Hyppää pääsisältöön

Candomino on Yleisradion vuoden nuorisokuoro

Candomino-kuoro laulaa Esko Kallion johdolla Kantapöytä-ohjelmassa 17.9.2014.
Candomino-kuoro laulaa Esko Kallion johdolla Kantapöytä-ohjelmassa 17.9.2014. Candomino-kuoro laulaa Esko Kallion johdolla Kantapöytä-ohjelmassa 17.9.2014. Kuva: Yle/Laila Kangas esko kallio

Espoon nuorisokuoro Candomino on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2014–2015. Yle Kulttuuri ja viihteen klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron jo vuodesta 1988 lähtien. Valinnalla halutaan tukea suomalaista, korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa.

Candomino on nuorista aikuisista koostuva espoolainen kamarikuoro. Kuoro tunnetaan korkeatasoisesta musiikin esittämisestä, tiiviistä ja puhtaasta soinnista. Kuoron perusti vuonna 1967 musiikkineuvos Tauno Satomaa, joka johti Candominoa lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Nimensä kuoro on saanut latinan kielen sanoista Cantate Domino – Laulakaa Herralle. Vuodesta 2005 alkaen kuoroa on johtanut Esko Kallio.
Kuuden nuoren laulajan ryhmästä on kasvanut vuosien kuluessa arvostettu ja tunnettu kamarikuoro, jonka maine on kasvanut kymmenillä menestyksekkäillä konserttimatkoilla ympäri maailman. Candomino on palkittu niin kansainvälisissä kuin kotimaisissa kuorokilpailuissa. Viimeisin kilpailupalkinto on kesältä 2010, jolloin Candomino osallistui Sveitsissä arvostettuun Neuchâtelin kuorokilpailuun. Candomino sijoittui sekakuorosarjan jaetulle toiselle sijalle ja palkittiin parhaasta kirkkomusiikkiteoksen esityksestä.

Candomino on myös kantaesittänyt lukuisia teoksia ja levyttänyt yli kaksikymmentä korkeatasoista äänitettä, joista uusin on lokakuussa 2011 julkaistu joululevy Ihme. Kuoro esiintyy säännöllisesti kotikaupungissaan Espoossa, muualla Suomessa ja ulkomailla. Elokuussa 2014 Candomino esiintyi Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla sekä eteläranskalaisella Rencontres Musicales de Figeac -festivaalilla.

Kuoron yhteydessä on syksystä 2013 alkaen harjoitellut lapsikuoro CandoMini, jota johtaa musiikkikasvatuksen opiskelija Viena Jurvelin. Candominon suojelija on Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma.

Espoossa syntynyt Esko Kallio on aloittanut musiikkiopintonsa Espoon musiikkikoulussa (nyk. musiikkiopisto Juvenalia) ja valmistunut Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalta. Hän on opiskellut useilla mestarikursseilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Ohjelmistoltaan Kallio on pyrkinyt kurottamaan keskiajalta ihan uusimpaan musiikkiin asti, ja hän on kantaesittänyt runsaasti varsinkin pohjoisamerikkalaisten nykysäveltäjien teoksia. Viime vuosina Kallio on levyttänyt ahkerasti ja tehnyt useita kantanauhoja Yleisradioon. Esko Kallio johtaa Candominon lisäksi Suomen Laulua sekä Turun konservatorion kamarikuoroa.

Yleisradion vuoden nuorisokuoron radioitava joulukonsertti pidetään perjantaina 19.12. Espoon tuomiokirkossa klo 19. Yle Radio 1 lähettää myös Candominon kevätkonsertin. Tämän lisäksi vuoden nuorisokuoron ohjelmaan sisältyy mm. äänityksen tekeminen Yleisradiolle.

Vuoden nuorisokuoro julkistettiin Kantapöytä-ohjelmassa Musiikkitalon kahvilassa 17.9.2014. Candomino esitti ohjelmassa kaksi laulua, Palestrinan motetin Sicut Cervus ja kansanlaulun Sinisiä punasia ruusunkukkia.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.