Hyppää pääsisältöön

Pornotähti: Oman uransa voi tuhota puolessa vuodessa

Yhdysvaltalainen aikuisviihdetähti Jesse Jane kertoo, että useiden ura pornoalalla on ohi jo puolen vuoden jälkeen.

Jesse Jane muhinoi jo ennen kohtauksen kuvaamista // Kuva: Teemu Saarinen

Yhdysvaltalainen pornotähti Jesse Jane vieraili YleX Viikonlopussa kertomassa muun muassa erikoisesta uravalinnastaan. Hänen oma pornouransa on kestänyt 11 vuotta ja Jane kertoo sen  olevan erittäin harvinaista. Monet palavat nopeasti loppuun.

- Nykyään monen ura kestaa puolesta vuodesta vuoteen. Joillakin onnekkailla kestää kolme vuotta, Jesse Jane sanoo YleX:lle.

Ongelma on hänen mukaansa siinä, että pornonäyttelijät tekevät nykyään puolessa vuodessa hyvin monta elokuvaa. Jane on mahduttanut 11 vuoden uraansa keskimäärin 10 elokuvaa vuodessa.

- Niitä on siis hädin tuskin sata yhteensä. Jotkut, jotka ovat olleet alalla kuusi kuukautta, ovat tehneet enemmän elokuvia kuin minä koko urani aikana.

Jesse Jane kertoo, että liian monen elokuvan tekeminen lyhyessä ajassa kostautuu, kun pian näyttelijälle ei tarjotakaan enää työtä.

- Tytöt tulevat alalle nopean rahan takia ja ovat valmiita tekemään, mitä tahansa. He tekevät paljon hommia, tienaavat nopeasti ja työtä riittää. Puolen vuoden jälkeen he eivät enää kelpaakaan pornoelokuviin. He ovat saattaneet tuhlata rahansa luullen, että sitä saa nopeasti lisää.

Sitten kuviohin tulevat mukaan huumeet. Jesse Jane sanoo joidenkin sortuvan huumeisiin ammatin takia. Koska ilman niitä ei pysty tekemään kaikkein rajuimpia kohtauksia elokuvasta toiseen.

- Huumeiden takia heidän ulkonäkönsä tuhoutuu. Lisäksi he ovat epätoivoisia, kun rooleja ei enää tarjotakaan yhtä paljon kuin ennen.

Lue myös:

Aikuisviihdetähti: Näin paljon pornolla tienaa

Aikuisviihdetähti Jesse Jane YleX:lle: Tätä pornotähdeksi tuleminen vaatii

Lähteet: YleX Viikonloppu