Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Sound Tracker pääkuva

Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

Sami Yaffa etsii alkuperäistä flamencoa sen kotipaikasta Etelä-Espanjan Andalusiasta. Flamenco on paljon syvempää kuin ruusu korvan takana tanssimista turisteille. Flamencossa ei pidätellä tunteita eikä säästellä sielua. Andalusiassa flamenco on enemmän kuin musiikkia, se on monipuolista kulttuuria ja elämäntapa.

Aluksi Yaffa vierailee Granadassa. Siellä hän tapaa Antonio Heredian johtaman flamencoryhmän, joka koostuu yksinomaan perheenjäsenistä. Kaikki flamencotaidot on opittu omilta sukulaisilta ja traditio jatkuu perheen sisällä.

Sevillassa Yaffa vierailee kuuluisan flamencotuottajan Ricardo Pachonin luona. Yaffa pääsee käsiksi tuottajalegendan mittaviin arkistomateriaaleihin, joissa on mukana lukuisia kuuluisia flamencomuusikoita. Miehet myös pohtivat flamencon juuria yhdessä.

Tälläkin kertaa Sami Yaffa vie katsojan tutustumaan myös perinteisen musiikin uusiin tuuliin. Flamencoa ennakkoluulottomasti eteenpäin vie muun muassa jazzia flamencoon yhdistelevä Tempo Sur. Bänditreenit kääntyvät illan pidetessä juhliksi, kuten Andalusiassa usein käy.

Sami Yaffa ehtii tutustua myös kitaranrakennuksen saloihin mestari Andres Dominguezin johdolla, flamencotanssiin Rosario Toleron esittämänä ja mestarilliseen kitaransoittoon muun muassa Diego Del Gastorin veljenpojan Juan Del Gastorin luona. Flamencon supertähti Diego Amador puolestaan ottaa Samin vastaan Sevillan kartanossaan ja tarjoaa tälle yksityiskonsertin flyygelillään.

Sound Tracker - Andalusia, Diego Amador
Sound Tracker - Andalusia, Diego Amador Kuva: Sound Tracker diego amador

Sami Yaffa näkee flamencossa yhtäläisyyksiä vanhaan bluesiin. Espanjassa flamenco onkin ollut vuoroin halveksitun vähemmistön kulttuuria, vuoroin anarkismin ja yhteiskunnan vastaisen protestoinnin taustamusiikkia. Sanoituksissa mennään usein syvälle yhteiskunnan epäkohtiin. Francon aikana lukuisat flamencomuusikot joutuivatkin vaikeuksiin. Politiikan ja flamencon yhteyttä Yaffalle valottaa laulaja-kirjailija Juan Pinilla.

Vuohifarmilla elävää El Cabreroa ei edes Franco uskaltanut vaientaa. Sami Yaffa tapaa elävän legendan Sevillan reunamilla Valencina de la Concepciónissa. Yaffa kuvailee El Cabreroa flamencon Johnny Cashiksi. El Cabrero esiintyy aina mustiin pukeutuneena yhden kitaran säestämänä, puhuu yhteiskunnan mädännäisyydestä ja puolustaa heikompia lauluissaan. Hän voi vetää loppuunmyytyjä keikkoja Pariisissa tai Madridissa, mutta palaa aina takaisin vuoristoon yksinäisyyteen vuohiensa pariin.

Andalusian matka päättyy leilistä nautitun punaviinin ja sianlihan syömisen merkeissä pienessä maalaiskylässä vietettävään Pata Negra -juhlaan. Juhla on vuosisatoja vanha tradiotio, joka liittyy olennaisesti flamencoon. Perinne elää edelleen vahvana Andalusian maaseudulla ja vuoristoalueella. Juhlassa on mukana koko yhteisö ja myös Sami Yaffa pääsee siihen osalliseksi.

Sound Tracker - Andalusia
Sound Tracker - Andalusia Kuva: Sound Tracker andalusia

Sami Yaffan flamenco-soittolista

Sound Trackerin ohjaaja Otso Tiainen ei juurikaan tuntenut flamencoa ennen Andalusian matkaa. ”Oli mielikuva, että vähän soitetaan kitaraa ja joku tanssii kukka korvan takana ja otetaan turisteilta massit pois. Se oli lähtökohta karrikoiden.”

Flamenco osoittautui tietysti paljon syvemmäksi kuin Tiaisen ennakkokäsitys. ”Meno oli ihan överimageeta ja se musa tosi diippii. Myös ihmiset vetosivat. Pääsimme mukaan sikajuhliin, joka itselleni oli haastavaa, koska olen vege. Toki kuitenkin söin tuollaisessa tilanteessa, kun tarjottiin. Se miten musa oli kokoajan mukana menossa, oli mieletöntä. Tulen muistamaan sen varmasti aina”, Tiainen kertoo.

Artisteista mieleenpainuvin oli El Cabrero. ”Hän elää melko lailla erakkona eikä anna haastatteluja. Menimme hänen vuohitilalleen, jossa hän oikeasti lakaisee paskaa. Hän puhuu vertauskuvin hyvin diippejä läppiä ja hänen karismansa on sellainen, että hän saarnasi ja me olimme hiljaa. Siellä meni melkein uskonnolliseen tilaan, kun hän kertoi, miten maailma makaa”, Tiainen kuvailee.

Sami Yaffa - Sound Tracker
ma 15.9. klo 21.00, Yle Teema

Sami Yaffan haastattelu
ma 15.9. klo 8.45, Yle Puhe

Sound Tracker Yle Puheella

Veli Kauppinen juttelee Sami Yaffan kanssa sarjasta. Ohjelma kuullaan maanantaiaamuisin Yle Puheella.

Flamencoa Ylen Elävässä arkistossa: Flamencon filosofiaa ja tunnetta Andalusiasta Suomeen.

Jakson musiikki

Näytä kartta




Sarjan jaksot:

25.8. New York, Yhdysvallat
1.9. Romanimusiikki, Serbia
8.9. Pernambuco, Brasilia
15.9. Tango, Argentiina ja Uruguay
22.9. Flamenco, Espanja
29.9. Etiopia
6.10. Americana, Yhdysvallat, Osa I
13.10. Americana, Yhdysvallat, Osa II

Kommentit

Sound Tracker

  • Sami Yaffa: Mitä musiikki minulle merkitsee?

    Musiikin parantava skaala kapenee massakuuntelun vallitessa.

    Musiikki on yhä terapiaa, mutta sen parantava skaala kapenee massakuuntelun vallitessa. Aivan kuin kohta olisi vain yksi vitamiini. Sielullinen aneemisuus alkaa ottaa yhteiskunnassamme vallan, kirjoittaa Sami Yaffa kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Venäjä, Venäjä, Venäjä

    Sami ei saa idän jättiläisestä otetta.

    Kun valtio alkaa tukahduttaa lauluntekijöiden ja kirjailijoiden sanoja, tiedät että jotain isoa paskaa on meneillään, kirjoittaa Sami Yaffa kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Hämmentävyyden äärilaidalla

    Japani on ristiriitojen ja harmonian maa.

    Toisen maailmansodan jälkeen Japani oli pommitettu palasiksi ja ydinpommit tuhonneet kaksi kaupunkia. Nopeasti uusi ja vanha taide alkoivat taas sitkeästi versoa tällä omalaatuisella saarivaltiolla, kirjoittaa Sami Yaffa Japania käsittelevässä kolumnissaan.

  • Sami Yaffa: Kuppikunnissa kiehuu, mikä avuksi?

    Kaksi pappia ja paholainen perustivat festivaalin

    Kahden papin ja paholaisen alulle panema Riosucion ystävyysfestivaali Kolumbiassa voisi toimia innoittavana esimerkkinä muulle maailmalle harmonisesta yhteiselosta, kirjoittaa Sami Yaffa. Samin Sound Tracker -kolumnit ilmestyvät viikoittain sarjan kolmannen kauden jaksojen myötä.

  • Sound Trackerin uusi kausi

    Sami Yaffa - Sound Tracker: kausi kolme nähtävissä 20.1.

    Sami Yaffa vaihtaa keikkalavat kulkurin buutseihin ja matkaa muusikkoystäviensä kanssa ihmisyyteen. Sound Trackerin kolmas kausi alkaa Teemalla ja Areenassa lauantaina 20.1. kello 20. #soundtracker

  • Sami Yaffa - Koko ajan liikkeessä

    Sami Yaffa: basisti, mediapersoona, isä ja maailmanmatkaaja.

    Kun Hanoi Rocks hajosi vuonna 1985 oli yhtyeen basisti Sami Yaffa vain 21-vuotias. Bändin mukana maailmalla kohkaaminen loppui traagisesti ja yhtäkkiä nuori mies oli kotona pienen lapsen isänä. Pysähdyksen jälkeen bändeissä soittaminen ja maailman kiertäminen kuitenkin jatkui ja nykyisin Yaffa on paitsi tunnustettu rockmuusikko myös palkittu mediapersoona.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker jatkuu uusin jaksoin 26.10. Yle Teemalla

    Venla-palkittu musiikkiohjelma palaa uusin jaksoin!

    Vuoden parhaan musiikkiohjelman Kultaisella Venlalla palkittu Sami Yaffa - Sound Tracker saa toisen tuotantokauden Yle Teemalla. Sami matkaa Jamaikalle, Senegaliin, Intiaan, Turkkiin ja Indonesiaan 26.10. alkaen maanantaisin klo 21.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, New York

    Sami Yaffa - Sound Tracker, New York

    Muusikko Sami Yaffa on nähnyt niin kansainvälisiä areenoita kuin katusoittajan arkea. Nyt hän tutkii musiikin merkitystä ja mysteeriä. Matka musiikin maailmaan alkaa Yaffan kotikaupungista New Yorkista.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Serbia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Serbia

    Muusikko Sami Yaffa matkustaa musiikin perässä ympäri maailmaa. Musiikkimatka alkoi herran kotikaupungista New Yorkista ja jatkuu tulisissa mustalaistunnelmissa Serbiaan.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Pernambuco, Brasilia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Pernambuco, Brasilia

    Musiikki kuljettaa rokkari Sami Yaffaa ympäri maailmaa kaikkein aidoimpien rytmien lähteille. Kuuma ja kostea Brasilia näyttää Yaffalle Sound Trackerissa muitakin puoliaan kuin pelkkää sambaa ja bossa novaa.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Argentiina ja Uruguay

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Argentiina ja Uruguay

    Argentiinalaisen tangon paha poika Astor Piazzola sai Sami Yaffan kiinnostumaan aikanaan tangosta. Yaffa on käynyt useasti Etelä-Amerikassa ja kokenut tangon monissa muodoissaan, mutta haluaa nyt sukeltaa syvemmälle tulisen musiikin ja tanssin syövereihin Sound Tracker -matkallaan.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

    Espanjassa flamenco on ollut vuoroin halveksitun vähemmistön kulttuuria, vuoroin anarkismin ja yhteiskunnan vastaisen protestoinnin taustamusiikkia. Sami Yaffa suuntaa Andalusian kumpuileville vuorille tutustumaan aitoon ja alkuperäiseen flamencoon.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

    Afrikan sarvessa, ihmiskunnan kehdossa Etiopiassa elää noin 200 000 vuotta vanha sivilisaatio. Maan historiaan mahtuu siis myös hyvin monipuolinen ja hengellinen musiikkikulttuuri. Näiden historiallisten rytmien perässä mystiseen maahan matkustaa myös muusikko Sami Yaffa.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

    Amerikkalainen unelma, elämä, vapaus ja pyrkimys onneen. Näiden äärelle matkaa Sami Yaffa Yhdysvaltoihin. Kohteenaan muusikolla tosin on ikuisesti tavoiteltavan amerikkalaisen unelman sijaan amerikkalaisen musiikin rikkaus, monipuolisuus, sydän ja sielu.

  • Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

    Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

    Sami Yaffan musiikkimaailmaa kiertänyt Sound Tracker saapuu matkansa päähän. Vielä on kuitenkin edessä pala amerikkalaista musiikkiunelmaa, kun karavaani kulkee läpi Mississippin, Tennesseen ja Pohjois-Carolinan kohti päätepistettään New Yorkia.

  • KAL feat. Sami Yaffa - Emily

    KAL feat. Sami Yaffa - Emily

    Torstaina 21.8.2014 Huvilateltassa taltioitiin KAL-yhtyeen esiintymisestä kappale yhteisöllisin keinoin. Yleisö osallistui videoon kuvaamalla keikkaa, jossa serbialaisyhtye kutsui lavalle Sound Tracker -ohjelman isännän Sami Yaffan.

  • Sound Tracker: musiikkimatkalle Sami Yaffan kanssa

    Sami Yaffa - Sound Tracker on matkaohjelma, joka lähestyy kohteitaan musiikin näkökulmasta. Sarja on löytöretki kulttuureihin, joissa musiikki on muutakin kuin kulutushyödyke. Matkanjohtajana toimii elämää nähnyt musiikillinen nomadi Sami Yaffa, joka on aina valmis oppimaan lisää.

  • Sami Yaffa: Aulabaarista Maailmalle

    "Musikki on mulle aina ollu se yhdistäjä, se koskematon kieli, jota kaikki ymmärtävät. Sillä puretaan patoutumat, sillä iloitaan ja sillä juhlitaan. Musiikilla viedään meidät tunteisiin, joita pidellään piilossa. Sehän on tavallaan kun joku helvetin terapeutti :)"

  • Sami Yaffa rakastaa uutta ja tuntematonta

    Sami Yaffa on kiertänyt maailmaa 34 vuotta enemmän tai vähemmän putkeen. Vaikka bändien kanssa kierretään ensisijaisesti esiintymisten takia, matkustaminen on Yaffalle myös elämäntapa.

  • Viiden pennin progressiivista rockia - Circle: Termostaatti

    Katso yhden kameraoton live

    Circle ei halunnut tietää ennen Termostaatti-biisin tallennushetkeä kuvaussuunnitelmista mitään. Jussi Lehtisalon sanoin: “Haluamme alistua tahtoonne ja olemme valmiit häpäisemään itsemme”. Vastaavasti kuvausryhmä kuuli kappaleen ensimmäisen kerran soundcheckissä, koska bändi sävelsi sen edeltävänä iltana. Termostaatti saa ensiesityksensä tässä yhden kameraoton livessä.

  • Jukka Nousiainen - Sihinää listojen katveessa

    Jukka Nousiainen esittää Vieraana-sarjassa uuden biisin.

    Jukka Nousiainen osallistui Vieraana-sarjaamme ennen julkaisemattomalla soolobiisillä Sun kanssas mä lähden minne vaan. Kappale äänitettiin ja kuvattiin yhdessä sessiossa, jonka huipennukseksi Nousiainen haastatteli itse itseään.

  • Kokeellinen musiikki on musiikin pornografia. Se epäonnistuu, sille saa nauraa ja se ylittää genrerajat - vaikutus kuuluu sinunkin soittolistallasi

    Jatkuva tyytymättömyys ei koskaan hellitä

    Suunnannäyttäjä vai tekotaiteellista paskaa? Mitä on kokeellinen musiikki? Flow Festivalin Tuomas Kallio ja Arttu Tolonen sekä muusikko ja tapahtumajärjestäjä Arttu Partinen vastaavat. Katso myös livetaltio, jossa esiintyvät Läjä Äijälä & The Kolmas, Black Motor ja NYKY Ensemble. Kuvattu Flow Festivalin The Other Sound -lavalla 2017.

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.