Hyppää pääsisältöön

Aristoteleen kantapää: Sana ja sen tulkinta

Leonid Brezhnev ja politbyroon (1973) jäsen Andrei Gromyko.
Leonid Brezhnev ja politbyroon (1973) jäsen Andrei Gromyko. neuvostoliitto

Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman? Jos siellä oli viittausta puolueettomuuteen, huokaisimme helpotuksesta. Jos siellä oli puhe neuvostoystävyydestä, koko kansa jatkoi varpaillaan oloa: tämäkö on itsenäisyytemme loppu!?

Kremlologia eli Neuvostoliiton johdon todellisuuden tulkitseminen pienistä vihjeistä saattaa nykykansalaisesta tuntua liioittelulta, mutta jos nykyään elämme vainoharhaista aikaa noin ylipäänsä, silloin saman vainoharhamäärän aiheuttajalla oli osoite: Kreml. Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluoto juontaa vainoharhan synnyn Stalinin suorittamiin likvidointeihin 1930-luvulla, mutta arvelee venäläisen tsaristisen mystisen valtionjohtoperinteen periytyneen vallankumouksessa eteenpäin bolsevikeille.

Kun kukaan ei uskaltanut kysyä keneltäkään suoraan, asioita pääteltiin puoluelehti Pravdan sanamuodoista ja siitä miten jutut oli järjestelty, hallintotilojen muotokuvien poistamisista, siitä, miten johtajisto asettui vastaanottamaan sotilasparaateja Punaiselle Torille ja mistä tahansa, mikä olisi kertonut valtataistelun tilanteesta. Suoraan ei voinut kysyä, koska jos olisi mennyt kysymään väärältä ihmiseltä, kohtalona olisi ollut vähintään maastakarkoitus. Saksassa tämän pohdinnan lajin nimenä oli Kreml-astrologie, jossa on siis mukana vihjaus siihen, että tulkinnat eivät aina pitäneet paikkaansa.

Suomessa kremlologian tarve oli Susiluodon mukaan paitsi ulkopoliittinen, myös sisäpoliittinen: Neuvostoliiton asiamiehiä oli tavalla tai toisella soluttautunut kaikkiin puolueisiimme. Siksi naapurin mielenilmauksia seurattiin tarkasti. Ja Kremlillä tosiaan oli tavallaan oma sanastonsakin: valtion riippumattomuus ei ollut suinkaan mitään harmitonta maailmanmenon sivustaseuraamista, se oli kätkettyä imperialismia! Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää niitä aplodeja, jotka seurasivat Mihail Gorbatshovin tervehdystä Finlandia-talolla 25. lokakuuta vuonna 1989, kun hän kutsui Suomea puolueettomaksi valtioksi. Suomi oli jo vuosien ajan tolkuttanut tuota puolueettomuutta, mutta vasta juuri Neuvosto-imperiumin hajoamisen aattona kommunistisen puolueen pääsihteeri päätyi samoille linjoille.

Suljetun Neuvostoliiton vainoharhat ovat menneisyyttä, mutta yhä meillä on oma ammattikuntamme tulkitsemaan tärkeitä elämäämme vaikuttavia hämäriä ilmauksia. Niiden lähde on tietenkin Euroopan Keskuspankki EKP. Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Mistä tietää, aikooko EKP nostaa korkoa? Taloustoimittaja Aapo Parviainen johdattaa meidät nyt EKP:n vivahteikkaan kielen tulkinnan syövereihin.
Maaliskuu 2012.

Aristoteleen kantapää keskiviikkoisin Yle Radio 1:ssä 17.20. Uusinta lauantaina 8.35.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri