Jenni Stammeier
Yle
Suomi on ruotsalainen -Tv-sarja sai viime vuonna valtavan määrän vihaista palautetta ja juontajia uhkailtiin.
Nyt vihatun sarjan käsikirjoittaja Marjo Vilkko on kirjoittanut samannimisen kirjan, joka jatkaa Suomen ja Ruotsin välisen suhteen valottamista historialliselta, yhteiskunnalliselta, uskonnolliselta ja kulttuuriselta kantilta.
Vihapalaute osoitti, että katkerat kansallismieliset tulkinnat historiasta jatkavat elämäänsä. Vilkko toivoo kirjan selventävän Ruotsin ja Suomen välistä virheellistä historiantulkintaa.
Absurdia kyllä, suomalaisia ei kuitenkaan voi määritellä Ruotsia vihaavaksi kansaksi. Kaiken patoutuman rinnalla kulkee ihailu. Ruotsin vaalitulos tosin yllätti ne, jotka ovat pitäneet Ruotsia suvaitsevaisuuden airuena. Silti monet kokevat, että Ruotsissa on ”helpompi hengittää”.
Ruotsilla on IKEA, H&M Ace of Base ja Roxette. Ruotsin valtionvelka on mitätön Suomeen verrattuna, eikä Ruotsin ole tarvinnut satsata puolustusvoimiinkaan siten kuin Suomen, koska Suomi on toiminut puskurina Venäjälle.
Ja imperiumin kansalaisilla on tietenkin parempi itsetunto ja rennompi elämänasenne. Eikö juuri sen takia Ruotsilla ole moninkertaisesti enemmän jääkiekon maailmanmestaruuksiakin kuin Suomella?
Miika Nousiaisen romaanissa Vadelmavenepakolainen Mikko Virtanen haluaa muuttua ruotsalaiseksi. Suomalainen ankaruus ahdistaa ja Ruotsissa tunteellinen mies tuntee olevansa oma herkkä itsensä.
Vadelmavenepakolaisesta on tehty näytelmäkäsikirjoituksia ja se nähdään tänä syksynä Turun kaupunginteatterin lavalla. Romaaniin on myös tarttunut ruotsalainen ohjaaja Leif Lindblom, jonka elokuvaversio saa ensi-iltansa lokakuussa.
Haastateltavana jutussa oli myös tutkija, kirjailija ja kolumnisti Tommi Uschanov, joka tunnetaan suomalaisen identiteetin ja historiattomuuden terävänä analysoijana. Hyvä lukuesimerkki on vuonna 2012 ilmestynyt Miksi Suomi on Suomi. Siinä Uschanov pohtii raikkaalla tavalla kulttuuripiirteiden suhteellisuutta. Hän saa ymmärtämään, että ne piirteet, jotka tekevät suomalaisten mielestä Suomesta Suomen, voivat olla niinkin tavallasia, että monet muutkin kansat korostavat niitä omakuvassaan. Silti erilaiset kulttuuripiirteet ovat olemassa. Mutta koska ne ovat niin hienovaraisia, ne tulevat yleensä vasta silloin esille, kun Suomea verrataan - niin, vaikkapa Ruotsiin.
Toimittajan kommentti
Minä en ainakaan mitään ruotsalaisuutta tule koskaan tunnustamaan, muuta kuin sinä voimana - joka tuhosi sen alkuperäisen, meidän suomalaisten esi-isien muistin, kulttuurin ja sen kehittymismahdollisuudet
” Minä en ainakaan mitään ruotsalaisuutta tule koskaan tunnustamaan, muuta kuin sinä voimana - joka tuhosi sen alkuperäisen, meidän suomalaisten esi-isien muistin, kulttuurin ja sen kehittymismahdollisuudet - osin vain n. 700 vuodeksi, mutta joiltain osin iäksi!”
Nimimerkki ” Vaihtoehdot jäi näkemättä” tiivistää varmaankin monen suomalaisen jakaman käsityksen siitä, että suomi olisi jo 1100-luvun ristiretkien aikaan ollut kansakunta nimeltään Suomi, jonka oli taisteltava pahaa Ruotsia vastaan.
”Vaihtoehdot jäi näkemättä” kirjoitti kommenttinsa YLEn viime vuonna esittämän Suomi on ruotsalainen –televisiosarjan keskustelupalstalla.
Perussuomalaisen retoriikan yleistyttyä ei toisaalta ole enää yllätys, että kaipuu ”alkuperäisen ja aidon” kulttuurin jalanjäljille on kova.
Suomi on ollut vain kaksi sataa vuotta ei-ruotsalainen, ja on selvää, että Suomen yhteiskunnalliset ja kulttuuriset siteet Ruotsiin ovat vahvat. Samoin on selvää, että Suomi ei ole ainoastaan saanut vaikutteita Ruotsista, vaan myös ennen kaikkea Saksasta ja Venäjältä. Ja koska Vilkko haluaa vahvistaa suomalaisten historiatietämystä nimenomaan Ruotsista, on muista maista saadut vaikutteet tämän otsikon alta jätetty tietoisesti pois.
Kiinnostavampaa on mielestäni se, miten Suomen ja Ruotsin yhteistä historiaa tulkitaan tällä hetkellä.
Kansallisen heräämisen ajan uhrimyytti upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. Ja siellä se on selvästi pysynyt. Ilmaan jää kysymys, miksi tiettyjä myyttejä ollaan valmiita purkamaan ja ymmärtämään monitasoinen todellisuus. Ja miksi toisten kohdalla vanhat sitkeät rooliasetelmat toistuvat jopa vuosisadasta toiseen? Miksi Ruotsi on edelleen punainen vaate?
Saksan historiaa tarkoittava sana merkitsee myös tarinaa. Se kuvaa hyvin historian suhteellisuutta. Ja jos tv-sarjan palautetta on uskominen, suomalaiset kertovat edelleen sitä tarinaa, joka sepitettiin kansallisen heräämisen aikaan - 1800-luvun lopulla. ”Ruotsi on paha siirtomaaisäntä, joka riisti suomalaisten tervarahat” toistui palautteessa myös useasti, joka on monelle pienelle kansalle tuttu uhrimyytti. Myös jo vuosikymmeniä sitten kumottu käsitys siitä, että Nuijasota olisi ollut suomalaisten vapaiden talonpoikien itsenäistymiskapina kummittelee keskustelupalstojen vihaisissa kirjoituksissa.
Ja nyt kun Skotlanti toipuu itsenäistymishuumasta, Katalonian siinä vielä riekkuessa, on hauska jossitella, olisiko Suomi nyt myös vastaavanlaisessa tilanteessa, jos se olisi jäänyt Ruotsin itäiseksi provinssiksi vuonna 1809. Olisiko Suomella ollut sama itsenäistymisen tarve, jos olisi ollut osa Ruotsia? Kansallinen herääminen kun oli 1800-luvun lopulla Euroopan laajuinen ilmiö, mutta toisin kuin Suomi, monet kansat jäivät tuolloin vaille omaa valtiota. Tuon ajan historiaan paneutuminen muistuttaa meitä myös siitä, miten poliittisia ”kansalliset identiteetit” ovat. Jos Suomen ruotsinkielisen väestö ei olisi halunnut erottautua venäläisyydestä, olisiko se muuttunut suomenkieliseksi ja olisiko Suomen valtio edes syntynyt?
Jossittelut sikseen ja takaisin kulttuurisiin tarinoihin: Myös Skotlannin ja Katalonian itsenäistymispyrkimyksissä on taustalla ”historiallinen” tarina alistetusta ja nöyryytetystä kansasta, joka vasten tahtoaan on joutunut imperialistisen jätin kynsiin. Kysymykset riistosta nousevat kummassakin osa-/liittovaltiossa esille tämän tästä. Skotlanti kokee, että sen öljyvaroja, katalonialaiset, että sen teollisuusrahoja riistetään.
Mutta onko jonkin kulttuurin säilyttäminen arvokasta an sich?
Kulttuurinostalginen kaipuu alkuperäisen lähteille ja jonkin ”kansan” itsenäisyyden oikeuttaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Itsenäistymiskamppailuissa luodaan kulttuurisia erotteluja tavalla, joka pahimmillaan johtaa syrjintään ja etnisiin puhdistuksiin. Ne kytkeytyvät myös laajemmin niin sanottuun etnopluralismiin, jota eurooppalainen intellektuellisti orientoitunut äärioikeisto on alkanut viljellä puheenvuoroissaan.
ps. Vadelmavenepakolainen -elokuva on muuten oiva todiste siitä, että suomalaisuus on jotain aivan muuta kuin ruotsalaisuus. Ruotsalainen pääosan esittäjä, sinänsä taitava Jonas Karlsson ei kerta kaikkiaan ole uskottava suomalaisena miehenä.
Lokakuussa ilmestyy aiheeseen liittyen ruotsalaisen historioitsijan Herman Lindqvistin Kun Suomi oli Ruotsi (WSOY) yleisteos maiden yhteisestä historiasta.
Lue lisää palautetta Tv-sarjasta Suomi on ruotsalainen: http://yle.fi/uutiset/mita_mielta_olet_suomi_on_ruotsalainen_-ohjelmasta/6459873
Vadelmavenepakolaisen ensi-ilta 3.10.2014. Elokuvan traileri: http://www.youtube.com/watch?v=QA3cf1qT3mo
Turun kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Vadelmavenepakolainen 24.9.2014: http://teatteri.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=19706&culture=fi-FI&contentlan=1
