Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää: Moni kakku vaikea niminen

Aleksis Kiven patsas.
Aleksis Kiven patsas. Kuva: Erkki Suonio patsas

On suuri sääli, että sanapari kriittinen editio vie ajatukset automaattisesti hiuksia halkovaan arvosteluun ja johonkin vaikeaselkoiseen sekä tieteelliseen. Kriittinen editio – siis vaikkapa kirja, jossa kommentoidaan kaunokirjallisuuden merkkiteosta ja selitetään tutkimuksen tuloksia kyseisen kirjan kustakin kohdasta – voi tietenkin olla vaikeaselkoinen ja tieteellinenkin. Mutta parhaimmillaan kriittinen editio on kiehtova johdatus kohteensa aikaan ja maailmaan sekä kaikkiin teoksen tasoihin, joita tavallinen kirjahyllyjen kuluttaja ei voi millään tajuta.

Otetaan nyt esimerkiksi kolme vuotta sitten ilmestynyt Aleksis Kiven Nummisuutarien kriittinen editio. Tämä Suomalaisen kirjallisuuden seuran SKS:n julkaisema kirja on ensimmäinen osa sarjassa, jossa seura julkaisee ensin kriittiset editiot Aleksis Kiven seitsemästä näytelmästä ja sen jälkeen muista suomalaisen kirjallisuuden klassikoista.

Nummisuutarit on yksi suosituimpia näytelmiämme, mutta SKS:n kriittisessä editiossa se julkaistaan pitkästä aikaa alkuperäisessä kieliasussaan. Laitos selvittää vaikkapa miksi Esko suuttuu ja peräänhuutaa kuranssia, kun painissa heitetään vekarajalkaa. (Kuranssi on tietenkin kuritusta ja vekarajalan heittäminen on kamppaamista.) Teos kertoo myös miten Nummisuutarien komedia suhtautuu muihin klassisiin juhlakomedioihin, kuten vaikka William Shakespearen näytelmiin. Ja tietenkin siinä kerrotaan, millainen näytelmän vastaanotto aikoinaan oli sekä monestiko ja millaisessa asussa se on sen jälkeen julkaistu. Jne jne.

Kaiken kaikkiaan Nummisuutarien kriittinen editio on oikea runsaudensarvi kaikille, joita vähänkään kiinnostaa Aleksis Kivi, kirjallisuus, historia, suomen kieli tai suomalaisuus ylipäänsä. Eli kenelle tahansa meistä. Älkää siis antako sanaparin kriittinen editio hämätä!

Mutta millaisessa kielellisessä maisemassa Aleksis Kivi eli ja kirjoitti? Millaista hänen suomen kielensä oli? Miksi hän alkoi kirjoittaa suomeksi vaikka eli ruotsinkielisessä kulttuurissa Venäjän keisarikunnassa? SKS:n Aleksis Kivi -editioiden toimituskunnan jäsen, filosofian tohtori Ossi Kokko kertoo.

Esitetty lokakuussa 2013.

Nummisuutarit: Digitaalinen editio
Suomen kirjallisuuden seura SKS

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri