Hyppää pääsisältöön

Vain tämä hetki. Ei tulevaisuutta.

Täynnä elämää - balladi Jyri Honkavaarasta. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen.
Täynnä elämää - balladi Jyri Honkavaarasta. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Kuva: © Mitro Härkönen täynnä elämää. circus maximus.

Koko-teatterin täpötäydessä katsomossa on hilpeä, odottava fiilis. Tuntuu, kuin olisi rokkiklubilla eikä teatterissa ensinkään. Yleisön joukossa näkyy irokeeseja, tatuointeja, mustaa nahkaa, vahvoja meikkejä. Lavalla on kaksi miestä farkuissa ja kulahtaneissa t-paidoissa. Lisäksi tarvitaan vain rummut, kitara ja mikrofoniteline, jossa roikkuu nahkarotsi. Ja keikalta tuntuu itse esityskin, nimeltään Täynnä elämää. Jyrki Pylväksen kirjoittama ja Perttu Leinosen ohjaama show kertoo Jyri Honkavaarasta (1960-1997), joka nousi 1970-luvun lopussa hetkeksi maineeseen Ratsia-yhtyeensä kanssa.

Tomi Alatalo. Kuvat Mitro Härkönen.

Sorina salissa hiljenee, kun miehet tarttuvat soittimiin, ja vetäisevät ensimmäisen biisin: ”Ne sanoo sä oot toivoton, mut sullon jotain mitä niil ei oo: tämä hetki ja tulevaisuus!”  Noissa sanoissa kiteytyy esityksen aihe ja sen herättämä päällimmäinen tunne: nuoruuden riemukas uho - jota leikkaa haikeus tuhlatusta elämästä, liian lyhyestä lennosta. Tulevaisuudesta, jota ei tullutkaan.

Tarina alkaa vuodesta 1976, Pihtiputaalta. Honkavaara on pikkykylän 16-vuotias Johnny Rotten, joka kulkee sonnustautuneena mustaan nahkatakkiin ja rautakaupasta ostettuun kettinkiin. Biisit nauhoitetaan kasetille kaverin iskän kelanauhurilla, kannet rustataan tussilla. Lehtijuttujen pohjalta kirjoitettu esitys kertoo Ratsian ja Honkavaaran tarinan niin kuin bändi- ja koulukaverit sekä muut läheiset sen näkivät. Näyttelijä-muusikot Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen esittävät kaikkia näitä vaihtuvia puhujia, ja tekevät sen rouheasti, vilpittömästi, konstailemattomalla punk-asenteella.

Käänne tapahtuu vuonna 1979, kun Ratsia voittaa Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan. Tehokkaassa sikermässä bändi kiitää Tavastialta Provinssirockiin ja Saapasjalkarockiin ja ties mihin pikku kinkereille. 185 keikkaa vuodessa. Yllätyn kun tajuan, että tunnen melkein kaikki kuultavat laulut: Lontoon skidit. Täältä tulee yö. Täynnä elämää. Yleisöstä aistii ilon, joka syntyy vanhojen biisien kuulemisesta. Tekee mieli kuulla lisää.

Antti Laukkarinen ja Tomi Alatalo. Kuva Mitro Härkönen.

Jo vuonna 1981 Ratsia hajoaa. Stoori jatkuu katkelmina, väläyksinä, sillä ne ovat ainoa mitä tiedetään. Jyri Honkavaara juuttuu versioimaan Kirkan Leijat-hittiä. Kukaan ei ymmärrä miksi. Hän perustaa uusia bändejä, mutta Ratsia-ajan suosioon ei ole paluuta. Esitys on täynnä musiikkia, joka vie sinne, missä päähenkilön mieli liikkuu. Honkavaara käyttää viinaa, huumeita ja lääkkeitä, hän katoaa maailmasta. Hän putoaa parvekkeelta sekavissa oloissa, sairastuu, lihoo, ei tunnista ystäviään. Soittokaverit ovat päässeet elämässään eteenpäin: yksi kerrallaan he kertovat, missä näkivät Honkavaaran viimeisen kerran. Halikossa huoltoasemalla, metrossa, baarin nurkassa. Katsoja saa kuvitella, mitä apeitten väläysten välillä tapahtuu.

Kerronnan keinoja on tässä esityksessä tasan kaksi: suora puhe, ja vielä suorempi soitto. Hetkittäin esitys pysähtyy jutusteluksi. Mutta esiintyjien innostus ja energia on vastustamatonta. Ja rosoinen kotikutoisuus on yhtä aiheen kanssa. Tämä on oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka tahdissa olisin halunnut tanssia.


Circus Maximus: Täynnä elämää. Balladi Jyri Honkavaarasta.  Käsikirjoitus Jyrki Pylväs, ohjaus Perttu Leinonen. Valo- ja äänisuunnittelu Jere Kolehmainen. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Ensi-ilta oli Koko-teatterissa Helsingissä 2.5.2014.

Esitys on kiertueella lokakuussa 2014. Aikataulut löytyvät osoitteesta http://taynnaelamaa.tumblr.com.

 

 

Penkkitaiteilija

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluja festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.

  • Suomalais-ugrilainen salaliitto

    Kaikki unkarilaiset eivät usko kielisukulaisuuteen

    Suomen ja unkarin kielet ovat todistetusti sukua toisilleen. Vahvasti elää kuitenkin myös käsitys, että teoria suomalais-ugrilaisten kielten sukulaisuudesta on salaliitto. Mihin ihmeeseen sellaisella väitteillä pyritään?

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluja festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa.

  • Salon seudulla maa vajosi 1800-luvulla – ja vajoaa yhä

    Maamme-kirja 2017: Varsinais-Suomi

    Mikä on parasta Suomessa? Sen kertoo Sakari Topelius Maamme kirjassa: Valitaan kallio Ahvenanmaan saaristosta, rakentaja Pohjanmaalta, leipä Uudeltamaalta, voi Savonmaalta, omena Varsinais-Suomesta, hevonen Karjalasta, pellava Hämeenmaasta, rauta Satakunnasta, turkki Lapinmaasta – ja ystävä kaikista maakunnista. Toimittaja Jakke Holvas lähti maakuntiin etsimään Topeliuksen suosikkeja.

  • Elektroninen sarjakomputaattori ja kummitekoneistoja. Avaruusromua 24.9.2017

    Amiga-musiikkia, ite-oopperaa ja minimalismia

    Vuonna 1954 Teknillisessä korkeakoulussa alettiin rakentaa ensimmäistä suomalaista tietokonetta, elektronista sarjakomputaattoria. Vielä ei puhuttu tietokoneista, vaan matematiikkakoneista tai sähköaivoista. Sitten koitti 1980-luku ja alkoi tapahtua: MikroMikko, IBM PC, Atari, Commodore, Amiga, Apple, Tandy… Etenkin Commodore 64 ja saman valmistajan Amiga 500 olivat meillä valtavia menestyksiä. Niillä tehtiin musiikkia - ja tehdään edelleen. Avaruusromussa Amiga-musiikkia, ite-oopperaa, konstruktivismia, minimalismia ja kummitekoneistoja. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • "Kaikki taide käsittelee kuolemisen taitoa": The Reflecting Skinin ohjaaja lumosi katsojat ja kriitikot vuonna 1991

    Philip Ridleyn haastattelu R&A-festivaalilta 1991.

    "Philip Ridley mahdutti The Reflecting Skiniin kaikki alkukantaiset pelot ja sai aikaan yhden viime vuosikymmenien kauneimmista elokuvista." Näin kirjoitti silloisen Uuden Suomen elokuvatoimittaja Kati Sinisalo Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin suuresta tapauksesta vuonna 1991. Loveen lankesivat niin kriitikot kuin yleisö. Teema julkaisee 14.9.1991 ilmestyneen ohjaajahaastattelun uusiksi R&A-festivaalin 30-vuotisjuhlan kunniaksi.

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.