan sitä itse, me toivotetaan myös kaikki ulkopuoliset tutkijat tutkimaan sitä, meidän arkistot on täysin avoinna."

Olemme kiinnostuneita etenkin vuosina 1933-1945 hankituista ulkomaisista taideteoksista. Tuolloin Saksan kansallissosialistit ottivat haltuunsa yksityishenkilöiden, yhteisöjen ja valtioiden omaisuutta. Aluksi tämä tapahtui pakkomyyntien, pakkohuutokauppojen ja takavarikointien avulla - ja myöhemmin suoraan varastamalla.

Serlachiuksen säätiönkortistosta paljastuu, että Gösta Serlachius osti paljon taidetta Lontoosta. Hän hankki sieltä 1600- ja 1700-lukujen taidetta saksalaissyntyisen taidekauppiaan Karl Louis Richterin avulla. Britannia oli 1930-luvun puolivälistä vuoteen 1941 natsien varastaman taiteen tärkein kauppapaikka. Serlachiuksen välikätenä toimi usein Helsingin taidehallin johtaja Bertel Hintze.

Serlachius ei ollut kiinnostunut teosten omistushistoriasta. Sen sijaan hän oli kiinnostunut teosten aitoudesta. Serlachiuksen kortiston tiedot taulujen omistushistoriasta ovat niukkoja. Tässä tapauksessa on merkitty vain hankintahinta ja hankintavuosi. Taulun myyjästä ei ole tietoja.

Saksan kulttuuriministeriön alaisuudessa toimii internet-tietokanta ’Lost Art’.
Siihen kootaan tietoja teoksista, joiden epäillään joutuneen natsien ryöstämiksi. Tietopankki on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.
Syötämme tietokantaan arkistokorttiin merkityn ranskalaisen taidemaalarin nimen. Camille Pissarro on maailmankuulu impressionisti, ja hänen teoksensa ovat miljoonien eurojen arvoisia.

Taulun nimestä ei ole tietoja. Voiko juuri tämän taulun kohdalla olla kyse ryöstetystä juutalaisomaisuudesta?

MOT:
"Miksi Serlachiuksen museoiden teosten kortistokortit erityisesti tässä Camille Pissarro tapauksessa ovat niin niukka sanaisia?"

Pauli Sivonen:
"Se johtuu siitä että tavallaan esim. 50-luvulla kun tää Pissarron taulu on hankittu, niin silloinhan Serlachiuksen taidesäätiöllä ei ollut museoammatillista henkilöstöä ollenkaan.. käytössään."

MOT:
"Mitä me tiedetään Pissarron taulun provenienssista?"

Pauli Sivonen:
"Mä en ole tän asian asiantuntija, että mä en ole sitä selvitellyt, mä olen ymmärtänyt, että se on ostettu Ranskasta, suomalainen myyjä. Tää täytyis tutkia meidän kortistosta tarkemmin sitten.. tai se ei oikeastaan riitä nää kortistot vaan meidän täytyy mennä Taidesäätiön kirjeenvaihdot ja kaikki tämmöiset läpi kattoo ja tää on juuri sitä pitkäaikaista, aikaa vaativaa työtä jota tää edellyttää."

Serlachius säätiön ostokuitista käy ilmi, että Pissarron maalauksen myi Ranskassa pitkään asunut toimittaja Irja Spira.

Otamme yhteyden LostArt-tietokannassa mainittuun asianajajaan, joka jäljittää Pissarron kadonnutta teosta. Vastaus tulee heti.

Lukija:
"Hyvä, Boris
Kiitos sähköpostistanne. Yksi natsien David Friedmannilta varastamista maalauksista oli Pissarro, mutta emme ole toistaiseksi pystyneet selvittämään, mistä Pissarron maalauksesta on kyse.
Keskustelisin mieluusti kanssasi lisää etenkin tästä maalauksesta, ja raportistasi yleisestikin."

(David Friedmannin asianajajan sähköpostiviesti)

Pissarron taulu ei ole museon tiloissa näytteillä. Se on varastossa. Halusimme kuvata taulun ja sen kääntöpuolen. Paljastuuko taulun kääntöpuolen merkintöjen kautta todisteita maalauksen omistushistoriasta?

Kaisa Ylinen, konservaattori, Serlachius-museot:
"Tässä meillä on telineeseen valmiiksi nostetun Pissarron maalaus mitä halusitte nähdä. Valitettavasti nyt ei pystytty katsomaan taustapuolta, koska meillä on teoksessa taustasuojan, että teos säilyy paremmin. Sieltähän muuten saisi tietoa yleensä enemmän taustapuolta."
"Nyt ei ole meille mahdollista avata tätä taustasuojaa, mutta ennen kun tuo teos on konservoitu niin se on myös dokumentoitu kuviin ja meiltä löytyy sitten myös konservointiraportista tä taustapuolen kuva. Tästä voidaan nyt katsoa minkä tyyppisiä
merkintöjä siellä on. Siellä on joitakin lappuja tekstillä ja joitakin muita merkintöjä."
"Näitä merkintöjä voisi asiantuntijoita tulkita mihin ne liittyvät."

Valokuva on epätarkka ja merkinnöistä on vaikea saada selville taulun alkuperää. Maalauksen kääntöpuolelta saattaisi löytyä teoksen aitouteen ja omistukseen liittyviä merkintöjä.

Näiden tietojen perusteella asianajajan on Yhdysvalloissa vaikea selvittää Pissarro-taulun omistushistoria.

Lukija:
"Tällä haavaa voin todeta vain, että Pissarron maalaus saattoi kuulua David Friedmannille, mutta meidän täytyy tutkia asiaa paljon enemmän, jotta voimme vahvistaa tiedon. Siksi mikä tahansa lisätieto, jota museolla mahdollisesti myyjästä on ja siitä, mistä Irja Spira hankki maalauksen, olisi äärimmäisen arvokasta."
(David Friedmannin asianajajan sähköpostiviesti)

LostArt-tietokannasta löytyy myös muita sellaisia Serlachiuksen taidesäätiön omistukseen hankittuja maalauksia, joiden voi ainakin epäillä kadonneen natsi-Saksan aikana.

Muutamien etsittyjen taulujen provenienssitiedot Suomesta ovat liian puutteellisia tai etsityistä taideteoksista ei ole kuvia käytettävissä.

Pauli Sivonen:
"1933-45 ymmärtääkseni silloin säätiö on sinä aikana hankkinut noin 80 teosta jotka on kaikki julkaistu meidän kokoelmaluetteloissa ja joiden tavallaan niin kuin kimppuun pääsee sitä kautta. Kun Suomessa ruvettiin natsitaiteesta puhumaan, niin silloinhan me tutkittiin nää tapaukset saman tien itse. Mun edeltäjäni otti ne esiin, katsoi niiden takaa onko siellä jotain merkintöjä ja vertasi niitä kansainvälisiin julkaistuihin luetteloihin natsien takia kateissa oleviin teoksiin, eikä löytänyt sieltä matcheja. Silloin sen tutkimuksen perusteella niin kuin näytti siltä, että ei meillä ole mitään ongelmatapauksia."

Risto Ruohonen:
"Meil on joitain teoksia joiden omistushistoria ei ole täydellinen ja niinkun sanoin niiden osalta ne esitellään meidän verkkosivuilla jolloin mikäli jollakin on lisätietoa niiden omistushistoriaan me mielellämme otamme sen vastaan."

Wenzel Hagelstamilla on vuosikymmenien omakohtainen kokemus taidekaupoista.

Wenzel Hagelstam, taideasiantuntija:
"Se oli pieni kuolinpesä joka oli Bernhardinkadulla ja omistaja oli entinen virkailija ulkoministeriössä. Ja se oli mun yks hyvä ystävä joka kysy multa neuvoa, että mitä hän voi niin kuin tarjota tästä kuolinpesästä. No me käytiin kattomassa mitä siellä oli.
Muistaakseni kun mä olin kirjoittanut sopimuksen valmiina niin hän juoksi sieltä käytävää pitkin, ja sanoi että hän löysi sängyn alta tämmönen tumma taulu, eli tämä ns. Tiepolon taulu.
Muistaakseni se oli ostettu vuonna 1948 Berliinissä. Muistaakseni hän oli ostanut 4-5 taulua siinä samassa kuitissa ja tässä luki vaan ”maalaus”, en muista sen kumminkin, 4000 riksmark se oli, se oli halvimmasta päästä tämä taulu. Tää oli meillä kai alkuperäistä tietoa.
Että täytyy muistaa minkälaista kaaosta ja minkälainen ikävä tilanne Berliinissä oli silloin -48 ja kuka omisti mitäkin, se ei tule koskaan selviämään aivan, se on mahdotonta, koska tiedetään mitä historia on kertonut, montako ihmistä kuoli sekä leirissä, sekä sodassa että Berliinissä. Että näin se provenienssi katkesi tyystin."

Suomen kansallisgalleriaan kuuluva Sinebrychoffin museo esittelee vanhaa eurooppalaista taidetta. Museo osti vuonna 1996 Hagelstamin taidehuutokaupasta 17 000 markalla omistajataustaltaan epäselvän taulun, joka esittää Troijan hevosta. Vuosia kaupan jälkeen selvisi, että taulun on maalannut venetsialainen Domenico Tiepolo 1700-luvulla. Taulun arvo on nykyrahassa noin 300 000 euroa. Epäselvistä omistustiedoista huolimatta museo on liittänyt taulun omistusluetteloonsa. Berliinin taidemuseon hallussa on suuri Tiepolon työ, mutta sitä ei ole liitetty museon luetteloon taulun epäselvän omistustaustan vuoksi.

Risto Ruohonen:
"Suurten Eurooppalaisten museoiden osalla provenienssitutkimus on varmasti vielä pidemmällä kun meillä. Mutta suhteessa meidän kokoelman määrään pitäisin meidän tutkimuksen tasoa tässä mielessä aika hyvänä. Varmasti on siten niin, että yksittäisten teosten kohdalla saattaa olla hyvinkin haastavia tilanteita eikä välttämättä pystytä kaikkia selvittämään."

Hanna Pirinen:
"Provenienssitutkimus on hidasta ja aikaa vievää. Sen ongelma on siinä, että dokumentit ovat hyvin vaikeasti saavutettavissa. Ja varsinkin kun on kyseessä teokset, jotka ovat tulleet Suomeen ulkomailta, haaste on entistä suurempi.
Tällä hetkellä tutkimusta ei ole juurikaan resursoitu. Tällä hetkellä museot ovat itse tehneet jossain määrin provenienssitutkimusta."

Suomalaisten taiteenkeräilijöiden ja natsien kanssa yhteistyötä tekevien saksalaisten taidekauppiaiden läheiset suhteet synnyttivät outoja kytkentöjä. Suomalaisten saksalaiskumppaneista Erik Burg Berger ja professori Max J. Friedländer on merkitty Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n edeltäjän OSS:n mustalle listalle. Helsingin taidehallin johtaja Bertel Hintze teki kauppaa useiden sellaisten henkilöiden ja taideliikkeiden kanssa, jotka OSS:n mukaan osallistuivat juutalaisilta varastetun omaisuuden pakkohuutokauppoihin.
Hintze suhtautui leväperäisesti myös taulujen aitouteen. Hintzen kuoleman jälkeen Tukholmassa käytiin vuonna 70-luvun alkupuolella oikeudenkäynti, jossa paljastui, että hän oli antanut aitoustodistuksia väärennetyille ranskalaisten taiteilijoiden tauluille.

Pauli Sivonen:
"Me ollaan niitä tutkittu tässä viime vuosina tietysti erityisen tarkasti ja on ihan esimerkkejä siitä, että meidän kokoelmasta on löytynyt teoksia, jotka eivät sitten olekaan ikään kuin aitoja ja joita on tullut näiden sen ajan veijareiden myymänä.
Ja se on tavallaan joskus 20-30-luvuilla, vielä 40-50-luvuilla se on ollut aika toisenlainen maailma, että se on ollut oppineiden, taideoppineiden, konnässörien temmellyskenttä, jossa on taidetta myyty, taide on vaihtanut omistajaa ja kyllä just tämmöiset aitousongelmat, niitä on sitten jouduttu selvittämään vuosikymmenten päästä."

