Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Hohtavaa hymyä kymmenissä eri tuubeissa – Miten valitset oikean hammastahnan?

Hammastahnaa harjassa
Hammastahnaa harjassa hammastahna

Hammastahnoja on joka lähtöön. Paketeissa luvataan hohtavaa kiiltoa, raikasta hengitystä ja valkoisempia hampaita. Miten valita oikeanlainen tahna?

Antti Niskanen on hampaiden iensairauksien erikoishammaslääkäri, joka tekee myös paljon hampaiden valkaisuhoitoja. Niskasen mukaan hammastahnassa on tärkeintä riittävä fluorin määrä.

Erikoishammaslääkäri Antti Niskanen
Erikoishammaslääkäri Antti Niskanen Erikoishammaslääkäri Antti Niskanen haastateltava

Fluori ehkäisee reikiintymistä ja vahvistaa hampaita. Fluoria onkin lähes kaikissa markkinoiden hammastahnoissa. Lasten tahnoissa fluoria on noin puolet aikuisille sopivasta määrästä.

Fluorihammastahnan käyttö onkin ainoa hammastahnoja koskeva suositus Suomessa. Kemikaaliasetus toki määrää, ettei hammastahnassa saa olla vaarallisia aineita.

Hammastahnassa olisi hyvä olla myös ksylitolia. Fluorin tavoin silläkin on hampaiden reikiintymistä ehkäisevä vaikutus.

Omat tahnat jokaiselle kohderyhmälle

Markkinoilla on hampaita valkaisevia, hammaskiven muodostumista ehkäiseviä ja hengitystä raikastavia tahnoja. On tahna ikääntymisen merkkejä vastaan ja oma tahna myös miehille.

Pepsodentin miesten hammastahnassa on valmistajan mukaan muita tahnoja voimakkaampi maku. Miesten oma tahna lupaa myös valkoisuuden vaikutelmaa.

Turun yliopiston dosentin ja hammaslääketieteen lisensiaatin Merja Laineen mukaan miesten hampaita hoidetaan kuitenkin ihan samoilla säännöillä kuin naistenkin hampaita.

- Miesten hammastahnassa ei ole mitään sellaista vaikuttavaa ainetta, mitä ei muissa hammastahnoissa jo olisi. Miehillä ei ole sen kummallisemmat hampaat kuin naisillakaan. Miehille suunnatulle hammastahnalle ei ole tieteellistä perustetta, Laine toteaa.

Myös erikoishammaslääkäri Antti Niskasen mielestä miesten hampaidenpesu ei eroa naisten hampaidenpesusta mitenkään.

Miehillä ei ole sen kummallisemmat hampaat kuin naisillakaan.

- Miehet pesevät huonommin ja harvemmin hampaita kuin naiset. Pesun määrää ja laatua ei voi korvata hammastahnalla tai purskuttelulla. Pitää vaan pestä ahkerammin ja muistaa puhdistaa myös hammasvälit päivittäin, Niskanen neuvoo.

Liian hankaava hammastahna kannattaa jättää hyllyyn

Kohderyhmälle brändätystä tahnasta ei siis välttämättä ole mitään haittaa, jos ei erityistä hyötyäkään. Silmäys tahnan tuoteselosteeseen kannattaa kaikissa tapauksissa.

Fluorin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota tahnan hankaavuuteen. Sitä mitataan niin sanotulla RDA-arvolla (Relative Dentin Abrasivity tai Radiotrace Dentin Abrasivity).

- Jos tahna on liian hankaava, eli RDA-arvo liian korkea, silloin hampaan pinta saattaa hankautua liikaa. Hampaan pinta ja kiille kuluu. Jos kiille kuluu kokonaan pois, hammas alkaa vihloa ja hampaat näyttävät entistä tummemmilta, koska kiilteen alla oleva hammasluu on monella keltainen, erikoishammaslääkäri Antti Niskanen kertoo.

Jos tahna on liian hankaava, eli RDA-arvo liian korkea, silloin hampaan pinta saattaa hankautua liikaa. Kiillevaurioita voivat aiheuttaa myös liian kovakourainen harjaustekniikka, happamien ruokien tai juomien nauttiminen juuri ennen harjausta.

Kiillevaurioita voivat aiheuttaa myös liian kovakourainen harjaustekniikka, happamien ruokien tai juomien nauttiminen juuri ennen harjausta tai esim. refluksitauti.

Suomessa RDA:lle ei ole annettu virallisia suosituksia, eikä Suomen hammaslääkäriliittokaan ole RDA:n ottanut kantaa. Maailmalla hammastahnojen hankaavuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota.

Amerikan hammaslääkäriyhdistys ADA on määritellyt hammastahnojen RDA:lle turvallisuusrajaksi 250. Sama ylin turvallisuusraja on kansainvälisessä ISO standardissa, jota hammastahnavalmistajat käyttävät.

Niskasen mielestä 250 on kuitenkin liikaa. Samaa mieltä ovat monet muutkin hammaslääkärit.

- Yli 100 hankausarvolla olevat hammastahnat ovat ihan liian hankaavia tahnoja, Niskanen toteaa.

Hankaavuusarvon avulla tahnoja voisi laittaa järjestykseen. RDA-arvoa ei kuitenkaan lue hammastahnatuubeissa.

Osa hammastahnavalmistajista pitää RDA-arvoja liikesalaisuutenaan

Kuningaskuluttaja kysyi RDA-arvoja suoraan valmistajilta. Osa valmistajista kertoi avoimesti RDA arvot. Esimerkiksi S-ryhmä toimitti kaupan brändituotenimeä kantavien hammastahnojensa RDA-arvot viipyilemättä.

S-ryhmän hammastahnojen RDA-arvot

Rainbow lasten hammastahnaRDA < 30
Rainbow WhiteRDA 70-90
Rainbow FreshRDA 50-70
Rainbow XylixRDA 50-70
Rainbow SensityRDA 30-50
X-traRDA 30-50

Niskasen mielestä S-ryhmän hammastahnojen RDA-arvot vaikuttavat hyviltä. Erityisesti lasten tahnojen alhainen arvo saa kiitosta.

- Kun on lapsista tai nuorista kysymys niin ei saa olla sitäkään hankaavuutta kuin aikuisten tahnoissa, Niskanen kertoo.

Kesko puolestaan vastasi, että Pirkka-hammastahnojen RDA-arvoja ei ole mitattu.

Kesko ei ole selvittänyt tahnojensa RDA-arvoa.
Kesko ei ole selvittänyt tahnojensa RDA-arvoa. Kesko ei ole selvittänyt tahnojensa RDA-arvoa. rda

Niskanen ihmettelee mistä kuluttaja voi tietää, että Pirkan hammastahnat ovat turvallisia.

- Lasten hammastahnassa RDA pitäisi olla pitkälle alle sadan ehkä alle 50. En tiedä ostaisinko, jos en tietäisi RDA-arvoa, Niskanen miettii.

Oxygenol ilmoitti, että sen lasten hammastahnat sijoittuvat alhaisen hankaavuuden tasolle ja kaikki aikuisten hammastahnat taasen keskitasolle.

Oxygenolin hammastahnojen RDA-arvot

Oxygenol lasten hammastahnat RDA 0-70
Oxygenol aikuisten hammastahnat RDA 70-100

GlaxoSmithKline ilmoitti Parodontax-hammastahnan RDA:ksi 65.

Oral-B ja Pepsodent ilmoittivat tahnojensa RDA-arvon hyvin summittaisesti.

Oral-B ei kerro tarkkoja RDA-arvoja tahnoilleen.
Oral-B ei kerro tarkkoja RDA-arvoja tahnoilleen. Oral-B ei kerro tarkkoja RDA-arvoja tahnoilleen. rda

Oral-B:n mukaan sen hammastahnojen hankaavuus on pitkälle "alle 250 RDA:n turvallisuusrajan". Saman vastauksen saimme myös Pepsodentilta.

Pepsodent tietää, että RDA:n raja-arvo alittuu reilusti.
Pepsodent tietää, että RDA:n raja-arvo alittuu reilusti. Pepsodent tietää, että RDA:n raja-arvo alittuu reilusti. rda

Colgate ei kertonut mitään RDA lukuja, mutta vastasi noudattavansa suosituksia.

Colgate kertoo tahnansa vastaavan suosituksia.
Colgate kertoo tahnansa vastaavan suosituksia. Colgate kertoo tahnansa vastaavan suosituksia. rda

Tarkempia arvoja pyytäessämme monessa yhtiössä vedottiin liikesalaisuuteen. Oral-B:n mukaan RDA-arvo liittyy siihen, kuinka hyvin hammastahna poistaa plakkia, joten siksi se on liikesalaisuus.

Colgate, Pepsodent ja Oral-B myös kieltäytyivät haastattelusta. Oxygenolkin halusi jättää kommentoinnin muille.

Tarkkoja RDA-arvoja on siis vaikea saada selville edes kysymällä. Laki kun ei vaadi yrityksiä ilmoittamaan näitä tietoja.

Voiko lupaukseen valkoisemmista hampaista luottaa?

Hammaslääkäri Antti Niskasen mukaan valkaisevat hammastahnat –nimitys johtaa kuluttajaa harhaan. Hammastahnalla ei voi muuttaa hampaiden väriä.

– Kaikki valkaisevat hammastahnat on tarkoitettu vain pintavärjäämien poistoon tai piilottamiseen eri tekniikoilla. Niillä ei saa valkoisempia hampaita.

Valkaisevat hammastahnat perustuvat joko hankaavuuteen, entsyymeihin tai siniteknologiaan. Monessa hammastahnassa sininen väri saa hampaat näyttämään valkoisemmilta.

Joissain valkaisevissa hammastahnoissa voi olla korkea RDA-arvo.

Kaikki valkaisevat hammastahnat on tarkoitettu vain pintavärjäämien poistoon tai piilottamiseen eri tekniikoilla. Niillä ei saa valkoisempia hampaita.

- Valkaisevissakin hammastahnoissa tärkeintä on se, että miten tahnaa käyttää. Onko pehmeä vai kova harja, painaako liikaa. Jos on himoputsaaja, harjalla voi tehdä vaurioita.
Myös hammastahnalla on vaikutuksensa vaurioiden syntyy, jos tahna sisältää paljon hankaavia aineita.

Pelkkä korkea RDA-arvo hammastahnassa ei siis määrää sitä kuinka kuluttavaa hampaiden pesu on.

Ainoa tapa oikeasti valkaista hampaat on käydä hammaslääkärin vastaanotolla hampaiden valkaisussa vetyperoksidilla tai karbamidiperoksidilla, jotka valkaisevat kiilteen alapuolella olevan hammasluun.

Kalliin erikoistahnan tuotelupaus: ei turhia ainesosia

Suomessa valmistetaan hammastahnaa, joka väittää mainoslauseen mukaan, ettei siinä ole mitään turhaa. Siitä puuttuu makuaineet, väriaineet ja vaahtoavat aineet.

- Maku-, väri- ja vaahtoavat aineet ovat hyvin usein allergisoivia tai ärsyttäviä ja turhia siksi ne on jätetty pois, Salutemin toimitusjohtaja, erikoishammaslääkäri Jaakko Markkula kertoo.

Salutemin toimitusjohtaja, erikoishammaslääkäri Jaakko Markkula
Salutemin toimitusjohtaja Jaakko Markkula Salutemin toimitusjohtaja, erikoishammaslääkäri Jaakko Markkula haastateltava

Salutemin kaikissa hammastahnoissa RDA on 33 eli todella alhainen.
- Se on tarkoituksella ettei se ole liian hankaava ettei esim. arat hammaskaulat kulu, eikä kiille kulu, mutta se silti on semmoinen arvo, että puhdistaa tehokkaasti, mutta ei liikaa, Markkula toteaa.

Hammaslääkärin mielestä RDA 33 on riittävä.

- Jos henkilö käyttää sitä ja minä näen että saa hampaat sillä puhtaaksi, ja siinä on riittävä määrä fluoria ehkäisemään reikiä, Niskanen sanoo

Salutem on kuitenkin paljon kalliimpaa kuin muut hammastahnat. Markettien hammastahnojen hinnat ovat 70 sentistä yli neljään euroon. Salutem maksaa Apteekissa kahdeksan euroa. Syy korkeaan hintaan on pienet markkinat verrattuna markettien suuriin merkkeihin. Salutemia saakin vain apteekeista.

- Jos ei ole ongelmia, en näe syytä käyttää erikoistahnoja. Kaupasta satava perushammastahan on ihan riittävä. Hammastahnassa tulisi olla fluoria ehkäisemään reikiintymistä, mahdollisesti xylitolia ja ei kovin hankaava tahna, sanoo Niskanen.

Hammastahnan valintaan kannattaa siis kiinnittää huomiota. Vaikka ns. virallisia suosituksia hammastahnojen sisällyksistä ei ole, selvää on, että huono hammastahna voi pilata hymysi.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.