Hyppää pääsisältöön

Saana Peltola: "Koomikoksi ei synnytä vaan kasvetaan"

hymyilevä koomikko
Saana Peltola hymyilevä koomikko saana peltola

Suomalainen stand up -kulttuuri on nousussa ja tyytyväisiä katsojia riittää. Paljon on myös niitä kriittisiä ja epäuskoisia tuomitsijoita, jotka keskustelupalstoilla haukkuvat suomalaiset koomikot taitamattomiksi. Amerikassa sentään osataan. Ja niinhän siellä osataan. Täytyy kuitenkin muistaa, että komiikalla on juuret syvällä Amerikan historiassa, ja stand upin kotimaassa laji lähti lentoon jo 50-luvulla.

Amerikassa on tälläkin hetkellä koomikoita, jotka aloittivat uransa jo 20 vuotta ennen kuin Suomessa edes tiedettiin, mitä stand up on. Tällä hetkellä Suomen parhaat koomikot ovat tehneet lavakomiikkaa vasta 10-15 vuotta ja heistä muutamat alkavat olla jo lähellä loistavuutta.

Siksi uskallan väittää, että kymmenen vuoden kuluttua emme jää enää toiseksi Amerikalle. Tarvitsemme loistavaksi kasvamiseen vain sen saman ajan kuin amerikkalaisetkin ja se lienee reilua. Annetaan siis ajan kulua ennen kuin tuomitsemme Suomikomiikan amerikkalaista isoveljeään heikommaksi.

Hyväksi koomikoksi oppiminen on hidas prosessi, eikä oikotietä ole.
Hyväksi koomikoksi oppiminen on hidas prosessi, eikä oikotietä ole. Ennen ensimmäistä keikkaani kävin stand up -kurssin ja kurssin opettaja kertoi, että hyväksi koomikoksi tuleminen vie ainakin seitsemän vuotta.

Se kuulosti lannistavalta ja olin lähes epäuskoinen. Halusin uskoa, että koska olen luonnostani se kaveriporukan naurattaja, lavakomiikkakin syntyisi varmasti kuin itsestään ja minun lahjoillani tulisin loistavaksi vuodessa. Pah! Nyt kaksi vuotta ja 200 keikaa myöhemmin joudun toteamaan, että edes se seitsemän vuotta ei riitä.

Tai ehkä seitsemässä vuodessa koomikko kasvaa paremmaksi kuin kolmessa vuodessa, mutta kuinka kauan vaaditaan, ennen kuin koomikko on todella löytänyt itsensä, äänensä ja kasvanut oikeasti loistavaksi? Sanoisin, että se vie vähintään kymmenen vuotta, ehkä jopa kaksikymmentä.

Mutta miksi tie on niin pitkä? Mikä tekee koomikon ammatista niin vaikean? Pohdiskeltuani asiaa, tulin siihen tulokseen, että loistavaksi koomikoksi kasvaminen vaatii muutakin kuin lavakarismaa, esiintymistaitoa, rytmitajua ja kykyä rakentaa toimivia rutiineja. Teknisiä taitoja toki tarvitaan, mutta entä jos ei ole mitään sanottavaa? Se, että koomikko nousee yksin lavalle mikrofonin kanssa puhumaan tuntemattomalle yleisölle, on jo itsessään aikamoisia paineita lataava asetelma.

Miksi juuri minä olisin se, jota kaikkien näiden ihmisten tulisi kuunnella?
Miksi juuri minä olisin se, jota kaikkien näiden ihmisten tulisi kuunnella? Koomikkona minulla on oltava jotain erityistä sanottavaa yleisölle, tai muuten olen vain se baaripöydän idiootti, joka vaatii saada puhua kaikkien päälle, vaikka muilla olisi jotain kiinnostavampaa ja hauskempaa sanottavaa.

Jotta koomikon yksinpuhelu valtavalle yleisölle olisi perusteltua, koomikon tulisi olla huoneen kiinnostavin ja hauskin henkilö, tai muussa tapauksessa se puheenvuoro pitäisi luovuttaa jollekin toiselle. Tuntuisi ylimieliseltä vaatia yleisöä maksamaan rahaa, jotta he pääsisivät kuulemaan mitä sanottavaa minulla on jos minulla ei ole mitään sanottavaa.

Koomikon pitäisi kyetä jatkuvasti luomaan uusia näkökulmia maailmassa, jossa kaikki on jo puutumiseen asti pureskeltu.

Koomikon pitäisi löytää arjesta jotain niin syvää ja kiinnostavaa, että jokainen voisi siihen samaistua ilman, että kukaan olisi älynnyt ajatella sitä aikaisemmin, ja tämä neronleimaus tulisi kertoa ja esittää tavalla, joka saa yleisön ulvomaan naurusta.

Helpommin sanottu kuin tehty. Jokainen on kokenut eron, mutta jos koomikko haluaa puhua erosta tavalla, joka saa 300 ihmistä ulvomaan naurusta ja kokemaan puhdistuvansa sen myötä, koomikolta vaaditaan hieman muutakin kuin kokemus erosta ja hyvä huumorintaju.

Koomikon on uskallettava laittaa itsensä alttiiksi, uskallettava avata itsensä yleisölle ja se vaatii jo luonteen lujuutta. Sellaiseen ei kasveta parissa vuodessa.

Vitsejä voi kertoa kuka tahansa, mutta oikeasti loistava koomikko on hauskuuttajan lisäksi myös suuri ajattelija, joka uskaltaa levittää salaisuutensa yleisön eteen.Ja tämä on se pohjaton kasvunpaikka, joka vie loputtomasti aikaa. Täytyy hyväksyä se, ettei mitään saa ilmaiseksi ja tie on pitkä. Mutta toisaalta, jos nauttii matkasta, onko sen niin väliä, kuinka pitkä se tie on?

- Saana Peltola

(Edit: otsikkoa täydennetty)

Lue myös - yle.fi:stä poimittua