Hyppää pääsisältöön

Saana Peltola: "Jännitys on ystävä"

koomikko pitelee lavalla päätään
Saana Peltola koomikko pitelee lavalla päätään saana peltola

Ensimmäinen keikka oli ehdottomasti pahin. Pelkäsin kuolevani. Sydän hakkasi niin lujaa, että luulin saavani sydänkohtauksen.

Pelkäsin, etten lavalla muistaisi sanaakaan. Sanat juuttuisivat kurkkuuni ja pissaisin housuuni. Lopulta käpertyisin omaan kusilammikkooni ja heijaisin itseäni sikiöasennossa yleisön buuatessa raivokkaasti. Järjestysmiehet kantaisivat minut ulos ja koko episodi päätyisi seuraavan päivän lööppeihin.

Kauhuskenaario jäi tietysti toteutumatta ja selvisin ensimmäisestä keikastani kunnialla. Onnistuin peittämään jännityksen ja sain jopa nauruja. Luojan kiitos! Sen jälkeen en ole enää koskaan pelännyt yhtäkään keikkaa niin paljon, vaikka jännitys onkin aina läsnä.

Minulle esiintymisjännitys on epäonnistumisen ja häpeän pelkoa. Pelkään, että yleisö pitää juttujani typerinä, eikä kukaan naura. Pelkään, että minua pidetään huonona.

Jännittäessä saatan jopa unohtaa, miksi edes haluan tehdä tätä. Joskus lavalla ollessani tunnen, kuinka käteni tärisevät ja sydän muljahtelee kauhusta.

Jälkeenpäin keikkani nähneet ihmiset kertovat, että vaikutin täysin rauhalliselta ja varmalta. Se tuntuu oudolta, koska itselle se tunne lavalla voi olla massiivinen. Tunne täyttää koko huoneen. Sitä luulee tärisevänsä kauttaaltaan niin voimakkaasti, että tärinä tarttuu jokaiseen yleisön jäseneen.

Pahinkin jännitys on kuitenkin vain ajatus.
Pahinkin jännitys on kuitenkin vain ajatus. Ja sen ajatuksen saan rauhoittumaan muistuttamalla itselleni, ettei yksikään minun keikoistani ole universumin tärkein tapahtuma. Jos mokaankin, niin mitä sitten? Entäs sitten, jos olenkin huono, eikä kukaan naura? Mitä sitten? Mikä on pahinta, mitä siitä voi seurata? Ehkä yleisö ajattelee, että minä olen tyhmä.

Ja mitäs sitten? – Ei mitään. Ei sillä ole oikeasti merkitystä. Tulee hyviä keikkoja ja tulee huonoja keikkoja. Ja parhaillakin keikoilla on aina yksi ihminen, joka ei pidä minusta. Kun oppii hellittämään miellyttämisen tarpeesta, on helpompi olla lavalla.

Viime aikoina olen myös yrittänyt opetella pitämään jännityksestä. Sen ainakin tunnustan, että jossain määrin jännitys on esiintyjälle tärkeä tunne. Jännitys on esityksen moottori, se saa yrittämään parhaansa.

Joskus harvoin on käynyt niin, ettei keikka ole jännittänyt yhtään ja se on vienyt esiintymisestä jotain oleellista. Ikään kuin olisin lavalla jotenkin löysä, jos en jännitä.

Jännittäessä sitä on ahdistuksesta huolimatta intopinkeänä ja valmiina syttymään liekkeihin hetkenä minä hyvänsä.

Ilman jännitystä sitä on valmis vain sohvalle.

- Saana Peltola

(Edit: Otsikkoa täydennetty)

Lue myös - yle.fi:stä poimittua