Hyppää pääsisältöön

Aamusydämellä: Pään kivut

TV1 sunnuntaina 10.5.2015 klo 9.05 - 9.45

Krooninen migreeni vaikeuttaa Carolina Cederbergin toimintakykyä ja elämänhallintaa jopa useita kertoja viikossa. Outi Elo on puolestaan elänyt kolmoishermosäryn kanssa 12 vuotta. Kovat kivut taivuttivat Outin lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle.

Suomessa migreeniä sairastaa yli puoli miljoonaa ihmistä ja se on työikäisten yleisin neurologinen sairaus. Kolmoishermosärkyyn sairastuu vuosittain noin 200 suomalaista ja sitä pidetään yhtenä pahimmista kivuista.

Migreeni vie välillä työkyvyn

Carolina Cederberg, 47, kärsi jo lukioikäisenä kovista päänsäryistä, mutta diagnoosin migreenistä hän sai vasta aikuisiällä. Carolina ei ihmetellyt, miksi hänelle tuli migreeni, koska myös äidillä ja siskolla on sama sairaus.

Carolina kärsii migreenikohtauksista jopa neljä kertaa viikossa ja pahimmillaan kohtauksen aikana ei pysty edes kunnolla hengittämään. Carolina on joutunut olemaan migreeninsä vuoksi pois psykiatrisen sairaanhoitajan töistään ja siirtämään potilaidensa vastaanottoaikoja. Melu, hajut, saunominen, valvominen, alkoholi, kuukautiskierto ja tunnekuohut laukaisevat Carolinan migreenin.

Estolääkkeet ovat välillä vähentäneet Carolinan migreenikohtauksia, mutta lääkityksestä on välillä oltava tauolla ja silloin kohtauksia tulee enemmän. Parhaiten Carolinan migreenikohtaukseen tehoaa päivystyksessä suoraan suoneen annettu lääkecocktail. Krooniseen ja vaikeahoitoiseen migreeniin annetaan nykyään myös botox-hoitoa ja sitä Carolina pääsee kokeilemaan myöhemmin syksyllä.

Kipu räjähti kasvoihin

Outi Elo, 44, istui 12 vuotta sitten autossa, kun hänen kasvoihinsa iski yllättäen räjähtävän voimakas kipu. Outi luuli, että hänen hampaansa halkesi ja meni hammaslääkärin kipuvastaanotolle. Mitään vikaa hampaissa ei todettu. Outi kävi neljän vuoden ajan monen lääkärin luona selvittämässä kipujensa syytä, mutta mitään ei löydetty. Lopulta hän sai lähetteen kipuun erikoistuneelle lääkärille ja diagnoosin kolmoishermosärystä.

Kolmoishermosäryn latinankielinen nimi, trigeminus neuralgia, kuvastaa Outin mielestä paremmin sitä hermosärkyä, minkä otsan, yläleuan ja alaleuan alueille haarautuva hermo aiheuttaa.
Kolmoishermosärkyä on lisäksi kahdenlaista, tyypillistä ja epätyypillistä. Outilla on näitä molempia. Epätyypillistä kolmoishermosärkyään Outi kuvailee kuin olisi siili tungettu posken sisään, lasinsiruja silmissä ja korvaan työnnettäisiin porkkanaa. Tyypilliseen kolmoishermosärkyyn liittyen Outilla on vielä lisäksi sähköiskunomaisia tuikkauskipuja kasvoissaan.

Kolmoishermosärky voi alkaa kokonaan ilman näkyvää syytä, kuten Outille kävi tai sen voi aiheuttaa esimerkiksi hampaaseen tehty toimenpide tai päähän kohdistunut kova isku. Outin kipujen aiheuttajaa on etsitty aivoleikkauksenkin avulla, mutta tuloksetta.

Elämää sisätiloissa

Outi elää nykyään pääsääntöisesti sisätiloissa, koska kylmyys ja vähäinenkin tuulenvire laukaisevat kivun kasvojen alueella. Kivun ollessa pahimmillaan hän yrittää levätä, mutta jos sekään ei onnistu, hän nousee ylös ja alkaa tehdä tarkkuutta vaativia lasitöitä. Ne auttavat Outia siirtämään huomion pois kivuista.

Outi on päättänyt, ettei anna kolmoishermosärylleen periksi, vaikka amerikkalaiset ovatkin nimenneet sen itsemurhasairaudeksi. Kohtalotovereita Outi on löytänyt netin kautta. Hän jakaa kolmoishermosärkyyn liittyvää tietoa ja kokemusten kautta testattuja vinkkejä sekä Facebookissa että TN Finland –sivuilla. Yhdessä ystävänsä kanssa Outi toteutti myös kansainvälisen kyselyn sairaudesta. Laajan kyselyaineiston tulokset ovat herättäneet kiinnostusta jopa yliopistotason kipututkijoiden joukossa.

Pään kipua ei ymmärretä

Kolmoishermosäryn lisäksi Outi sairastaa Ehlers Danlos –syndroomaa, geenivirhettä, jossa elimistö rakentaa sidekudosten rakennusmateriaalin, kollageenin, virheellisesti. Sen seurauksena Outilla on paljon tuki- ja liikuntaelinongelmia ja hänen selkäänsä on operoitu kahdesti. Selän tilanne helpotti häntä saamaan lopulta yhdeksän yrityksen jälkeen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa läpi. Outi ja Carolina ovat vuosien varrella huomanneet, että päänkipuun töistä poissaolon syynä tai työkyvyttömyyden aiheuttajana saatetaan edelleen suhtautua varsin nuivasti.

Outi ja Carolina haluaisivat lisää tietoa, osaamista ja oikeanlaista asennetta pään alueen sairauksien hoitamiseen. Outi on törmännyt usein jopa siihen, että häntä luullaan lääkkeiden väärinkäyttäjäksi, kun hän hakee koviin kipuihinsa apua. Nopeampaa kivunlievitystä migreeniinsä kaipaa myös Carolina. Päivystyksessä kun usein menee toistakin tuntia ennen kuin saa suoneensa kipua helpottavan ruiskeen.

Ensiesitys TV1 sunnuntaina 21.9.2014

Kommentit
  • Alzheimerin tauti nostaa esiin sekä herkkiä tunteita että raivokohtauksia

    Alzheimerin tautia sairastavien omaisten kokemuksia

    Etenevästä muistisairaudesta kärsivien määrä kasvaa, kun väestö ikääntyy. Suomessa on arviolta lähes 200 000 muistisairasta ihmistä, joista puolet vähintään keskivaikeassa vaiheessa sairauttaan. Vuosittain lähes 15 000 ihmistä sairastuu muistin sairauksiin. Yleisin etenevä muistisairaus on Alzheimerin tauti.

  • Aamusydämellä: Borrelioositartunta

    Borrelioosiin sairastuneet kertovat kokemuksiaan

    TV1 sunnuntaina 17.4.2016 klo 9.05 - 9.45 Punkkien levittämä borrelioosi eli Lymen tauti vaanii kesäisessä luonnossa. Sari Kiiski sai tartunnan 14 vuotta sitten ja Niklas Hallmanilla todettiin neuroborrelioosi runsas puoli vuotta sitten.

  • Aamusydämellä: Nuoren syöpä

    Anna-Elina ja Aapeli ovat selvinneet syövästä

    TV1 sunnuntaina 3.4.2016 klo 9.05 - 9.45 Miltä tuntuu sairastua syöpään, kun on nuori ja elämä on juuri alkamassa suunnitelmineen ja unelmineen. Anna-Elina Rahikainen ja Aapeli Myllynen kertovat miten syöpä heidät pysäytti ja millaista tukea he olisivat sairastaessaan kaivanneet.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Terveys