Pasi Heikura
Yle
Heikin päivää vietetään 19. tammikuuta. Samalla kun tarjoamme kakkua Heikeille, Hessuille, Hebandereille ja Hepuille ottakaamme yksi pala lisää myös armaalle isänmaallemme Suomelle. Heikin nimipäivä on nimittäin myös Suomen suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin surmapäivä ja sitä kautta hänen muistopäivänsä.
Pyhä Henrik on hyvä nimikkopyhimys maalle, jossa katolisuus on enää noin 11 000 henkilön harjoittama uskonto ja joka vaalii ylpeänä surmamies Lallin myyttiä. Turun ensimmäiseksi piispaksi nimetystä Henrikistä ei nimittäin tiedetä oikeastaan mitään. Hän jos joku on legendaarinen hahmo, koska niin moni asia hänestä perustuu arvauksille. Se, että hän olisi ollut Suomen piispa, on legendaa; niin myös se, että hän olisi ollut englantilaista syntyperää.
Lalli on yksi karhun sadoista peitenimistä.
Legendan varassa mennään surmamies Lallinkin olemusta pohdittaessa. Se, että hän olisi ollut mustankipeä talonpoika on yhtä vahva arvaus kuin se, että itse asiassa Henrikin olisi tappanut karhu, koska lalli on yksi karhun sadoista peitenimistä. Ja hassua kyllä vanhan kansan mukaan yhdeksänteentoista tammikuuta liittyy sananlasku siitä, että ”Heikin päivänä talven selkä taittuu ja karhu kääntää kylkeään”. Kylkiä on kaksi, joten jos karhu nyt kääntää kylkeään, sen talviuni on puolivälissä. Sananlaskujen mukaan karhu herää Jyrinpäivänä eli Pyhän Yrjänän päivänä 23. huhtikuuta.
Karhulla on tosiaan paljon nimiä. Helsingin Yliopiston uskontotieteen perustajaprofessori ja Lapin yliopiston ja Pohjoisen kulttuuri-instituutin pohjoisen etnografian professori Juha Pentikäinen mainitsee kirjassaan Karhun kannoilla satojen karhun nimien joukossa mm. Tapion, Metsän kuninkaan, Ukon, Äijän, Kultaherran, Kouvon, Jalkakyntylän, Källeröisen, Lullamoisen, Metsähipan, Pöppön, Metsänpekon, Uuhen, Metsän Viljan ja Metsänmörkön. Näitä käytettiin, kun karhun nimeä ei saanut sanoa. Miksi karhun nimeä ei saanut sanoa? Pelättiinkö karhua? Onko meillä nykyään olemassa sanoja, joita ei saa sanoa? Miten karhun elintavat liittyvät katolisiin pyhimyksiin? Aristoteleen kantapäässä Pasi Heikura ja Juha Pentikäinen keskustelevat karhun monista nimistä.
Karhun nimiä Juha Pentikäisen Karhun kannoilla -kirjan luettelosta s. 10 (Etnika 2005):
Tapio, Metsän kuningas, Metsävanhus, Metsän ukko, Ukko, Metävoari, Mettänäijä, Äijä, Vanha, Vanhamies, Mies, Aikamies, Metsänmies, Kultaherra, Aika Poika, Nalle, Nallepoika, Nalli, Tapiotar, Nokinen neiti, Neitoseni, Kaunoinen, Kaunoseni, Hän, Itse, Se, Matti, Maurihinen, Suuripää, Leilipää mies, Kiirasilmä, Halliparta, Harvahammas, Kultahammas, Hallavanahka, Pitkävilla, Karvahousu, Vihtahousu, Kultarinta, Musta Rinta, Rusko, Karvajalka, Suuri Jalka, Kärmenjalka, Jalkakyntylä, Mesikämmen, Mesikäpälä, Mezikäpälä, Mesiloappa, Kämmen imijä, Kultakämmen, Leviä kämmen, Käpälä, Kynnet, Isommainen, Isompi, Kusiaistennuolija, Musta mulkku, Luukyrpä, Kontio, Kondio, Kontian, Kontiainen, Kondii, Kontii, Kouko, Kouvo, Koltso, Kuntsa, Autuas, Hyvä, Hopii, Kulta, Källervöinen, Källeröinen, Käretyinen, Kääröseni, Könninkäinen, Köntiäinen, Kirmijäini, Lallokki, Lullamoinen, Misko, Mömmö, Mönni, Mönningäinen, Menninkäinen, Möntti, Mönttö, Mörkö, Mörri, Mössi, Mössikkä, Mötti, Mött, Pöppö, Putkitar, Sykkö, Töötötöö, Metsä, Mehtä, Mettä, Iso Metsä, Isoomettä, Metsähinen, Metsäläinen, Metällinen, Metsänpekko, Metän elukka, Metsän otus, Metsähippa, Metsän hevonen, Metsän hiisi, Metsän härkä, Metsän kirjava, Metsän lieko, Metän mälvi, Metsän omena, Metsän onni, Puhdas Metsä, Puhas Elävä, Metsän väri, Metsänmörkkö, Metsänmyyrtäjä, Metsänpitäjä, Metsänvieri, Metsän kissa, Eläin, Härköinen, Hurta, Koira, Rakki, Lintunen, Iso Kurki, Kurki, Uuhi, Uuho, Otso, Otsonen, Ohto, Otto, Ohtonen, Ohtoseni, Osmo, Otava, Paha, Paha karsi, Pataryssä, Peto, Vihasesi, Lehmän syöjä, Lehmänpelko, Maan kavala, Metänpeto, Ryökämöinen, Pöykäre, Pöykär, Riista, Saalis, Sualis, Erä, Metsän vilja, Jumalan vilja, Vilja.
Päivitys 14.1.2015: vaihdettu kuva.
