Hyppää pääsisältöön

Viinaan hukutetut vuodet – Sari Eskola ryyppäsi päivittäin lähes kymmenen vuotta

Sari Eskola lähikuvassa
Sari Eskola haki lohtua rankkaan elämänvaiheeseensa alkoholista. Sari Eskola lähikuvassa Kuva: Yle, Marko Väänänen sari eskola

”Ei se ollut elämää. Se oli sellaista päivästä toiseen selviämistä. Ei siinä varmaan enää kovin kauaa olisi mennyt, että olisin juonut itseni hengiltä. Tai sitten olisin vetänyt itseni kaulakiikkuun.”

Rovaniemeläinen Sari Eskola eli aivan tavallista perheenäidin elämää. Hän kävi töissä aina kun töitä oli tarjolla, hoiti neljää lastaan ja arki rullasi tavalliseen tapaan, mitä nyt juomatyyli oli hieman poikkeava. Pää oli saatava sekaisin nopeasti. Sivistynyt lasillisen nauttiminen ei kuulunut naisen illanviettoihin.

– Minulla on ollut sieltä ensimmäisestä kännistä asti hirveän humalahakuinen juominen. Kun muut ovat nauttineet kaksi lasia valkoviiniä, minä olen vetänyt siinä vaiheessa pullon kossua, Sari kuvailee.

Reilu kymmenen vuotta sitten Sarin satunnaiset illanvietot lisääntyivät ja juomatahti kiihtyi. Elämä lähti luisumaan väärille urille.

– Rankka juominen lähti liikkeelle erottuani kahden nuorimman lapseni isästä vuonna 2000. Silloin homma karkasi ihan totaalisesti lapasesta, Sari toteaa.

Juominen kuuluu tähän vaiheeseen, ei tässä ole mitään väärää. Ja enhän minä nyt niin paljon juo.

– Ei sitä itse huomaa, kun viina vie. Avioero, neljän lapsen yksinhuoltajuus ja ajoittainen työttömyys olivat rankkoja asioita elämässäni. Niillä myös selittelin juomistani. Juominen kuuluu tähän vaiheeseen, ei tässä ole mitään väärää. Ja enhän minä nyt niin paljon juo.

Sari selitteli ja joi, mutta pystyi vielä jotenkuten hoitamaan kodin, lapset ja työt. Pian viikonloppuryyppäämiset lipsahtivat huomaamattomasti arkipäivien puolelle eikä Sarista ollut enää huolehtimaan muusta.

– Aloin juoda päivisin vaikka lapset olivat kotona. Kaksi vanhinta tyttöä joutuivat huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan ja hakivat heitä tarhasta, kun minä en enää kyennyt. Saatoin huidella omilla teilläni ja lapset olivat keskenään kotona, Sari kertaa humalaisia aikojaan.

– Varsinkin vanhin tyttö on ollut tuolloin todella vihainen ja pyytänyt, että älä äiti juo, mutta en minä niihin pyyntöihin ole reagoinut. Edelleenkin kaikki oli minusta kohtuuden rajoissa. Juomisessani ei ollut mitään, mikä ei kuuluisi perheenäidin juomiseen.

Tosiasiassa juomisesta oli tullut Sarin elämässä numero yksi. Viina syrjäytti lapset, työnteon, ja lopulta aivan kaiken.

Se oli vuosi 2003, kun lapset otettiin huostaan.

– Se oli vuosi 2003, kun lapset otettiin huostaan. Sosiaalitoimi puuttui siis juomiseeni aika nopeasti, Sari kertoo elämänsä raskaimmasta vaiheesta.

Päiväkirjaa kirjoitetaan
Päiväkirjan kirjoittaminen on Sarille nykyään tärkeä keino purkaa omia tunteita. Päiväkirjaa kirjoitetaan Kuva: Yle, Marko Väänänen päiväkirja

Lapset vietiin ensi- ja turvakotiin. Myös Sarilla olisi ollut samassa yhteydessä mahdollisuus hakea ratkaisua elämäänsä.

– Se tilanne oli minulle niin rankka, että korjasin senkin juomalla. Siinä tilanteessa minulla olisi vielä ollut mahdollisuus korjata tilanne, mutta en siihen kyennyt.

Lasten huostaanoton jälkeen Sarin juominen lisääntyi. Ikävä, tuska ja ahdistus oli helppo turruttaa viinalla.

– Lapset muuttivat asumaan isiensä luokse eivätkä pitäneet minuun yhteyttä. Kun otin pari paukkua, ikävä helpotti. Minulla oli hirveän huono omatunto juomisestani, mutta en osannut tehdä tilanteelleni mitään. En ymmärtänyt itsekään, miksi en pystynyt juomaan kohtuudella tai lopettamaan kokonaan

Se oli kokopäivätyötä – miettiä, mistä saa rahaa ja juotavaa. Jos omat rahat olivat lopussa, lainasin ryyppykavereilta.

Mitä enemmän Sari joi, sitä syvemmälle alkoholistin arkeen hän uppoutui. Päivärytmi pyöri viinan ympärillä. Kaikki entiset ihmissuhteet olivat jääneet taakse ja ainoa mielessä pyörivä asia oli seuraava ryyppy.

– Se oli kokopäivätyötä – miettiä, mistä saa rahaa ja juotavaa. Jos omat rahat olivat lopussa, lainasin ryyppykavereilta. Muutos oli totaalinen. Paljon hyviä ystäviä jäi pois kuvioista ja tilalle tuli niitä, joiden juominen oli samanlaista kuin minulla.

– Kun mietin niitä viimeistä kahta vuotta, eivät promillemäärät varmaan kertaakaan menneet nolliin. Tarvitsin jatkuvan humalatilan, että pystyin toimimaan ja elämään.

– Kroppa olisi varmaan vielä vetänyt, mutta henkisen kantin ryyppääminen söi kokonaan. Viina vei mukanaan kaiken inhimillisen. Se oli sellaista päivästä toiseen selviämistä. Ja loppuaikana toivoin, että eikö tämä ikinä lopu. Juomiseen tuli mukaan myös itsetuhoisuus.

Ryyppyvuosiensa aikana Sari yritti hakea apua juomiseensa katkaisuhoidosta ja A-klinikalta. Kokeilut olivat hänen kohdallaan tuloksettomia.

– Ei se onnistunut. Hoidoissa keskusteltiin juomisen vähentämisestä ja kohtuukäytöstä, mutta olin alkoholisti, en minä pystynyt vähentämään. Tunsin itseni täysin selkärangattomaksi, kun en ymmärtänyt kuinka paljon ihminen voi juoda normaalisti. Koskaan minulle ei näiden hoitojen aikana puhuttu alkoholismista sairautena, Sari muistelee yrityksiään päästä alkoholista eroon.

Tyttäreni laittoi minut valinnan eteen. Joko lähden hoitoon tai en näe heitä enää koskaan.

Oli vuosi 2009, kun Sari sai kuulla vanhimman tyttärensä odottavan lasta.

– Päätin lopettaa juomisen heti, kun vauva syntyy, mutta eihän siinä niin käynyt. Kun vauva syntyi, en edes nähnyt häntä vaan juhlin varpajaisia – kuukauden, Sari muistelee mummoksi tuloaan.

– Sitten tyttäreni kypsyi ja laittoi minut valinnan eteen. Joko lähden hoitoon tai en näe heitä enää koskaan.

Sari Eskola
Sari Eskola suostui hoitoon säilyttääkseen suhteet perheeseensä. Sari Eskola Kuva: Yle, Marko Väänänen sari eskola

Syyskuussa 2009 Sarin tytär vei äitinsä Minnesota-mallin avohoidon, Avominnen, infoon. Sari suunnitteli jatkavansa juomista hoidonkin aikana, mutta elämä ottikin uuden suunnan.

– Siitä alkoi toipumiseni. Hoidon alkuaika on sumussa. Koin sellaisen tunnepurkauksen, että muistikuvat ovat ainoastaan itkunsekaisia, Sari muistelee toipumisprosessin alkua.

– Välillä olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta onneksi en niin tehnyt. Pikkuhiljaa olo alkoi helpottaa ja aloin ymmärtää, mistä on kysymys. Sain puhuttua läheisteni kanssa asioista, ja sain pyytää heiltä anteeksi kaikkea sitä vuosien aikana aiheuttamaani tuskaa. Vähitellen se Sari, jonka olin juovana aikana hukannut, tuli takaisin.

Olen vähän kuin joulutonttu. Kuljen lyhdyn kanssa edellä, ja sanon ihmisille, että tulkaa perässä, jos haluatte.

Viimeisestä ryypystä on kulunut nyt viitisen vuotta ja Sari elää tällä hetkellä täysraitista elämää päihdetyöntekijänä.

– Olen tosiaan töissä samassa paikassa, missä itse raitistuin. Luin itseni oppisopimuksella päihdetyöntekijäksi ja työskentelen Avominnessa, Sari kertoo.

Henkilökohtaiset kokemuksensa alkoholismista Sari kokee pelkästään positiivisena asiana työssään. Hän tietää, mistä puhutaan.

– Työssäni jaan kokemuksiani ja ohjaan ihmisiä 12 askeleen ohjelmassa, mihin tämä hoito perustuu. On helppo puhua asioista ihmisten kanssa, joilla on alkoholismista omia kokemuksia. Vertaistuki on todella tärkeää.

– Olen vähän kuin joulutonttu. Kuljen lyhdyn kanssa edellä, ja sanon ihmisille, että tulkaa perässä, jos haluatte.

Siinä vaiheessa kun ympärillä on vielä perhe ja työ, ja itse ymmärtää juomisessaan olevan jotain vialla, kannattaa hakea apua. Älkää menkö niin pitkälle kuin minä menin.

– Juomiseni loppuaikana olin henkisesti jo niin loppu, että en ollut enää edes ihminen. Tänä päivänä koen olevani positiivinen, ehkä vähän ylihuolehtiva äiti ja ystävänä luotettava ilopilleri.

Sari Eskola
Minulla on ihana perhe ympärilläni, Sari kiittelee läheisiään. Sari Eskola Kuva: Yle, Marko Väänänen sari eskola

Sarin vanhimmat lapset elävät jo omillaan, mutta kaksi nuorinta lasta muutti kaksi vuotta sitten takaisin äitinsä luokse. Sarin onnen ydin onkin tällä hetkellä perhe: lapset, äiti, poikaystävä, koira ja ystävät. Tästä kombinaatiosta hän haluaa pitää huolta.

– Minulla on ihana perhe ympärilläni. Elämä itsessään on todellinen rikkaus. Herään joka aamu onnellisena siitä, että minulla yleensä on elämä. Muita rikkauksia minä en tarvitse.

– Siinä vaiheessa kun ympärillä on vielä perhe ja työ, ja itse ymmärtää juomisessaan olevan jotain vialla, kannattaa hakea apua. Älkää menkö niin pitkälle kuin minä menin, Sari vielä lisää lopuksi.

Sari Eskola juhli 6.9.2016 raittiutensa 7-vuotisjuhlapäivää. Sari työskentelee edelleen päihdetyöntekijänä.

12.9.2016 Otsikkoa päivitetty

Lisää ohjelmasta