Risto Ruohonen:
"Mul on se käsitys, että meillä on näitä tilanteita tullut vastaan kyllä. Useampikin kuin yks vastaus jossa siten on myöhempi tutkimus osoittanut että teos on eri tekijän kuin mitä ajateltu."

MOT:
"Onko maalaus arvokas?"

Sinikka Kaurahalme
"No sitä mä en tiedä. Eikä aitouttakaan, ei ole todistuksia löytynyt."

Taulua tutkineet asiantuntijat Yhdysvalloissa ja Ranskassa ovat arvioineet, että Gustave Dorén maalauksen ”Elonkorjuu” signeeraus ei näytä Dorén tekemältä. Maalaus on myös eri tyyliä kuin hänen muut teoksensa.

Hanna Pirinen:
"Tätä Suomessa olevaa Doren nimellä signeerattua teosta ei ole tutkittu, sitä ei ole tutkittu nimenomaan aitousmielessä. Se periaatteessa saattaa olla mutta yhtä hyvin saattaa olla jokin muu teos kyseessä."
"On jäänyt epäselväksi miksi konservaattoritutkimuksissa ei ole otettu kuvia taulun takapuolelta. Nykyisin se on kiinnitetty seinään niin, että sen taakse ei voi katsoa."

Sinikka Kaurahalme:
"Niin, se on todistamatta, ei ainakaan täältä löydy dokumentteja sen aitoudesta. Se asia pitäisi tietysti perusteellisesti tutkia, että onko se aito vai väärennös."

Wenzel Hagelstam:
"Tietysti taulujen piti olla aitoja, mutta ei silloin ollut paljon aikaa tutkia mistä ne oli kotoisin. Provenienssi.. tänä päivänä meillä on se tilanne se, että jos me myydään arvotaulu, niin se ei riitä, että meillä on vaan.. se täytyy selvittää se tausta niin kuin meidänkin synnyintodistuksia on sairaalasta."

Juutalaiset ja muut natsivaltaa paenneet joutuivat taloudellisessa ahdingossa myymään omaisuuttaan alihintaan myös Saksan rajojen ulkopuolella.
Useat taulujen nykyiset omistajat ovat kiistäneet, että näin maalauksistaan luopumaan joutuneet olisivat oikeutettuja korvauksiin. Kiistoihin ei ole löydetty yksiselliteistä ratkaisua.

Risto Ruohonen:
"On hyvin vaikee ottaa niinkun yleistä arviota, se johtuu siitä, että taiteen hinnan määrittely on eri aikoina kuitenkin jossain määrin suhteellinen kysymys."

Pauli Sivonen:
"Tää on enemmän moraalinen kysymys kuin juridinen kysymys ja se pitäisi tutkia tosi tarkkaan."

Risto Ruohonen:
"Mä luulen, että Kansallisgallerian piirissä yleisestikin ollaan sitä mieltä, että se on aina asia mistä pitää voida keskustella."

Pauli Sivonen:
"Ylipäätään kun taidekauppaa tehdään, sehän on aina sellaista, että ostaja pyrkii saamaan taulun pienellä rahalla ja myyjä pyrkii samaan paljon rahaa ja sitten erilaiset olosuhteet vaikuttavat siihen, miksi se hinta päätyy."

Risto Ruohonen:
"Se mitä tulee Kansallisgallerian kokoelmaan joka on valtion kokoelma niin sehän on sit viime kädessä valtio, eli ministeriö joka silloin on kannanottajana, et me olemme täs asiantuntijaroolissa sitten.
Mutta joka tapauksessa niinkun sanottu on varmasti perusteltua käydä keskustelu kun sen tyyppisiä tapauksia on ja käydä se kunkin tapauksen osalta tapauskohtaisesti."