Hyppää pääsisältöön

Kaikki mitä ihmisestä voi sanoa

Kristo Salminen on Kansallisteatterin Vanja-Eno.
Kristo Salminen on Kansallisteatterin Vanja-Eno. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer kristo salminen

Ensimmäisen puoliajan päättyessä oloni on sähköistynyt. Tuijotan ahdistunutta Jelenaa näyttelevää Krista Kososta, joka seisoo rampissa vesisateen valuessa pitkin kasvoja. Ajattelen: Tšehov sanoo näytelmissään kaiken, mitä ihmisestä voi sanoa. Niin se vain on. Siellä ne ovat, minunkin pelkoni, estoni, naurettavuuteni, epäonnistumiseni, häpeäni, unelmani, kaipaukseni. Pienuuteni ja suuruuteni.

Krista Kosonen. Kuva Stefan Bremer.

Tämä viikko on Helsingissä suuri Tšehov-viikko: keskiviikkona tuli ensi-iltaan Kansallisteatterin Vanja-eno, jonka on ohjannut Paavo Westerberg. Torstaina on vuorossa kaupunginteatteri, ja unkarilaisen Támas Ascherin tulkinta samasta näytelmästä.

Kansallisteatterissa nähdään mahtavasti näyteltyä, visuaalisesti komeaa teatteria. Samovaari on vaihtunut termospulloon, ja ohjaaja Westerberg on kääntänyt tekstin osuvasti nykykielelle. Markus Tsokkinen on suunnitellut korkeuksia kurottelevan, rapistuvan kartanon, jonka mustissa sokkeloissa asukkaat etsivät ja pakenevat toisiaan ja itseään. Ollaan osittain nykyajassa – mutta lopulta tulkinta on silti alkuteokselle uskollista, psykologisesti kipeän tarkkaa Tšehovia. Jokainen roolihenkilö on kokonainen ihminen tuskineen, haaveineen, lukkoineen. Tässä ohjauksessa tunteita ei totisesti pidätellä. Ja mikä parasta: tekstin poimuihin piilotettu kirpeä huumori on onnistuttu kaivamaan esiin.

Tilanne näytelmässä on tämä: jossain kaukana korvessa on maatila, jota pitää pystyssä aikamiespoika Vanja siskontyttärensä Sonjan kanssa. He ovat vuosikymmenten ajan antaneet kaiken tilan tuoton tytön isälle, kuuluisalle professorille. Itselleen he ovat ottaneet vain hiluja. Nyt professori on muuttanut maalle uuden nuoren vaimonsa kanssa, ja arki on suistunut kaaokseen. Kukaan ei tee töitä, kukaan ei nuku, vodka virtaa, kaikki rakastuvat vääriin ihmisiin, kaikkia kuristaa tunne elämän valumisesta hukkaan. 

Kristo Salminen. Kuva Stefan Bremer.

Kristo Salminen on vaikuttava Vanja. Alussa näemme lössähtäneen, kyynisen, pian viisikymppisen miehen, joka ryyppää, syö ja pilkkaa säälimättä itseään ja muita. Tarinan edetessä Vanjan ahdinko ryöpsähtää esiin: hän tajuaa pilanneensa elämänsä. Hän kaivaa aseen esiin ja on murhata sisko-vainaansa miehen. Salminen ilmaisee ja elää läpi tämän kaiken upeasti.  

Jokaista näyttelijää pitäisi kehua erikseen. Emmi Parviainen tekee Sonjasta taitavan tulkinnan maanläheisenä, vähän kömpelönä luonnonlapsena. Hänessä olisi niin paljon rakkautta, jota ei kukaan huoli. Eero Aho kipuilee kiihkeänä Astrovina, ainoana näytelmän henkilönä, joka koettaa toteuttaa ihanteitaan. Astrovin tuska metsien tuhoutumisesta on tiukasti tätä päivää, piikki osuu suoraan nykyihmiseen. Krista Kosonen on näyttävä, kolea Jelena, nainen, joka elää käpertyneenä tylsään vankilaan, jonka on itse itselleen pystyttänyt. Loppupuolella Jelenan kuori alkaa rakoilla, ja katsojakin pääsee lähemmäs häntä. Seela Sella tuo näyttämölle lämmintä hehkua vanhana lastenhoitajana. Terhi Panula tekee napakan roolin Vanjan haaveilevana äitinä, joka ei tajua toisten ahdingosta mitään. Seppo Pääkkösen Teleginin tragedia on olla mies jonka nimi unohtuu. Hän antaa katsojille monet hersyvät naurut. Heikki Nousiainen tekee professorista varsin sympaattisen vanhuksen. Hän elelee omissa aatemaailmoissaan, ja aiheuttaa tuhoa läheisissään tajuamatta miksi.

Eero Aho, Emmi Parviainen ja Kristo Salminen. Kuva Stefan Bremer.

Luulen, että muistan nämä ihmiset pitkään. Niin tosilta he tuntuivat. Mutta jostain syystä kokonaisuus ei kuitenkaan antanut minulle suurta emotionaalista elämystä. Välillä esityksen intensiteetti sai pulssin nousemaan, välillä seurailin tapahtumia etäältä. Lopusta pidin kovasti. Professori vaimoinen pakenee synnyttämäänsä myrskyä, Vanja ja Sonja tarttuvat tilikirjoihin ja alkavat töihin. Hetkessä on jotain kaunista ja totta. Kuinka selkeää onkaan elää, jos löytää edes jostain, edes hetkeksi, tunteen tarkoituksesta.  

Kysyin ystävältäni, montako tähteä viidestä hän antaisi tälle Vanja-enolle. Hetken miettimisen jälkeen hän sanoi: kolme ja puoli. Samoilla linjoilla olen itsekin, ehkä antaisin vähän enemmän, sellaiset neljä miinus. Jännittävää nähdä, mitä parin tunnin päästä alkava Kaupunginteatterin tulkinta saa Vanja-enosta irti.

 

Kansallisteatteri: Vanja-eno. Anton Tšehovin alkuteoksesta suomentanut Paavo Westerberg yhteistyössä Eva Buchwaldin kanssa. Ohjaus Paavo Westerberg. 
Lavastus Markus Tsokkinen, puvut Pirjo Valinen, musiikki ja äänet Sanna Salmenkallio, valot Pietu Pietiäinen. Rooleissa Eero Aho, Krista Kosonen, Heikki Nousiainen, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen, Kristo Salminen ja Seela Sella. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.9.2014. 

 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.