Hyppää pääsisältöön

Kaikki mitä ihmisestä voi sanoa

Kristo Salminen on Kansallisteatterin Vanja-Eno.
Kristo Salminen on Kansallisteatterin Vanja-Eno. Kuva: Kansallisteatteri/ Stefan Bremer kristo salminen

Ensimmäisen puoliajan päättyessä oloni on sähköistynyt. Tuijotan ahdistunutta Jelenaa näyttelevää Krista Kososta, joka seisoo rampissa vesisateen valuessa pitkin kasvoja. Ajattelen: Tšehov sanoo näytelmissään kaiken, mitä ihmisestä voi sanoa. Niin se vain on. Siellä ne ovat, minunkin pelkoni, estoni, naurettavuuteni, epäonnistumiseni, häpeäni, unelmani, kaipaukseni. Pienuuteni ja suuruuteni.

Krista Kosonen. Kuva Stefan Bremer.

Tämä viikko on Helsingissä suuri Tšehov-viikko: keskiviikkona tuli ensi-iltaan Kansallisteatterin Vanja-eno, jonka on ohjannut Paavo Westerberg. Torstaina on vuorossa kaupunginteatteri, ja unkarilaisen Támas Ascherin tulkinta samasta näytelmästä.

Kansallisteatterissa nähdään mahtavasti näyteltyä, visuaalisesti komeaa teatteria. Samovaari on vaihtunut termospulloon, ja ohjaaja Westerberg on kääntänyt tekstin osuvasti nykykielelle. Markus Tsokkinen on suunnitellut korkeuksia kurottelevan, rapistuvan kartanon, jonka mustissa sokkeloissa asukkaat etsivät ja pakenevat toisiaan ja itseään. Ollaan osittain nykyajassa – mutta lopulta tulkinta on silti alkuteokselle uskollista, psykologisesti kipeän tarkkaa Tšehovia. Jokainen roolihenkilö on kokonainen ihminen tuskineen, haaveineen, lukkoineen. Tässä ohjauksessa tunteita ei totisesti pidätellä. Ja mikä parasta: tekstin poimuihin piilotettu kirpeä huumori on onnistuttu kaivamaan esiin.

Tilanne näytelmässä on tämä: jossain kaukana korvessa on maatila, jota pitää pystyssä aikamiespoika Vanja siskontyttärensä Sonjan kanssa. He ovat vuosikymmenten ajan antaneet kaiken tilan tuoton tytön isälle, kuuluisalle professorille. Itselleen he ovat ottaneet vain hiluja. Nyt professori on muuttanut maalle uuden nuoren vaimonsa kanssa, ja arki on suistunut kaaokseen. Kukaan ei tee töitä, kukaan ei nuku, vodka virtaa, kaikki rakastuvat vääriin ihmisiin, kaikkia kuristaa tunne elämän valumisesta hukkaan. 

Kristo Salminen. Kuva Stefan Bremer.

Kristo Salminen on vaikuttava Vanja. Alussa näemme lössähtäneen, kyynisen, pian viisikymppisen miehen, joka ryyppää, syö ja pilkkaa säälimättä itseään ja muita. Tarinan edetessä Vanjan ahdinko ryöpsähtää esiin: hän tajuaa pilanneensa elämänsä. Hän kaivaa aseen esiin ja on murhata sisko-vainaansa miehen. Salminen ilmaisee ja elää läpi tämän kaiken upeasti.  

Jokaista näyttelijää pitäisi kehua erikseen. Emmi Parviainen tekee Sonjasta taitavan tulkinnan maanläheisenä, vähän kömpelönä luonnonlapsena. Hänessä olisi niin paljon rakkautta, jota ei kukaan huoli. Eero Aho kipuilee kiihkeänä Astrovina, ainoana näytelmän henkilönä, joka koettaa toteuttaa ihanteitaan. Astrovin tuska metsien tuhoutumisesta on tiukasti tätä päivää, piikki osuu suoraan nykyihmiseen. Krista Kosonen on näyttävä, kolea Jelena, nainen, joka elää käpertyneenä tylsään vankilaan, jonka on itse itselleen pystyttänyt. Loppupuolella Jelenan kuori alkaa rakoilla, ja katsojakin pääsee lähemmäs häntä. Seela Sella tuo näyttämölle lämmintä hehkua vanhana lastenhoitajana. Terhi Panula tekee napakan roolin Vanjan haaveilevana äitinä, joka ei tajua toisten ahdingosta mitään. Seppo Pääkkösen Teleginin tragedia on olla mies jonka nimi unohtuu. Hän antaa katsojille monet hersyvät naurut. Heikki Nousiainen tekee professorista varsin sympaattisen vanhuksen. Hän elelee omissa aatemaailmoissaan, ja aiheuttaa tuhoa läheisissään tajuamatta miksi.

Eero Aho, Emmi Parviainen ja Kristo Salminen. Kuva Stefan Bremer.

Luulen, että muistan nämä ihmiset pitkään. Niin tosilta he tuntuivat. Mutta jostain syystä kokonaisuus ei kuitenkaan antanut minulle suurta emotionaalista elämystä. Välillä esityksen intensiteetti sai pulssin nousemaan, välillä seurailin tapahtumia etäältä. Lopusta pidin kovasti. Professori vaimoinen pakenee synnyttämäänsä myrskyä, Vanja ja Sonja tarttuvat tilikirjoihin ja alkavat töihin. Hetkessä on jotain kaunista ja totta. Kuinka selkeää onkaan elää, jos löytää edes jostain, edes hetkeksi, tunteen tarkoituksesta.  

Kysyin ystävältäni, montako tähteä viidestä hän antaisi tälle Vanja-enolle. Hetken miettimisen jälkeen hän sanoi: kolme ja puoli. Samoilla linjoilla olen itsekin, ehkä antaisin vähän enemmän, sellaiset neljä miinus. Jännittävää nähdä, mitä parin tunnin päästä alkava Kaupunginteatterin tulkinta saa Vanja-enosta irti.

 

Kansallisteatteri: Vanja-eno. Anton Tšehovin alkuteoksesta suomentanut Paavo Westerberg yhteistyössä Eva Buchwaldin kanssa. Ohjaus Paavo Westerberg. 
Lavastus Markus Tsokkinen, puvut Pirjo Valinen, musiikki ja äänet Sanna Salmenkallio, valot Pietu Pietiäinen. Rooleissa Eero Aho, Krista Kosonen, Heikki Nousiainen, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen, Kristo Salminen ja Seela Sella. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.9.2014. 

 

Penkkitaiteilija

  • DDR-taloon Helsingissä liittyy kiinnostavia ja haikeita muistoja

    DDR-talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa.

    Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa vuonna 1956 rakennetussa talossa oli DDR:n lähetystön työntekijöiden asuntola. Kun Berliinin muuri murtui, talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa. - Tässä talossa asuivat käsittääkseni alemmat lähetystövirkailijat. Roihuvuoressa oli muitankin DDR:n omistamia asuntoja.

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • DDR-taloon Helsingissä liittyy kiinnostavia ja haikeita muistoja

    DDR-talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa.

    Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa vuonna 1956 rakennetussa talossa oli DDR:n lähetystön työntekijöiden asuntola. Kun Berliinin muuri murtui, talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa. - Tässä talossa asuivat käsittääkseni alemmat lähetystövirkailijat. Roihuvuoressa oli muitankin DDR:n omistamia asuntoja.

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven" – Hima & Stradan kaupunkikierrokset lisäävät ymmärrystä asunnottomuudesta

    Oppaat kertovat tarinoita pääkaupungin kaduilta.

    Hima & Stradan asunnottomuutta kokeneet katuoppaat kertovat, mitä kaikkea Helsingin kaduilla tapahtuu ja mitä kaikkea kiireiseltä kulkijalta jää ehkä huomaamatta. Toisenlainen kaupunkikierros avaa uuden näkökulman tuttuunkin ympäristöön. Tässä Poitsun ja Paulan kierroksilla kuultua.

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.