Hyppää pääsisältöön

Mitä mieltä olet Lennon (feat. The Electric Sons) kappaleesta Wake Up?

YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista perjantaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Lauantaisin YleX Viikonlopussa viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Lenno promokuva // Kuva: Meri Björn

Kuka? Lenno (feat. The Electric Sons): Wake Up

Mitä? Vasta 19-vuotias dj-tuottaja Lenno Linjama on varmasti Suomen kovin EDM-lupaus. Nimekkäillä remikseillä mainettaan kasvattanut nuorimies työstää myös omaa materiaalia, joka sekin on vakuuttanut niin kotimaan diskoteekeissa kuin ison maailman tanssilattioilla. Vuonna 2013 julkaistulta Never Stop -EP:ltä irrotettu Show More Love onnistui aikanaan Viikon Rytmibarometri-voittaja on Lenno!.

Tänään arvioitavaksi pääsee Lennon uusi single Wake Up. Kappaleen vokaalit taiteilee jenkkiläisen indie-duo The Electric Sonsin laulaja Andrew Miller. Lenno on itse kuvaillut biisin olevan yhdistelmä uutta tanssimusiikkia, villejä 80-luvun syntikoita, isoja bassolinjoja ja siistiä laulunkirjoitusta. Mitä mieltä sinä olet?

Hä? Lenno ei itse taida olla kovin hyvä heräämään, sillä hänen Instagram tililtään löytyy, kuva jossa herätyskelloon on ajastettu varmuuden vuoksi hälytys 20 minuutin ajalle viiden minuutin välein..