Hyppää pääsisältöön

Vain tämä hetki. Ei tulevaisuutta.

Täynnä elämää - balladi Jyri Honkavaarasta. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen.
Täynnä elämää - balladi Jyri Honkavaarasta. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Kuva: © Mitro Härkönen täynnä elämää. circus maximus.

Koko-teatterin täpötäydessä katsomossa on hilpeä, odottava fiilis. Tuntuu, kuin olisi rokkiklubilla eikä teatterissa ensinkään. Yleisön joukossa näkyy irokeeseja, tatuointeja, mustaa nahkaa, vahvoja meikkejä. Lavalla on kaksi miestä farkuissa ja kulahtaneissa t-paidoissa. Lisäksi tarvitaan vain rummut, kitara ja mikrofoniteline, jossa roikkuu nahkarotsi. Ja keikalta tuntuu itse esityskin, nimeltään Täynnä elämää. Jyrki Pylväksen kirjoittama ja Perttu Leinosen ohjaama show kertoo Jyri Honkavaarasta (1960-1997), joka nousi 1970-luvun lopussa hetkeksi maineeseen Ratsia-yhtyeensä kanssa.

Tomi Alatalo. Kuvat Mitro Härkönen.

Sorina salissa hiljenee, kun miehet tarttuvat soittimiin, ja vetäisevät ensimmäisen biisin: ”Ne sanoo sä oot toivoton, mut sullon jotain mitä niil ei oo: tämä hetki ja tulevaisuus!”  Noissa sanoissa kiteytyy esityksen aihe ja sen herättämä päällimmäinen tunne: nuoruuden riemukas uho - jota leikkaa haikeus tuhlatusta elämästä, liian lyhyestä lennosta. Tulevaisuudesta, jota ei tullutkaan.

Tarina alkaa vuodesta 1976, Pihtiputaalta. Honkavaara on pikkykylän 16-vuotias Johnny Rotten, joka kulkee sonnustautuneena mustaan nahkatakkiin ja rautakaupasta ostettuun kettinkiin. Biisit nauhoitetaan kasetille kaverin iskän kelanauhurilla, kannet rustataan tussilla. Lehtijuttujen pohjalta kirjoitettu esitys kertoo Ratsian ja Honkavaaran tarinan niin kuin bändi- ja koulukaverit sekä muut läheiset sen näkivät. Näyttelijä-muusikot Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen esittävät kaikkia näitä vaihtuvia puhujia, ja tekevät sen rouheasti, vilpittömästi, konstailemattomalla punk-asenteella.

Käänne tapahtuu vuonna 1979, kun Ratsia voittaa Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan. Tehokkaassa sikermässä bändi kiitää Tavastialta Provinssirockiin ja Saapasjalkarockiin ja ties mihin pikku kinkereille. 185 keikkaa vuodessa. Yllätyn kun tajuan, että tunnen melkein kaikki kuultavat laulut: Lontoon skidit. Täältä tulee yö. Täynnä elämää. Yleisöstä aistii ilon, joka syntyy vanhojen biisien kuulemisesta. Tekee mieli kuulla lisää.

Antti Laukkarinen ja Tomi Alatalo. Kuva Mitro Härkönen.

Jo vuonna 1981 Ratsia hajoaa. Stoori jatkuu katkelmina, väläyksinä, sillä ne ovat ainoa mitä tiedetään. Jyri Honkavaara juuttuu versioimaan Kirkan Leijat-hittiä. Kukaan ei ymmärrä miksi. Hän perustaa uusia bändejä, mutta Ratsia-ajan suosioon ei ole paluuta. Esitys on täynnä musiikkia, joka vie sinne, missä päähenkilön mieli liikkuu. Honkavaara käyttää viinaa, huumeita ja lääkkeitä, hän katoaa maailmasta. Hän putoaa parvekkeelta sekavissa oloissa, sairastuu, lihoo, ei tunnista ystäviään. Soittokaverit ovat päässeet elämässään eteenpäin: yksi kerrallaan he kertovat, missä näkivät Honkavaaran viimeisen kerran. Halikossa huoltoasemalla, metrossa, baarin nurkassa. Katsoja saa kuvitella, mitä apeitten väläysten välillä tapahtuu.

Kerronnan keinoja on tässä esityksessä tasan kaksi: suora puhe, ja vielä suorempi soitto. Hetkittäin esitys pysähtyy jutusteluksi. Mutta esiintyjien innostus ja energia on vastustamatonta. Ja rosoinen kotikutoisuus on yhtä aiheen kanssa. Tämä on oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka tahdissa olisin halunnut tanssia.


Circus Maximus: Täynnä elämää. Balladi Jyri Honkavaarasta.  Käsikirjoitus Jyrki Pylväs, ohjaus Perttu Leinonen. Valo- ja äänisuunnittelu Jere Kolehmainen. Rooleissa Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Ensi-ilta oli Koko-teatterissa Helsingissä 2.5.2014.

Esitys on kiertueella lokakuussa 2014. Aikataulut löytyvät osoitteesta http://taynnaelamaa.tumblr.com.

 

 

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri