Radion sinfoniaorkesterin soolosellisti Risto Poutanen soittaa kuin enkeli ja kokkaa aivan taivaallista ruokaa. Tänä kesänä molemmat intohimot joutuivat katkolle. Ensin muusikon asuintalo käärittiin pressuihin ja ikkunat teipattiin muovilla julkisivuremontin takia. Sisällä oli tuskaisan kuumaa ja hämärää. Kun päälle iski vielä kaikkien aikojen hellekesä, ruuanlaittoa rakastava kokki-Risto joutui luovuttamaan, einekset ja ulkoruokinta tulivat osaksi arkea.
Oli siinä jotain hyvääkin: Kruununhaan terasseilla istui lomaansa viettäviä yliopiston professoreita ja muita paikallisia.
– Olen tänä kesänä käynyt elämäni parhaita keskusteluja. Minulle avautui aivan uusia kokemus- ja ajatusmaailmoita. Näillä proffilla on niin valtavasti tietoa, Risto Poutanen hehkuttaa.
Enempää ei ruokapuhetta heru, mutta sellisti lupaa ohjeen yhdestä suosikkiruuastaan.
Toinen harmi yllätti eräänä aamuna. Muusikon tärkein työväline, vasen käsi, oli aivan tönkkönä. Sormet olivat oireilleet puutumisilla jo parisen vuotta. Asian todellinen laita paljastui Poutaselle vasta, kun Radion sinfoniaorkesterin omalääkäri Aslak Savolainen tutki magneettikuvia.
– Lääkäri kalpeni, hän ei ollut eläissään nähnyt näin pahaa hermopinnettä ranteessa. Vaihtoehtoja ei ole kovin monta, Poutanen summaa tyynesti.
Savolainen lupasi päästää arvokkaan muusikkopotilaansa vain maan parhaiden lääkärien käsiin. Näin mekin toivomme. Kun Poutanen odottelee kätensä kohtalon ratkeamista, meillä on tilaisuus kelata lahjakkaan sellistin elämää ja kuunnella mietteitä orkesterimuusikon arjesta.
Tästä kaikki alkaa
Kuka on Risto Poutanen
- Syntyi 26.4.1954 Janakkalassa, kasvoi Tapiolassa.
Perhe: Isä insinööri, äiti kansakoulunopettaja, kaksi siskoa.
Ensimmäinen vaimo: venäläinen pianisti, kaksi tyttöä ja poika. Eronnut.
Toinen vaimo: suomalainen sellisti, kaksi poikaa. Eronnut. - Koulutus
Sibelius-Akatemia, selloa Seppo Laamasen johdolla.
Varsovan musiikkikorkeakoulu 1973
Leningradin konservatorio 1974-76
Turun sellokilpailun voitto 1975
Prahan kevään sellokilpailun finalisti - Ura
Ensikonsertti 1975
RSO:hon keikoille 1977, kapellimestarina Okko Kamu.
RSO:n vakinaiseksi sellistiksi 1978, kapellimestarina Leif Segerstam.
RSO:n 1. soolosellistiksi 1991, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste.
Soittaa myös
Trio Tapiolassa, Suomen kamarisolisteissa ja Suomalaisessa kamariorkesterissa.
Omia konsertteja pianisti Ilmo Rannan säestämänä.
Savonlinnan oopperajuhlien sinfoniaorkesterissa yli 20 vuotta.
Opettaa sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa. - Harrastukset
Musiikki, lukeminen, ruuanlaitto, tietokonepelit.
Risto Poutanen kasvoi Espoon Tapiolassa valkoisessa rivitalossa insinööri-isän ja kansakoulunopettajaäidin nuorimpana. Siskoja on kaksi. Kuten usein muusikoilla, äiti harrasti laulamista ja pianonsoittoa. Äiti kuului myös kerhoon, jonka jäsenet saivat klassisen LP-levyn postitse kerran kuukaudessa.
Seuraavaa Risto ei itse muista, mutta hänelle on kerrottu. Joskus kolmi-vuotiaana hän juoksee ympyrää olohuoneessa ja huutaa iloissaan: ”Minun pääni on täynnä musiikkia, minun pääni on täynnä musiikkia”. Se musiikki tuli sisältä päin.
Silti on pieni ihme, että Risto pianoa pimputelleessaan oppi ihan itse lukemaan nuotteja ja soittamaan niistä. Tämä jo ennen kuin aakkosten salattu maailma aukeni tälle vaalealle kiharatukkaiselle pikkupojalle.
Sellon lumous
Tapiolassa kun ollaan, kukaan musikaalinen lapsi ei voinut välttyä legendaarisen musiikinopettajan ja Tapiolan kuoron johtajan Erkki Pohjolan tapaamiselta. Se oli luonnollinen jatkumo myös Risto Poutasen tiellä.
Soitin vaihtui pian pianosta selloon. Oppilaansa lahjakkuuden huomattuaan Pohjola yllätti tämän. Riston suurimpia elämyksiä oli se, kun hän 11-vuotiaana sai Pohjolalta oman sellon ihan kotiin vietäväksi. Hän muistaa kirkkaasti kuin eilispäivän, miten avasi sellokotelon, istahti sängylle ja laski sellon povilleen.
– Katselin selloa pitkään täydessä hiljaisuudessa, hengitin sen tuoksua. Se oli taianomaista, sello lumosi minut täysin. Muistan miten auringonkiila osui soittimen puiseen kanteen, ja vaikka se oli käytetty ja kulunut, se oli silti kauneinta mitä olin ikinä nähnyt, Poutanen huokaisee nyt lähes 50 vuotta ja muutamaa selloa myöhemmin. Kokemus innoittaa ja koskettaa häntä vieläkin.
Uskolliset kuulijat
Ristoa ei todellakaan tarvinnut patistaa sellon pariin. Hän soitti ennen kouluun menoa, kävi ruokatunnilla kotona soittamassa ja soitto jatkui koulun jälkeen heti, kun läksyt oli tehty. Musiikki oli klassista alusta pitäen. Tosin elämä ei ollut pelkkää klassista.
– Siitä pitivät huolen siskot, he soittivat rokkia ja muuta 60- ja 70-luvun musiikkia niin että talo raikui. Beatlesia, Rolling Stonesia ja muuta ihan rasittavuuteen asti.
Pienen painostuksen jälkeen Risto tunnustaa omiksi suosikeikseen Beatlesit, Paul McCartneyn kappaleet, ja vaikkapa Emerson, Lake & Palmerin, progressiivista rockia soittaneen brittiyhtyeen yli 40 miljoonaa myytyä levyä.
Vaikka siskot eivät niin piitanneetkaan veljensä sellonsoitosta, Ristolla oli kotona uskollinen kuulijakunta. Perheen kissat, varsinkin eräs nelospentue, joka innokkaasti kipitti Riston tuolin alle aina, kun sello alkoi soida.
Akatemian pulpettiin
15-vuotiaaksi tullessaan Riston musiikilliset kyvyt olivat jo sitä luokkaa, että sellonsoiton opettaja Seppo Laamanen vei hänet Sibelius-Akatemian rehtorin Veikko Helasvuon luokse. Kahden minuutin koesoiton jälkeen Risto Poutanen sai luvan siirtyä opinahjoon musiikkia opiskelemaan. Lukio sai jäädä väliin, koska tulevaisuus näytti niin selvältä. Ammatinvalinnasta ei edes keskusteltu, sellistihän pojasta tulee.
Sellonsoiton opettajana jatkoi Laamanen, radio-orkesterin silloinen soolosellisti, ja sävellystä opetti Aulis Sallinen.
Lasten musiikin opetuksessa Risto Poutanen pitää tärkeänä sitä, että opettaja osaa innostaa omalla esimerkillään ja että hän on tarpeeksi hyvä soittaja itsekin. On hyvä olla sopivan laaja ja virikkeellinen ohjelmisto.
– Jokainen lapsi on erilainen, joten mitään valmista kaavaa ei voi noudattaa. Alussa ei myöskään pidä vaatia liikaa laadullisesti eikä määrällisesti. Soittaminen on iloinen ja luova harrastus, intohimoa ei saa tappaa, Poutanen listaa. Hänestä on hyvä jos esiintymisiä on kuitenkin paljon, kotona, koulussa, aina kun mahdollista.
Taso nousee
Näin alkuvaiheessa, mutta kun päästään pitemmälle, vaatimustaso ja metodit muuttuvat. Tähän törmäsi Poutanenkin, jos ei aivan Sibelius-Akatemiassa niin viimeistään Leningradissa, missä hän opiskeli kolmen vuoden ajan Fischmanin johdolla. Tämä 66-vuotias sello-opettaja oli parhaassa vedossaan. Hän patisti oppilastaan antamaan enemmän, rikkomaan rajansa ja ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Estot pois, opettaja raivosi ja välillä taputti. Uhkasi jopa tarttua tukasta kiinni ellei muuten irtoa.
– Minkä takia minä olen tunnin jälkeen ihan hiestä märkänä ja sinä kuin viilipytty?! Missä on luovuus, vapaus! Missä uskallus! Kuvittele että olet maalari, maalaa välillä sillä isollakin pensselillä! Anna palaa, poika, Poutanen muistelee kiirastultaan hyvillä mielin. Papalla oli oikea tekemisen meininki. Hän tiesi milloin voi puristaa vielä enemmän irti.
Tosi toimiin kotimaahan
Suomeen Risto Poutanen palasi täynnä intoa ja hiottua soittotaitoa. Kainalossa oli sellon lisäksi myös tuleva vaimo, pianistioppilas samasta opinahjosta.
Yksin soittamisen ihanuus oli jo paljastanut todellisen karvansa, yksinäisyyden. Itse asiassa Poutanen ei missään vaiheessa edes haaveillut solistinurasta. Orkesterin yhteisöllisyys veti puoleensa, ja valintakin oli helppo.
Opettaja Laamanen soitti Radion sinfoniaorkesterissa, vaikka hän ei varsinaisessa kiinnityksessä voinutkaan avittaa. Tie orkesteriin käy aina kaksivaiheisen koesoiton kautta, joista ensimmäinen karsinta nimettömänä verhon takana. Tuomaristossa orkesterin pomot, äänenjohtajat ja kulloisenkin soittimen muusikot. Eikä hyvä soittotaito vielä riitä, orkesterin riveihin pyritään valitsemaan siihen sopivin, soittotyyliltään ja persoonaltaan.
– Hyvä orkesterimuusikko on valmis yhteistyöhön, puhaltamaan yhteen hiileen. Isosta egosta on vain haittaa, mutta se hioutuu oman kasvun myötä ja myös muiden painostuksesta ajan mittaan, tai sitten pitää katsoa peiliin ja vetää johtopäätökset.
Perhe-elämää
Ensimmäisestä liitosta Poutasella on samanlainen katras kuin lapsuudenkodissaan: kaksi tyttöä ja poika. Tytöillä on jo omat perheensä ja jälkikasvuakin molemmilla: 4-vuotias tytär ja puolitoistavuotias poika.
Toinen puoliso löytyi yllättävän läheltä, samasta orkesterista. Kipinä syttyi, kun molemmat tavoittelivat soolosellistin paikkoja RSO:ssa. Tästä liitosta Poutasella on kaksi poikaa, molemmat musikaalisia lukiolaisia.
Monet miehet hehkuttavat isoisyyttään, kun eivät ole aikanaan ehtineet viettää aikaa omien lastensa kanssa. Risto Poutanen on toista maata.
– Olen niin pitkään ollut isä, ja pienten lasten isä, että isyys on minusta ehdottomasti parempaa. Nyt kun nuorimmaisetkin ovat lukiossa, minusta on aivan ihanaa olla heidän seurassaan. Puhumme paljon ja vietämme aikaa yhdessä, syömme, katselemme tv:tä tai pelaamme tietokonepelejä, Poutanen hehkuttaa.
Isoisänä hän tunnustaa jaksavansa lastenhoitajana parisen tuntia kerrallaan. Neljä alkaa jo käydä voimille.
Hyvä kapellimestari
Radion sinfoniaorkesterissa Poutanen on soittanut jo viiden ylikapellimestarin aikana. Keikka-aikana tahtipuikkoa heilutti Okko Kamu ja vakinaistumisesta lähtien Leif Segerstam. Kaksi seuraavaa, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo nousivat ylikapellimestariksi orkesterin omista riveistä. Nykyinen Hannu Lintu aloittaa juuri toista kauttaan.
Ylikapellimestarilla on kiintiömäärä konsertteja johdettavanaan, loput hoidetaan vierailijoilla, joiksi palkataan parhaat mitä maailmalta saadaan. Monet tulevat mielellään useammankin kerran. Tämä tuo vaihtelua ja iloa sekä orkesterille että yleisölle.
Millainen on hyvä kapellimestari orkesterin kannalta?
Poutasella on tähän selkeä ja kokemuksen sanelema mielipide, johon luulisi muidenkin soittajien yhtyvän.
– Perusvaatimus on se, että kapellimestari itse osaa kappaleen jo orkesterin eteen astuessaan. Hän on innostava ja luo vuorovaikutusta soittajien välille.
– Harjoitusten pitäisi olla kehitysprosessi ja soiton nousta aina seuraavalle tasolle harjoituskertojen myötä, Poutanen sanoo ja tykittää lisää.
– Pahinta on, jos kapellimestarilla on valmis kaava miten harjoitellaan. Hän on etukäteen päättänyt mitä kohtia kappaleista hiotaan. Tai hän ei aina edes kuuntele, miten soitetaan eikä välttämättä puutu asiaan, vaikka jotain korjattavaa olisikin.
Poutasesta parhaimmat ovat pitkälle tutkineet soitettavaa musiikkia, he ovat sivistyneitä, rentoja ja tietyllä tavalla nöyriä.
–- Sen näkee jo siitä, miten kapellimestari käyttäytyy orkesteria kohtaan.
Uudistunut orkesteri
Millainen RSO sitten mahtaa olla kapellimestarin silmin?
– Me ollaan varmaan aika kuivakka orkesteri, Poutanen naurahtaa ja peräänkuuluttaa soittoon enemmän särmää ja itsenäistä ajattelua, vähän niin kuin hänen leningradilaisopettajansa aikoinaan.
Paljon on muuttunut RSO:ssa niistä päivistä, kun nuori Risto Poutanen astui sen riveihin. Häntä aikaisemmin orkesteriin tulleista soittajista on enää pari jäljellä ja samoihin aikoihin tulleita muutama.
–- Tuntuu siltä, että koko yhteiskunta on muuttunut akateemisemmaksi, hillitymmäksi ja ehkä tasapäisemmäksi. Ennen oli enemmän värikkäitä ja persoonallisia tyyppejä.
Melkein kaikki onkin mennyt uusiksi, koulutusta, soittajia, parempia soittimia ja saleja myöten. Kulttuuritalolta on henkisesti pitempi matka Musiikkitalolle kuin fyysisesti.
–- Orkesteri on nykyään aivan toisella tasolla. On eduksi, että orkesteri voi harjoitella ja konsertoida samassa salissa. Hienosäätö onnistuu näin paremmin.
–- Kaikkien perusasioiden pitäisi nyt olla kunnossa. Loput on sitten meistä itsestämme kiinni. Rehellisyyttä ja avoimuutta, intohimoa ja uskallusta, näillä mennään, Poutanen innostaa.
Vindaloo lampaasta
Kaikkia mausteita ei löydy suomeksi, joten englanninkielinen reseptikin käy. Määriä kannattaa vähentää ellei pidä kovin tulisesta. Lihaksi sopii myös kana, nauta ja possu.
Teksti Riitta Väliaho
Kuvat Pekka Saarinen & Mauritz Hellström & Risto Poutasen kotialbumi
