Hyppää pääsisältöön

Paljastuiko kotimaisen YouTube-tähden elokuvarooli – kyseessä Renny Harlinin uusin?

Renny ja Sara Kiinassa
Renny ja Sara Kiinassa kiina

Sara Forsberg, 20, tunnetaan täällä Härmässä varmasti parhaiten Kielinaisena. Forsbergin viraalihitiksi noussut YouTube-video ”What Languages Sound Like To Foregners” on kerännyt jo yli 12 miljoonaa katselukertaa ja avannut nuorelle naiselle ovet Yhdysvaltoihin. Jenkeissä nykyään asuva Forsberg solmi kesällä levytyssopimuksen suuren Capitol Records –levy-yhtiön kanssa ja kerrottiin sekin, että elokuvadiilikin on tehty.

– Sara on saanut pienen roolin Hollywood-elokuvasta, ja lentää pian sitä kuvaamaan. Kyseessä on jenkkileffa, jota kuvataan ulkomailla, kertoi Forsbergin manageri Johannes Ylinen MTV.fi –sivustolle heinäkuussa.

Elokuvasta ei ole hiiskuttu sittemmin mitään, mutta pienen salapoliisityön tuloksena uskon elokuvan olevan toimintakomedia ”Skiptrace”.

Jackie ja Sara
Jackie ja Sara jackie chan
”Skiptrace” on Renny Harlinin uusin elokuva, jota tähdittävät legendaarinen toimintasankari Jackie Chan (”Rush Hour – Rankka pari”, ”Karate Kid”), Jackass-sarjasta tuttu Johnny Knoxville (”Teenage Mutant Ninja Turtles”), sekä Kiinan suurimpiin naistähtiin lukeutuva Fan Bingbing (”X-Men: Days of Future Past”). Chanin itsensä kehittämä tarina kertoo etsivästä, joka lyöttäytyy yhteen amerikkalaisen uhkapleaajan kanssa taistellakseen rikollisliigaa vastaan. Elokuvan kuvaukset ovat juuri startanneet Kiinassa.

Sara Forsbergin mahdollinen päätyminen Rennyn uutuuselokuvaan sai kenties alkunsa tämän vuoden maaliskuussa. Naisen elämää Los Angelesissa seuranneen ”Sara goes LA” –verkkosarjan toisessa osassa kun paljastui, että Renny oli tarjonnut Forsbergille ohjeita eloon rapakon takana. ”Me mentiin Rennyn kanssa juttelemaan Hotel Rooseveltiin, tämmöistä ihan jokapäiväistä bisnespuhetta. Että miten täällä Los Angelesissa elämä toimii.”, kertoo Forsberg videollaan.

Tämän viikon keskiviikkona julkaisemallaan videolla Forsberg paljasti suuntaavansa samantien mysteerielokuvansa kuvauspaikalle Pekingiin. Samassa kaupungissa filmataan ”sattumoisin” myös Rennyn elokuvaa...

Nähdäänkö Forsberg vuonna 2016 siis "Skiptrace"-elokuvan punaisella matolla? Minä sanon kyllä.

  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Elokuvat

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri