Hyppää pääsisältöön

Palsasta, paljaasti

Kristian Smeds näyttelee Kalervo Palsaa.
Kristian Smeds näyttelee Kalervo Palsaa. Kristian Smeds näyttelee Kalervo Palsaa. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo kristian smeds

Kello on puoli neljä aamuyöstä. Esitys on juuri päättynyt. Olen niin uuvuksissa, että tuskin jaksan nostaa käsiäni aplodeihin. Mutta mitä väsymyksestä: näin tämä kuului nähdä. 

Kyse on Kristian Smedsin ja Rosa Liksomin ”Keskiyön Kansallisteatteriin” yhdessä kirjoittamasta esityksestä nimeltä Palsa – ihmisen kuva. Aluksi katsojat viedään Kansallisteatterin näyttämölle, jonka hämärään on rakennettu yksinkertainen lavastus. Pieni lava, muutama kynttelikkö, peltiämpäreitä, mikorofoni, maatuskoita joilla on pääkallo kasvojen paikalla. Näyttämö rullaa ympäri lähes taukoamatta. Palsa kertoo tarinaansa, niin kuin hän sen näki. Katsojan silmien eteen pyöritetään taiteilijan houreet, riemunhetket, kuristavat muistot, vapauttavat matkat maailmalle - ja yhä uudestaan paluu kotiin, kylmään Kittilään. Palsalla on omakuva nimeltä ”Euroopan synkin”. Esitys ei silti ole pelkästään synkkä. Julkeat ja pähkähullut kohtaukset saavat tuon tuosta purskahtamaan nauruun. Tunnelma öisessä katsomossa on hyvä.

Kristian Smeds on Palsa. Kuva Ulla Jokisalo.

Näyttämöllä on kolme ihmistä. Ohjaaja Smeds on Kalervo Palsa. Aina Bergroth makaa näyttämöllä bikineissä ja ruumiillistaa sen, miten Palsa näkee naisen. Timo Kämäräinen on uskomaton yhden miehen orkesteri, joka soitollaan luo vaihtuvia tunnelmia, tukee ja kommentoi tarinaa.

Palsa näyttäytyy lamauttavan ujona miehenä, joka häpeästä piittaamatta koettaa siirtää maalauksiinsa kokemaansa. Palsan huumori on sysimustaa, aiheet paljaita ja ahdistavia: isänmurha, äidin kaipuu, kyvyttömyys lähestyä elävää naista, loputon masturbointi, perversiot, yksinäisyys, pahuus, juopottelu, harhat, viha taidekriitikoiden taidepuhetta kohtaan. Ja kylmimpänä kaikista: kuolema. Mikään ei todellakaan ole pyhää - paitsi taiteen rehellisyys. Palsa koettaa juoda itsensä hengiltä. Hän koettaa hakata laudanpätkästä esiin aina vaan uusia kuvia. Onnistumista juhlitaan ryyppäämällä viikkotolkulla. Vaikein hetki on se, kun täytyy lopettaa juominen, ja aloittaa jälleen työt. 

Aina Bergroth ja Timo Kämäräinen. Kuva Ulla Jokisalo.

Palsan maalaukset ja sarjakuvat vääntyvät kohtauksiksi. Taiteilija kulkee hirttoköysi kaulassa. Hän hiihtää kylmässä huoneessa, sauvoo läpi pitkän yön kohti Kittilää. Tex Willer fantasioi raiskaavansa taidekriitikon. Puukon terä hivelee paljasta ihoa. Palsa pilkkasi ja piiskasi maailmaa, taidemaailmaa ja itseään taiteessaan, ja niin tekee tämä esityskin.

Mutta miksi Smeds on itse näyttämöllä? Parin ystäväni mielestä näytelmä kärsii siitä, ettei pääroolissa ole ammattinäyttelijää. On totta, että Smedsin ilmaisu on hetkittäin paasaavaa tai kulmikasta. Mutta minua se ei haitannut. Päinvastoin: ratkaisu tukee kerrottua. Palsa laittoi itsensä täysillä likoon taidetta tehdessään. Smeds tekee samoin eläytyessään Palsan hahmoon. On yritettävä, mitä se sitten vaatiikin, välittää rohkeasti oma näkemys maailmasta. Ja juuri tämä on esityksen aihe. 

Esityksen lopussa Smeds puhuu – tai esittää puhuvansa – omana itsenään. Hän kertoo ihailleensa kauan kaukaa näitä pohjoisen suuruuksia: Palsaa, Vilho Lampea, Rosa Liksomia, Timo K. Mukkaa, Särestöniemeä. Nyt, Smeds toteaa, hän tohtii vihdoin sanoa olevansa osa samaa joukkoa, niin taiteen kuvastoltaan kuin käsityksessään siitä, mitä vaatii olla taiteilija. 

Oikea Palsa kuoli keuhkokuumeeseen. Palsa-näytelmässä roolihahmo nimeltä Smeds asettuu ruumisarkkuun, koska haluaa päästää päiviltä sen taiteilijan, joka on ollut, ja etenkin kaiken häpeän jota on tuntenut. Arkusta pamahtaa esiin iloinen mies, joka on saanut oivalluksen. Taidetta ei tarvitse tehdä, jos ei huvita. 


Kansallisteatteri: Palsa - ihmisen kuva. Teksti Rosa Liksom ja Kristian Smeds. Ohjaus ja visualisointi Kristian Smeds, musiikki Timo Kämäräinen, valot Pietu Pietiäinen, äänet Heidi Soidinsalo. Rooleissa Kristian Smeds, Timo Kämäräinen ja Aina Bergroth.

Esitykset Kansallisteatterissa 22.11.2014 asti.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.