
Lääkärit ilmiantavat toisiaan ja potilaat ovat paniikissa. Viranomaiset puuttuvat järein toimin lääkäreiden kiistelyyn. Kaiken tämän on saanut aikaan pieni kilpirauhanen.
MOT kertoo kolmen potilaan tarinan. Vuosien sairastelun ja tuloksettomien diagnoosien jälkeen he ovat hakeneet ja saaneet uusia ratkaisuja ongelmiinsa. Kaikki kolme voivat nyt paremmin kuin aikaisemmin.
Valvira on rajoittanut kahden lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhaspotilaita, ja kaksi lääkäriä on saanut varoituksen. Kanteluiden tekijöinä ovat olleet muut lääkärit.
– Tämä kiista on hyvin poikkeuksellinen siinä mielessä, että hyvin harvoin lääkärit kiistelevät näin kovasti jostakin yksittäisestä hoitomuodosta, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve sanoo.
Osa lääkäreistä nimittelee kollegoitaan puoskareiksi. Valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä edustavien lääkäreiden mielestä valtavirtalääkäreiden ammattitaidossa on pahoja puutteita.
Lääkäreiden kiistoista kärsivät eniten potilaat.
MOT:ssä lääkärit ja potilaat puhuvat nyt suunsa puhtaaksi kilpirauhasesta.
MOT: Kilpirauhanen jakoi faktat kahtia
Esitetty TV1:ssä maanantaina 22.9.2014
Lisää ohjelmasta
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta