Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Ville 30 päivässä pääkuva

Silkkitie 30 päivässä

Silkkitie 30 päivässä -sarjan reitti
Silkkitie 30 päivässä -sarjan reitti Kuva: Yle silkkitie 30 päivässä

Silkkitie 30 päivässä -sarjassa Ville Haapasalo matkusti Keski-Aasiassa, entisissä neuvostomaissa pitkin muinaista Silkkitietä. Reitti kulki Kaukasuksella sijaitsevasta Georgiasta Uzbekistanin, Tadžikistanin ja Kazakstanin kautta Mongoliaan asti.

Reissu vei seuduille ja paikkoihin, jonne turistit eivät tavallisesti eksy. Rämäpäiseen tyyliinsä Ville kokeili ja maistoi kaikkea sellaista, mitä paikallisetkin.

30 päivän matka alkoi Georgian Tbilisistä, jossa Ville kävi parantavassa kylvyssä ja tutustui 40 metriä korkean kivipaalun päälle rakennettuun luostariin. Vuoristomaisemat hurmasivat Georgiassa ja Tadžikistanissa, jossa matka kulki yli viiden kilometrin korkeudessa kulkevaa vuoristoreittiä. Uzbekistanissa Ville yöpyi jurttakylässä ja ratsasti kamelilla ennen kuin matka jatkui autiomaan halki tarunhohtoiseen Buharan kaupunkiin. Kazakstanissa Ville kävi Aral-järvellä ja tutustui futuristiseen Astanan kaupunkiin. Jännittävä matka päättyi lopulta Mongoliaan, jossa Ville kokeili kurkkulaulantaa ja vietti hetken yhdessä nomadiperheen kanssa.

Iskanderkul-järvi Tadžikistanissa 2200 m korkeudessa
Iskanderkul on vuoristojärvi noin 2200 metrin korkeudessa Tadžikistanissa. Järven kirkas vesi on peräisin ympäröiviltä jäähuippuisilta vuorilta. Siellä ei ole juurikaan elämää, koska vesi on niin mineraalipitoista. Nimensä järvi on saanut Aleksanteri Suurelta: Aleksanteri on persian kielessä Iskander, kul puolestaan tarkoittaa monilla turkkilaisilla murteilla järveä. Aleksanteri Suuren hevosen kerrotaan myös hukkuneen Iskanderkul-järveen. Se kummittelee siellä joka vuosi kesäkuun 20. päivänä. Iskanderkul-järvi Tadžikistanissa 2200 m korkeudessa Kuva: Yle tadžikistan

Lisää Silkkitie-kuvia Facebookissa

Lisää ohjelmasta

  • Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia

    Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia

    Jakso 8/8. Ville valmistaa mauritiuslaisia herkkuja Sebastienin, Allin, Francon ja Elinan opastuksessa. Ville innostuu tanssimaan myös perinteistä orjatanssia ja maistelemaan rommia.

  • Poronverimakkara on saamelainen herkku

    Poronverimakkara on saamelainen herkku

    Jakso 7/8. Ville tutustuu saamelaiseen ruokakulttuuriin ja luonnon antimien hyödyntämiseen. Niiles-Jouni opettaa Villeä valmistamaan perinteisiä pororuokia kuten koparakeittoa ja savustettua kurppia.

  • Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

    Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

    Jakso 6/8. Ville pääsee nauttimaan irlantilaisia ostereita sekä valmistamaan Davidin stout-oluella maustettua lammaspataa. Ruoanlaiton ohessa Ville saa nauttia irlantilaisesta huumorista ja musiikista.

  • Nigerialainen häränhäntä nostaa hien pintaan

    Nigerialainen häränhäntä nostaa hien pintaan

    Jakso 5/8. Nigerialaisissa pidoissa ruokalajeja on monta eikä chiliä ei säästellä. Villen suomalais-nigerialaiset vieraat opettavat Villelle ibo-heimon kulttuuria ja ruokaperinteitä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua