Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää ja murtamattomat myytit

Kuva Lisbeth Zwergerin kuvituksesta Grimmin veljesten satuun "Seitsemän korppia"
Kuva Lisbeth Zwergerin kuvituksesta Grimmin veljesten satuun "Seitsemän korppia" Kuva: Hazel Terry lisbeth zwerger

Yksi television huomatuimmista viime vuosien ohjelmista on nimeltään Myytinmurtajat. Myytit, joita tässä yhdysvaltalaisessa luonnontieteitä popularisoivassa sarjassa murretaan, eivät kuitenkaan ole kovin myyttisiä, vaan lähinnä yleisiä uskomuksia, kuten sammaloituuko vierivä kivi vai ei.

Myyttiä pidetään siis jonakin, joka ei todennäköisesti ole totta, vaan se odottaa murtamistaan. Jos jokin on meille pelkkä myytti, se tarkoittaa samaa kuin jotain johon tyhmät ihmiset ovat pitkät ajat uskoneet.

Sanakirjaselitykseltään myytti on kuitenkin hiukan juhlallisempi. Muinaiskreikan puhetta, tarinaa ja kertomusta tarkoittavasta sanasta mythos juontuva sana tarkoittaa alun perin kertomusta, joka käsittelee jumalia, muita yliluonnollisia hahmoja ja maailman syntyä. Myyteille on myös ominaista se, että ne ovat osa jotain suurempaa tarinakokonaisuutta, mytologiaa, jumaltarustoa.

Sana myytti merkitsee meille siis jotain, jolla ei ole järjellisiä perusteita. Parisataa vuotta sitten suhde esi-isien uskomuksiin oli vielä hiukan toisenlainen. Silloin kansallisuusaate kannusti oppineita eri puolilla maailmaa tutustumaan siihen, mihin ihmiset heidän seuduillaan vanhastaan uskoivat. Ensimmäisten joukossa olivat saksalaiset kielitieteilijät, veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm, jotka keräsivät kansantarinoita ja julkaisivat niistä kokoelmia. Jacob Grimm julkaisi vuonna 1835 kirjan nimeltään Deutsche Mythologien, eli Saksalainen mytologia. Suomalainen folkloristiikan tutkija Anna-Leena Siikalan mukaan ei ole sattumaa, että samana vuonna ilmestyi Suomessa Elias Lönnrot –nimisen miehen kokoama kansanrunokokoelma Kalevala.

Viime syksynä akateemikko Siikala julkaisi massiivisen opuksen nimeltään Itämerensuomalaisten mytologia, johon hän on kerännyt materiaalia vuosikymmenten ajan. Teos avaa meille ainutlaatuisen kurkistusaukon siihen, miten meidän esi-isämme ennen näkivät ja kokivat maailman. Kalevalan ansiosta siellä on paljon tuttua, mutta usein tuo tuttu on jotenkin hassussa yhteydessä. Eikö suomalaisten mytologia ollutkaan yksi yhteinen ja yleinen? Kysytään Anna-Leena Siikalalta. Onko sittenkin niin, että nämä myytit ovat niin vikkeliä ja muotoaan muuttavia olioita, että niiden murtamiseen ei piispa, tiedemies ja tv-ohjelma kykene?

Elokuu 2013.

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

  • Avaruusromua: Mitä on pluviofilia?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili? Minä en tiennyt. En, ennen kuin katsoin netistä. Pluviofiili on ihminen, joka rakastaa sadetta. Ihminen, johon sade vaikuttaa rauhoittavasti ja inspiroivasti. Latinan kielen sana "pluvia" tarkoittaa sadetta. Mitä on sade? Se on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Se on kaikkea vedestä rakeisiin. Mitä muuta? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri