Hyppää pääsisältöön

Aristototeleen kantapää ja muu vaara

Liikennemerkkiviidakko
Liikennemerkkiviidakko Kuva: Jyrki Valkama liikennemerkki

Rautatie otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1862, mutta ensimmäinen auto ajeli maamme kamaralle vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, kun toukokuussa 1900 turkulaisen kauppaneuvoksen Viktor Forseliuksen Benz Velo Comfortable saapui Lyypekistä Turkuun Pehr Brahe-laivalla. Sama etumatka rautateillä on myös liikennöinnin turvallisen sujumisen edellyttämän merkkijärjestelmän kehittämisessä.

Maanteillä oli vuosisatojen ajan liikuttu hevosilla, jotka ilmeisesti osasivat liikkua ohjastajiaan viisaammin, koska varsinaiset liikennemerkkijärjestelmät piti teillä ottaa käyntiin siinä vaiheessa kun ihmiset alkoivat ottaa vastuun tiellä liikkumisestaan itse autoliikenteen yleistyessä. Vasta vuonna 1870 hevosliikenteelle tarvittiin Suomessa ensimmäinen ja ainoa tunnettu varoitusmerkkinsä: juosten ajo -kielto silloilla. Jos hevosen antoi juosta sillalla rattaiden kanssa, tärinä hölläsi sillan ruuveja ja sillan kansi kului hevosenkenkien kolinasta.

Rautateillä liikennemerkit todettiin välttämättömiksi 1800-luvun puolivälin Isossa-Britanniassa. Pian myös liikennevalot tulivat brittien kiskoille, mutta mikä kiinnostavaa, alun perin valkoinen valo tarkoitti kaikki hyvin ja vihreä valo tarkoitti vaaraa.

Ensimmäiset maanteiden liikennevalot sytytti Lontoossa Houses of Parliamentin edustalla rautatieinsinööri J.P.Knight joulukuussa 1868. Tolpassa oli kaasulla toimivat punainen ja vihreä valo ja ne muistuttivat rautatien semaforeja. Ikävä kyllä kaasuräjähdys tuhosi liikennevalot kahden kuukauden kuluttua ja surmasi sitä käyttäneet kaksi poliisia.

Varsinaisesti liikennevalot saatiin toimimaan ensimmäisen kerran massamittaisen autoilun edelläkävijämaan USA:n kamaralla, kun poliisimies Lester Wire keksi Salt Lake Cityssä nykyaikaisen puna-vihreän sähköisen liikennevalon vuonna 1912. Kahdeksan vuotta myöhemmin Detroitissa otettiin käyttöön liikennevalot, joissa oli punaisen ja vihreän valon lisäksi myös keltainen valo.

Suomeen liikennevaloja saatiin odottaa vuoteen 1951 asti. Silloin valot syttyivät Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteyksessä Helsingissä. Kuuden vuoden kuluttua Turku sai maamme toiset valot Kauppatorin laidalle ja vuonna 1960 Tampere liittyi liikennevalokaupunkien joukkoon kun Itsenäisyydenkadun ja Tammelan puistokadun risteyksessä alettiin kulkea valojen ohjaamina.

Liikennemerkit on ehkä maailman yleisin merkkikieli. Se on liikenteen oma kieli, jota miljoonat liikkujat maailmassa ymmärtävät. Miten liikennemerkit ovat yleistyneet Suomessa? Mistä hirvivaaramerkki tuli meille? Millaista liikennemerkkiä vielä tarvittaisiin? Sen kertoo seuraavassa Olavi Pakarinen, rakennusmestari ja Kaakkois-Suomen tiepiirin tieperinneasioitten hoitaja vuodesta 1977 vuoteen 2001. Hän on myös mainion opuksen Tieopasteet kautta aikojen kirjoittaja.
Syyskuu 2012.

Wikipedia: Suomalaiset liikennemerkit

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri