Minkälainen mies Ville Haapasalo on ”siviilissä?” kysytään taustatiimiltä usein. Onko hän oikeasti joviaali, rento ja vähän hullu – kuten ohjelmissaan? Entä mitä sanovat Villen vanhat, kouluaikaiset kaverit?
Rohkea
Vuosi oli 1985 tai -86. Hollolan yläasteella oli “pukupäivä”, jonne oppilaat saivat tulla erikoisessa asussa. Valtaosa lähes tuhannen oppilaan koulusta tuli kouluun kuten aina; talvilenkkareissa ja toppatakeissa, mutta Haapasalon Villellä oli päällään vanha sarkapuku, pitkävartiset nahkasaappaat ja huopahattu. Isoisän vetimet, kuulemma. Koko seuraavan kevään Ville kulki samoissa vaatteissa kaikkialle: kouluun, Lahden nuorisoteatterin harjoituksiin, Kiekkoreippaan jääkiekkotreeneihin ja koulun diskoon… aivan kaikkialle. Katseet kääntyivät. Huomio oli taattu. Monet naureskelivat, mutta Ville ei välittänyt. Hän uskalsi aina olla oma itsensä ja tehdä toisin kuin kaikki muut. Ja samalla tietysti myös vähän näyttää.
Toverillinen
Kouluaikoina Villen tunsivat kaikki. Yläasteella hänet valittiin oppilaiden äänestämänä kaksi kertaa vuoden koulukaveriksi. Ville oli kaikkien kaveri, luotettu, uskottu ja kuitenkin kova jätkä. Ei koskaan kiusankappale ja tarvittaessa antoi köniin kiusaajille.
Pian lukion jälkeen Ville ilmoitti hakeneensa Leningradiin teatterikouluun - ja päässeensä sisään. Tuohon aikaan Ville olisi voinut elää Leningradissa suomalaisella opintorahalla herroiksi, mutta päätti kuitenkin kituuttaa kuten opiskelijakaverinsa. Kommunalkan-rähjissä, joissa ei juuri kalusteita ollut eikä aina juoksevaa vettäkään, saati lämmintä. Joskus ei ollut edes ikkunoita. Kuulemma jostain oli parvekekin romahtanut alas. Paljon ei miehestä kuulunut yli puoleen vuoteen, kunnes hän tuli käymään ensimmäisellä lomallaan - parikymmentä kiloa laihempana ja riutuneen näköisenä, kuin vankilasta vapautuneena. Sama Ville se kuitenkin oli. ”Kaikille lasi samppanjaa, minä tarjoan!” hän huusi baaritiskillä. Oli nostanut kerralla koko opintorahansa ja sinne menivät: ”En oikein keksinyt rahalle parempaakaan käyttöä.”
Peräänantamaton
Vuonna 1995 ensi-iltansa saanut elokuva Kansallisen metsästyksen erikoisuudet ja kaikki sen mukanaan tuonut suosio oli Venäjällä paisua järjettömyyksiin. Ville palasi Suomeen ja Lahteen. Ryhtyi kasvissyöjäksi.
Ja hankkiutui mahdollisimman etäälle näyttelemisestä ja esilläolosta, ”oikeisiin” töihin. Päivisin Ville oli kehystysliikkeessä, jossa kehysti taideteoksia ja julisteita. Illat ja yöt hän ajoi kuorma-autoa; ruokaa kauppoihin, lääkkeitä sairaaloihin, mitä minnekin. Vapaa-aikanaan Ville kirjoitti näytelmiä ja käänsi venäläisiä näytelmätekstejä. Vuorokausi tai parikin nukkumatta oli tuttua jo Leningradin ajoilta.
Kerran Ville sai ajaakseen täysperävaunurekallisen lannoitteita maatilalle
Kerran Ville sai ajaakseen täysperävaunurekallisen lannoitteita maatilalle. Ville ajoi ensin harhaan kapealla metsätiellä, jossa huomasi, että oli käännyttävä takaisin. Koko yö siihen meni, että hän sai rekan perävaunuineen käännettyä. Sentti sentiltä ja vähin erin edestakaisin, välillä ojan kauttakin, mutta aamulla olivat lannoitteet perillä. Ja siitä sitten avaamaan taas kehystysliikettä.
