Hyppää pääsisältöön

Shelliä mainostettiin vauhdin merkkinä

Aho & Soldanin vuonna 1936 Shellille valmistama mainosfilmi on aikamatka 1930-luvun autoistuneeseen Helsinkiin, missä käynti huoltoasemallakin tuntuu olleen yhtä juhlaa.

Erinomaisesti rytmitetyn lyhytelokuvan alussa nähdään kävelevä ihminen. Hänet ohittaa hevonen. Hevosen ohittaa linja-auto. Ihminen pysähtyy ja kaivaa evästä. Hevonen syö heiniä. Kun linja-auto tarvitsee apetta, se kaartaa huoltoasemalle.

Vauhdikas filmikerronta siirtyy Helsinkiin, missä automobiilit ovat vallanneet keskustan. Huoltoasemalla sujuvat kaikki toimet mitä sutjakkaimmin. Huoltotehtävissä työskentelee myös naisia.

Filmin huoltoasemalle sopi tulla myös juhlahumussa. Pariskunnan jaloitellessa henkilökunta siivoaa ja huoltaa auton. Myös aseman nuorimmat asiakkaat saavat ajokeilleen asianmukaisen palvelun.

Huomio: filmi on mykkä.

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto