Hyppää pääsisältöön

Virtuoosi Kimmo Pohjonen kannustaa improvisoimaan

Klassisen musiikin koulutuksen saanut Janne Koskinen ei osaa improvisoida ja hakee oppia virtuoosi Kimmo Pohjoselta.
Klassisen musiikin koulutuksen saanut Janne Koskinen ei osaa improvisoida ja hakee oppia virtuoosi Kimmo Pohjoselta. Kuva: olli kangassalo/yle kimmo pohjonen

Toimituksessa pidettiin hyvänä ideana sitä, että lähtisin tv-ohjelmassa improvisoimaan harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen kanssa. Saatuani kurkkuun nousseet vatsahapot nieltyä tarkensin, että olen ensinnäkin klassinen amatöörisoittaja, enkä edes osaa improvisoida. Siitäkös innostuivat.

Edes virittelemäni hautajaistunnelma ei estänyt Kimmo Pohjosta innostumasta.

Kuvauksiin otin mukaani klarinetin sukulaissoittimen, basettitorven, jota Mozart käyttää sielunmessussaan, surumusiikissaan ja Taikahuilu-oopperassa (siinä kohtaa kun papit tulevat lavalle). Vedin kaulaani mustan kravatin. Sitten oltiinkin jo Pohjosen työhuoneella.
Janne Koskinen opetteli improvisaatiota Kimmo Pohjosen opastuksella Stradassa.
Janne Koskinen opetteli improvisaatiota Kimmo Pohjosen opastuksella Stradassa. Kuva: Olli Kangassalo/yle kimmo pohjonen

Edes virittelemäni hautajaistunnelma ei estänyt Kimmo Pohjosta innostumasta. Hän väitti, että kaikki osaavat improvisoida, mutta klassisessa koulutuksessa taito onnistutaan tukahduttamaan. Totta, sillä ainakaan omilla soittotunneillani ei koskaan improvisoitu. Nuotteihin piirreltiin erilaisia tarkentavia nuolia ja kirjaimia, joita sitten soittaessa silmä kovana tuijotettiin.

Ei se niin kamalaa ollutkaan.

Ennen improvisointia Pohjonen antoi ohjeeksi, että otetaan komppia A-säveleltä ja sitten B:ltä ja vaihdellaan niitä. (Basettitorvi ei edes käyttäydy sävelissä niin kuin pitäisi, vaan F-vireisenä naukuu kaiken kvinttiä alempaa). Kun pohjasävelet oli sovittu, alettiin soittaa.

Ei se niin kamalaa ollutkaan.

Katso tästä jamit Kimmo Pohjosen kanssa.

Pirkanmaan Viialassa syntynyt harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen täytti elokuussa 50 vuotta. Pohjonen opiskeli alun perin klassista harmonikkaa, ja tutustui Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla maailmanmusiikkiin. Pohjonen soittaa rockia, kansanmusiikkia, avantgardea ja klassista sekä improvisoi. Esityksissä on myös performanssin piirteitä. Yhteistyötä hän on tehnyt niin maailmankuulun Kronos-kvartetin kuin emeritusprofessori Heikki Laitisen kanssa. Kimmo Pohjosesta tehtyä Soundbreaker-nimistä dokumenttia on esitetty yli 30 maassa.

Toinen jami ilman nuotteja!

Tampere-talossa 26. syyskuuta järjestettävässä 50-vuotisjuhlakonsertissa esiintyy taiteilijoita, joiden kanssa Kimmo Pohjonen on vuosien mittaan tehnyt yhteistyötä. Mukana ovat muiden muassa Minna Tervamäki, Ismo Alanko, Samuli Kosminen, Reijo Kela ja Arto Järvelä. Illan ohjelmassa on Pohjosen sävellysten lisäksi tanssijoita, painijoita ja moottoreita.

Tässä koko haastattelu (lopussa paljastuu, millä tavoin hanurissa on seksiä):

Ja Kimmo Pohjonen Radio 1:n Kantapöydän vieraana:

Teksti: Janne Koskinen

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri