Hyppää pääsisältöön

Septeto Son nousi kuubalaisten lemmikiksi

Kuuban suosituin suomalaisyhtye Septeto Son on Suomen ainoa son-musiikkia ammatikseen esittänyt kokoonpano. Kuubalaista kansanmusiikkia esittänyt yhtye suhtautui musiikkiin perinteitä syleilevällä kunnioituksella ja maantieteelliset rajat ylittävällä intohimolla.

Turkulais-helsinkiläinen Septeto Son perustettiin vuonna 1982. Yhtye pyrki tekemään pesäeroa muihin kovassa nosteessa olleisiin latino- ja afroamerikkalaista musiikkia esittäviin suomalaisvariaatioihin. Kuubassa valtion muusikkonakin toimineen kitaristi Tero Toivasen johdolla Septeto Son ei vain esittänyt, mutta myös tutki ja keräsi perinteistä kuubalaismusiikkia paikan päällä Kuubassa. Yhtyeen jäsenet kertasivat vierailuidensa vaiheita Ritmo latino -radio-ohjelmassa vuonna 1986.

Yhtyeen jäsen Risto Vuorimies vietti 1980-luvulla lähes vuoden päivät Kuubassa maan kulttuuri- ja opetusministeriöiden vieraana. Vuorimies sai kerran viikossa opetusta muun muassa maan musiikkihistoriaan. Loput kuusi päivää Vuorimies toimi viikoittain omillaan solmien muusikkokontakteja ja seuraten live-konsertteja, joita järjestettiin päivittäin.

Vaikka Vuorimies keskittyi keräämään alkujaan 1900-luvun alussa syntyneestä Son-musiikista materiaalia, törmäsi hän usein myös afrokuubalaiseen musiikkiin. Tämä vanhempi yhdistelmämusiikki on siirtolaisten myötä sekoittunut kuubalaisiin rytmeihin ja vaikuttanut omalta osaltaan voimakkaasti myös Sonin syntyyn.

Matkan aikana kerättyä musiikkia hyödynnettiin Septeto Sonin esityksissä kautta Suomen. Vierailipa koko yhtyekin Kuubassa, jossa se sai nopeasti osakseen paikallisten arvostuksen.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto