Hyppää pääsisältöön

Suomen papit jatkosodan propagandisteina

Marjut Tervola ja Suomen pyhä sota -teoksen kirjoittaja Jouni Tilli
Marjut Tervola ja Suomen pyhä sota -teoksen kirjoittaja Jouni Tilli Marjut Tervola ja Suomen pyhä sota -teoksen kirjoittaja Jouni Tilli Kuva: Yle suomen pyhä sota

Suomi oli aktiivisesti hakenut liittolaista kansallissosialistisesta Saksasta. Ja kesäkuussa 1941 Suomi hyökkäsi yhdessä osana Hitlerin "operaatio Barbarossaa" Neuvostoliittoon. Mannerheim kutsui päiväkäskyssä Suomen sotilaita "pyhään sotaan" ja "ristiretkelle". Uusia käsitteitä, joita ei talvisodan yhteydessä julkisuudessa vielä ollut käytetty.

Mannerheimin tiesi, että suomalaiset olivat tietoisia sodan hyökkäysluonteesta ja epäröivät sen oikeutusta. Päiväkäskyn uskonnollinen sävy toi sodalle uuden merkityksen. Papit ryhtyivät saarnaamaan uskonsodan puolesta.

Toimittajan kommentti

Tiesin ennen tätä juttua tehdessäni mielestäni melko paljon Suomen ja kansallissosialistisen Saksan yhteyksistä ja jatkosodan sotilasliittoon johtaneista poliittisista taustoista.
Silti minulle tuli Jouni Tillin teosta Suomen pyhä sota lukiessani täysin yllätyksenä, että jatkosota alkoi uskonnollisen hurmoksen saattelemana. Pappien osuudesta venäjävastaisessa propagandassa en tiennyt mitään.

Jumalanpalvelus kentällä
Jumalanpalvelus rintamalla Jumalanpalvelus kentällä Kuva: Lähde: SA-kuva kenttäpappi

Pyhään sotaan lähteminen ei suomalaisille ollut ollenkaan niin vaikeaa, kuin tänä päivänä voisi kuvitella. Uskonnollinen retoriikka läpäisi arjen ja politiikan, ja suomalaiset olivat Jumalaa pelkäävää luterilaista kansaa. Kirkko ja valtio olivat yhtä, ja valtion johdossa muut kuin vasemmisto jakoivat saman kristillisen maailmankuvan. Ja toisin kuin vaikkapa Saksassa, Suomessa kirkonmiehet olivat mukana myös politiikassa.

"En tiedä mitä Jeesus tekisi" Voitto Viro

Siitä, mikä oli Suomen papiston suhde kansallissosialistiseen Saksaan, kirjoittavat erittäin kiinnostavasti myös Markku Jokispilä ja Janne Könönen teoksessaan Kolmannen valtakunnan vieraat.

Kristinuskoa rienaava kansallissosialistinen Saksa sai suomalaiselta papistolta pääosin kannatusta. Jokisipilä ja Könönen kirjoittavat, että yhtenä syynä tähän oli valkoisen Suomen kirkollisten piirien kiitollisuus Saksan vuonna 1918 antamasta sotilaallisesta avusta. Liittolaisuus Saksan kanssa otettiin siis ainakin poliittisesti aktiivisten pappien keskuudessa vastaan tyytyväisin mielin.

Ja vaikka ensi ajattelemalla antikristillisellä natsi-Saksalla ja kristillisillä papeilla ei olettaisi olevan mitään yhteistä, oli bolsevismin vastustaminen sekä natseille että suomalaisille papeille sydäntä lähellä. Äärioikeistolaisuuskaan ei ollut vieras aatemaailma, sillä Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajista huomattava määrä oli pappeja ja pappeja oli kuulunut myös Lapuan liikkeeseen.

Jopa natsi-Saksan juutalaisvainot saivat tukea Suomen papistolta, Jokisipilä ja Könönen muistuttavat: "Kotimaa -lehti antoi täyden tukensa uudelle Saksalle ja hyväksyi myös juutalaisten oikeuksien rajoittamisen, mitä se vuonna 2005 heräsi pyytämään julkisesti anteeksi."

"Suomen sotilaat! Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan. Aseveljet! – Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran – nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen." Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky 29.6.1941

Piispa Theodor Heckel oli keskeinen hahmo Saksan ja Suomen kirkollisen yhteistyön syntymisessä. Hänen tehtävänsä oli uskotella Suomen kirkolle, että kristinusko ja natsismi on mahdollista yhdistää. Natsit olivat perustaneet oman kirkollisen peitejärjestönsä "Glaubensbewegung Deutsche Christen", jota Jokisipilän ja Könösen mukaan erityisesti IKL:n kansallismielinen papisto ihaili.
Luther-kortilla Heckel sai luotua henkilökohtaiset suhteet kirkon johtoon, esimerkiksi Kokoomuksen Paavo Virkkuseen. Ja vaikka moni suomalainen epäilikin Heckelin teorioita, perustettiin Luther-Agricola -seura, jonka jäsenyydestä ei oikein ilennyt kieltäytyä.
Sotilaspastori jakamassa ehtoollista kentällä
Sotilaspastori jakaa ehtoollista rintamalla Sotilaspastori jakamassa ehtoollista kentällä Kuva: Lähde: SA-kuva sotapappi

Toisaalta kristinuskoa kyseenalaistavia näkemyksiä virisi myös kansallismielisessä Suomessa. Akateeminen tiede kun keskittyi vuosisadan vaihteessa merkittävän paljon rotujen alkuperän tutkimiseen. Tässä mielessä suomalaisten kansa- ja kielitieteilijöiden kalevalaiset teoriat vastasivat monella tapaa germaanien alkuperän selvittelyä. Erityisesti vaalittiin ajatusta "puhtaasta" ja "alkuperäisestä" heimosta, jota kristinusko ei vielä ollut turmellut. Pohjoinen ulottuvuus oli keskeinen osa natsien germaanimyyttejä. Ja yritettiinhän suomalaisuuden ja arjalaisuuden välille löytää myös sukulaissiteitä.

Mutta miten sitten selitettiin, että pakanallisiin mytologioihin sekä johtajakulttiin pohjaava natsismi ja kristinusko eivät olleet keskenään ristiriidassa?
Yksinkertaista: Jeesus oli arjalainen!
Ja voimakas sankarihahmo tietenkin! Ei mikään ristillä riutuva nöyryytetty luuseri.

Ja kun vielä juutalainen Vanha Testamentti saatiin poistettua Raamatusta (eihän juutalaiset voineet olla Jumalan valittu kansa), oli natsimielinen kristinusko pihtisynnytetty.

Tunnustuskirkko (Bekenntniskirche) nousi vastustamaan tätä natsi-Saksan virallista evankelista kirkkoa, josta Suomessa myös varsin hyvin tiedettiin. Osa papistosta oli esimerkiksi pannut merkille eräiden tunnustuskirkon pappien päätymisen keskitysleirille jo 30-luvulla. Juutalaisvainotkaan eivät monen mielestä vastanneet lähimmäisenrakkauden toteuttamista käytännössä.

Mutta kun sota syttyi, muuttuivat myös papistossa mielialat.

Jouni Tilli analysoi kiinnostavalla tavalla, miten papit ryhtyivät kiertämään sekä Vuorisaarnan väkivallattomuuden periaatetta, että viidettä käskyä (Älä tapa):

Miten voi seurata Jeesusta ja tappaa vihollisia samaan aikaan?

Ei ongelmaa. Tätä olivat onneksi pohtineet kirkonmiehet jo ennen 40-luvun Suomen papistoa. Augustinukselta ja jopa Lutherilta löytyi helposti perustelut. Vanha Testamentti tarjosi oikean aarrearkun oivan sotaisia esimerkkejä. Apuun tuli myös "tottelemisen teologia", jossa maallinen esivalta edusti jumalallista esivaltaa ja maallisen esivallan totteleminen oli siis Jumalan tahdon noudattamista.

Vedottiin Suomen olevan Daavid, joka vastusti hirmuista jumalatonta Goljatia.

Sotilaspastori kenttähartaudessa
Sotilaspastori kenttähartaudessa Sotilaspastori kenttähartaudessa Kuva: SA-kuva sotapappi

Kiinnostavaa on, miten vanhan rajan ylittäminen Itä-Karjalaan saatiin perusteltua myös Raamatun avulla. Suur-Suomen valloittaminen löysi Apostolien teoista: Jumalan lempilapsi, Israelin kansa oli ilmiselvästi Suomen kansa, joka lunasti itselleen luvattua, pyhää maata - Karjalaa - itselleen elintilaksi.

Jatkosodan saarnojen perusteella on helppo tuomita papit kansallismielisiksi uskonkiihkoilijoiksi. Osa poliittisesti aktiivisista papeista tällaisia varmasti olivatkin. Mutta suuri osa kamppaili selvästi sodan oikeutusta perustellessaan. Mutta lopulta Jumalan sanansaattajakin on vain omaa nahkaansa pelastava ihminen. Aniharvalta onnistuu lähimmäisenrakkauden ja armon toteuttaminen käytännössä, jos esivalta määrää toista.

Kaiken kaikkiaan Tillin teoksen perusteella jäi sellainen vaikutelma, että suurin osa papeista joutui painimaan uskonsa kanssa varmaankin samalla tavalla kuin Voitto Viro päiväkirjassaan:
"»En tiedä, mitä Jeesus tekisi, vaikka olen kysynyt sitä vuosikymmenten ajan, itseltäni, toisilta ja Raamatun sanasta» Viro puntaroi jälkikäteen, että hän olisi varmasti hävennyt koko ikänsä, ellei olisi osallistunut sotaan – vaikka omatunto olisikin velvoittanut kieltäytymään aseiden käytöstä."

Sotilaspastorit jakamassa ehtoollista kentällä
Sotilaspastorit jakamassa ehtoollista kentällä Sotilaspastorit jakamassa ehtoollista kentällä Kuva: SA-kuva sotapapit

Suomen pyhä sota ja Kolmannen valtakunnan vieraat olisi pitänyt kirjoittaa jo vuosikymmeniä sitten. On huolestuttavaa, että Suomessa on puhuttu ”ajopuuteoriasta” ja valtaosa suomalaisista uskoo mtv:n teettämän tutkimuksenmukaan edelleen ”erillissotaan” ja ”aseveljeyteen”, vaikka historiantutkijat ovat jo siirtyneet liittolaisuuden myöntämiseen. Suomi on onnistunut hämmästyttävällä tavalla pesemään puhtaaksi menneisyytensä. Esimerkkinä myös juutalaisten luovuttaminen Gestapolle, joka myönnettiin julkisesti vasta kymmenisen vuotta siteen. Ei ole samantekevää minkälaisena me sodan asetelman muistamme. Voi vain ihmetellä, onko menneisyyden unohtaminen Suomen tulevaisuuden kannalta järkevää tai edes mielekästä? Mitä opimme esimerkiksi kahden Saksan sodanjälkeisestä menneisyyden käsittelystä? Siinä missä BRD teki mittavaa työtä rehellisen tunnustustyön kanssa, vallitsi DDR:ssä sosialistinen sankariretoriikka. Suomi vaikeni kokonaan.

Suomen pyhä sota ja Kolmannen valtakunnan vieraat ovat karmivaa luettavaa juuri tällä hetkellä. Sillä kun laskee kirjat käsistään ja avaa iltalehdet, ei juuri huomaa eroa.

30-luvun vihollisasetelma tuntuu toistuvan järkyttävän samankaltaisella tavalla.

Tosin uskonnolla ja "Jumalan tahdolla" me emme enää oikeuta sodankäyntiä. Ne syyt jätämme jihadisteille.

"Kansakunta, joka ei tunne historiaansa eikä ole siitä mitään oppinut, joutuu valitettavasti kokemaan sen uudelleen." J.K. Paasikivi

Mutta vaikuttaa siltä, että venäläisistä on jälleen lupa sanoa ihan mitä vain. "Ja Putinista", Jouni Tilli huomauttaa: "ei ole tehty "antikristusta", vaan irrationaalinen mielipuoli, joka on täysin länsimaille kuuluvan "järjellisen" maailmankuvan tuolla puolen."

Historiantutkija ja ulkoasiainneuvos Juhani Suomi on kritisoinut jo vuosia terävästi Suomen Venäjä-politiikkaa. Tähän sopii hyvin lainaus Toisin ajattelevan tasavaltaa –teoksesta:
" Ulkopolitiikassa pelataan mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikan pudotuspeliä muistamatta,
että jo Ukko-Paasikivi pauhasi aikoinaan sen vaarallisuudesta. Kansakunta, joka ei tunne historiaansa eikä ole siitä mitään oppinut, joutuu valitettavasti kokemaan sen uudelleen. Monet merkit viittaavat siihen, että sillä tiellä marssitaan jo.”

ps. Olisi tärkeää muistaa, että Venäjällä on myös toisinajattelijoita. Heidät on valitettavasti vaiennettu. Liian monet heistä ovat joutuneet uhraamaan itsensä rehellisen ilmaisuvapauden alttarille.


Kommentit
  • Helsinki Lit 2018 suorana Ylen kanavilla

    Suorat lähetykset Teemalla & Areenassa pe 25. ja la 26.5.

    Neljättä kertaa järjestettävä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali näkyy suorina lähetyksinä Teemalla sekä Areenassa perjantaina ja lauantaina 25. ja 26.5.2018. Tv-lähetykset ovat myös pysyvästi katsottavina Areenassa jälkikäteen.

  • Miksi miehet eivät lue kirjoja?

    Jos ei lue fiktiota, ei opi erottamaan faktaa ja fiktiota.

    Jotkut miehet jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole lukeneet yhtäkään kirjaa. Mistä on syntynyt kumma ajatus, että kaunokirjallisuuden lukeminen on feminiinistä? Lukaisin muina naisina Ville Elorannan ja Jaakko Leinon mainion suomen kieltä käsittelevän kirjan Sanaiset kansiot.

  • Avaruusromua: Miltä järvi kuulostaa?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla? Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola. Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Aivoverenvuoto ei lopettanut sarjakuvataiteilijan luomistyötä

    Realistista sarjakuvaa rohkeasti omasta elämästä

    Tamperelainen sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo on kehittänyt jännittävän reseptin tekemiselleen. Sarjakuva loikkaa omasta rakastumisesta ja kodin remontoimisesta Tampereen historiaan ja kuluttamisen ideologiaan. Takalo ei myöskään kaihda kertoa omasta vakavasta sairastumisestaan ja masennuksestaan.

  • Koreografi Hanna Brotherus: Rakkaus tanssiin on pitänyt minut hengissä

    Tanssi avaa kehoon koteloituneet muistot

    Viisikymmentä vuotta täyttävä koreografi Hanna Brotherus on aina rakastunut tanssia. Kun hän oli nuoruudessaan katsomassa balettiesityksiä, hän itki lähes aina. Kaipaus tanssin pariin oli niin kova. Vaikka tie ammattilaisuuteen oli mutkainen, elämäntyö tanssin parissa toteutui lopulta.

  • Helsinki Lit 2018 suorana Ylen kanavilla

    Suorat lähetykset Teemalla & Areenassa pe 25. ja la 26.5.

    Neljättä kertaa järjestettävä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali näkyy suorina lähetyksinä Teemalla sekä Areenassa perjantaina ja lauantaina 25. ja 26.5.2018. Tv-lähetykset ovat myös pysyvästi katsottavina Areenassa jälkikäteen.

  • Miksi miehet eivät lue kirjoja?

    Jos ei lue fiktiota, ei opi erottamaan faktaa ja fiktiota.

    Jotkut miehet jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole lukeneet yhtäkään kirjaa. Mistä on syntynyt kumma ajatus, että kaunokirjallisuuden lukeminen on feminiinistä? Lukaisin muina naisina Ville Elorannan ja Jaakko Leinon mainion suomen kieltä käsittelevän kirjan Sanaiset kansiot.

  • Avaruusromua: Miltä järvi kuulostaa?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla?

    Miltä kuulostaa puolentoista metrin syvyydessä jään alla? Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola. Vuodenajasta välittämättä Avaruusromussa lähdetään jäälle, kairataan jäähän reikä ja lasketaan mikrofoni veteen. Jäänalainen äänimaailma on outo ja kiinnostava, ehkä myös hieman pelottava. Esa Kotilainen hankki muutama vuosi sitten hydrofonit eli vedenalaiset mikrofonit, ja niin alkoivat veden äänet muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Peloista pahin

    Lapsen menettäminen on äidin ja isän peruspelko.

    Pelko lapsen menettämisestä on jokaisessa vanhemmassa. Tämä teksti on tutkimusmatka tuohon pelkoon.

  • Teeman kesän elokuvat 2018

    Musikaaleja, Kieślowskia, Tati ja De Niro...

    Teeman kesän elokuvissa mm. musikaaleja, Kieślowskia, Tatia... Elokuvia neljänä iltana viikossa ja Areenassa koko ajan!

  • Avaruusromua 28 vuotta: Betonisen aikakauden muistomerkit

    Avaruusromua 28 vuotta: uutta suomalaista musiikkia!

    Sammaleen peittämä autonromu, ruosteinen laiva, autio talo ja hylätty huoltoasema ovat kauniita ja pelottavia. Ne muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta. Ne hajoavat hitaasti osaksi luontoa. Miksi hylättyihin paikkoihin ja esineisiin liittyy niin paljon kiinnostavaa? Mitä ne kertovat meille? Avaruusromun 28-vuotisjuhlan syntymäpäivälähetyksessä kuunnellaan ennenkuulumatonta suomalaista musiikkia. Areenassa on tarjolla myös VJ Indigon toteuttama ainutkertainen visuaalinen versio tästä lähetyksestä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Scifi-eepos Läskimooses - tulevaisuuden klassikko?

    Läskimooses on jo noteerattu Art Review -lehdessä

    Sen piti olla alunperin kevyt Mars-höpöhöpöseikkailu, mutta siitä tulikin yli tuhatsivuinen -scifieepos. Matti Hagelbergin jatkosarjakuva Läskimooses kertoo ihmiskunnan ja universumin kehityksestä ja avaruudessa vaikuttavista sivilisaatioista. Läskimooses on saavuttanut sarjakuvapiireissä jo kulttimaineen, ja arvostettu Art Review -lehti seuraa hanketta.